Antonio Banderas (kuvassa) tulee tulkitsemaan Pablo Picassoa elokuvassa 33 Dias. Elokuvan nimi (suomeksi 33 päivää) viittaa ajanjaksoon, jonka aikana Picasso työsti yhtä hänen kuuluisimmista maalauksistaan, Guernicaa.
"Picasso on hahmo, joka on tavallaan seurannut minua pitkään, mutta josta olen aina kieltäytynyt. Hän ansaitsee suuren määrän kunnioitusta, koska olen kotoisin Malagasta, ja synnyin neljän korttelin päässä paikasta, jossa hän on syntynyt", Banderas kertoo El Pais -lehdelle antamassaan haastattelussa.
Legendary Pictures on laittanut Paradise Lost -elokuvan jäihin. John Miltonin samannimiseen runoon perustuva toimintaelokuva joutui vaikeuksiin jo aikaisemmin tänä vuonna, kun sen kuvauksia jouduttiin lykkäämään budjettivaikeuksien takia.
Tuotannon lopettamisen syyn kerrotaan olevan pääasiassa erikoistehosteissa. Paradise Lostiin kaavailtiin spektaakkelimaisia enkelten välisiä taisteluja taivaassa, eivätkä budjetin 120 miljoonaa dollaria olisi riittäneet kattamaan eeppisiä efektejä.
Naomi Watts (kuvassa) tulee näyttelemään edesmennyttä Walesin prinsessa Dianaa elokuvassa Caught in Flight. Watts korvaa Jessica Chastainin, jonka aiemmin kerrottiin ottaneen roolin vastaan.
"On suuri kunnia näytellä näin ikonista roolia. Prinsessa Dianaa rakastettiin ympäri maailman. Odotan suurella mielenkiinnolla haastetta, jonka tämä rooli asettaa", Watts kertoo.
Ohjaaja Ridley Scott (kuvassa) tyrmää Internetissä kiertäneet huhut, joiden mukaan hän olisi keskustellut Harrison Fordin kanssa Blade Runnerin jatko-osasta. Scott kertoo, että elokuvalle ei ole vielä edes käsikirjoitusta. Siksi ei ole varmaa, tullaanko elokuvassa edes näkemään Rick Deckardin hahmoa, jota Ford näytteli ensimmäisessä Blade Runnerissa.
Quentin Tarantinon (kuvassa) ohjaaman Django Unchainedin kuvauspaikasta ja lavasteista on julkaistu ensimmäiset kuvat. Näyttelijä Garrett Dillahunt julkaisi kuvat Twitter-profiilissaan. Kuvat saattavat näyttää länkkärifaneille varsin tutuilta, sillä tismalleen savoja lavasteita on käytetty myös HBO:n Deadwood-televisiosarjan kuvauksissa.
"Täällä kuvaaminen on huippuhauskaa. Useat muut western-kaupungit näyttävät lähinnä nukketaloilta. Täällä lavasteet ovat täydelliset", Tarantino hehkutti Los Angeles Timesille taannoin.
Viime kesän mutanttihitin X-Men: First Classin jatko on nyt virallista, sillä tuotantoyhtiö 20th Century Fox on kiinnittänyt ohjaajan jatko-osalleen. Kameran taakse palaa First Classinkin luotsannut Matthew Vaughn (kuvassa).
Simon Kinberg työstää elokuvaan käsikirjoituksen ja Bryan Singer rahoittaa projektia tuottajana.
FilmiFIN julkaisee yksinoikeudella Harrison Fordin (kuvassa) haastattelun. Veteraaninäyttelijä kertoo paitsi tuoreimmasta roolistaan Jon Favreaun toimintaelokuvassa Cowboys & Aliens myös omasta elämästään Wyomingin karjatilalla.
Lue haastattelusta, mitä mieltä Ford on uudesta elokuvastaansa.
Aki Kaurismäen elokuva Le Havre voitti yhteensä kuusi pakintoa vuoden 2012 Jussi-Gaalassa. Toinen hyvin menestynyt elokuva oli Sakari Kirjavaisen ohjaama Hiljaisuus. Saavutuksista elokuva-alalla jaettavan Betoni-Jussin voitti Elina Salo, joka sai myös parhaan naissivuosan palkinnon elokuvasta Le Havre.
Western-genreen uutta maustetta tuova Cowboys & Aliens on toiminnallinen risteytys vanhan ajan länkkäreitä ja nykyajan sci-fi-toimintoja. Jon Favreaun ohjaama ja muun muassa Daniel Craigin sekä Harrison Fordin tähdittämä toimintaelokuva saapuu Suomessa DVD:lle ja Blu-raylle ensi viikolla 25. päivä tammikuuta.