Richard D. Zanuck kertoi, että ohjaaja Tim Burton ja Johnny Depp (kuvassa) tekevät seuraavaksi Dark Shadows -elokuvan. John Augustin käsikirjoittama filmi perustuu 1960-luvun yliluonnollisiin asioihin paneutuvaan televisiosarjaan. Deppin on määrä näytellä elokuvassa vampyyri Barnabas Collinsia.
Elokuvamoguli George Lucas paljasti tiedonmurusia varsin todennäköiseltä näyttävästä viidennestä Indiana Jones -elokuvasta. "Kyllä, etsimme parhaillaan esinettä, jonka perään Indiana Jones lähtee. Se ei ihan helppoa olekaan", hän kertoi.
Maailmalla laajalti noteerattu uutinen kertoo, että Oscar-voittaja Hilary Swank (kuvassa) nähdään Antti J. JokisenThe Resident -elokuvan pääosassa. Jokinen laati filmin käsikirjoituksen yhdessä Robert Orrin kanssa. Elokuvassa Swank näyttelee lääkäriä, joka muuttaa Brooklyniin, New Yorkiin. Pian nainen huomaa, että joku on hänen perässään. Suunnitelmissa on käynnistää kuvaukset toukokuussa.
Sydney Tamila Poitier ja X-Men-tähti Bruce Davison saivat potkut Ritari Ässä (engl. Knight Rider) -tv-sarjan remakesta kulujen leikkaamisen vuoksi. Pari nähtiin sarjan 13 ensimmäisessä jaksossa. Alkuperäisen Ritari Ässän nimikkoroolissa oli David Hasselhoff.
Hollywoodin vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi tituleerattu Otto Spoerri (kuvassa) menehtyi 75 vuoden iässä. Spoerri toimi Oscar-palkinnot jakavan Yhdysvaltain elokuva-akatemian kirjanpito-osaston johtajana vuodesta 1978 vuoteen 2002. Konkretian tasolla hän vastasi Oscar-gaalan sujuvuudesta ja istuinjärjestelyistä. Elokuva-akatemian julkaiseman lausunnon mukaan Spoerri menehtyi lauantaina kotonaan Zürichissä, Sveitsissä.
Rooma- ja Greyn anatomia -tv-sarjoista tuttu Kevin McKidd (kuvassa) ilmoitti, että hän kilpailee nimiroolista Marvelin tulevassa Thor-filmatisoinnissa. Samalla hän paljasti, että projektin etenemiseen on liittynyt paljon "soutamista ja huopaamista".
Keanu Reeves (kuvassa) tyrmäsi huhut, joiden mukaan hänet nähtäisiin kolmannessa Speed-elokuvassa. Vahvana velloneiden huhujen mukaan 20th Century Foxilla on käsikirjoitus, jossa on mukana Reevesin esittämä Jack Traven -hahmo. "Rehellisesti sanoen en tiedä siitä mitään. En tiedä, aiotaanko kolmas elokuva tehdä, ja vaikka he sen tekisivätkin, minä en ole siinä mukana", Reeves kertoi.
Emmy-ehdokkaana ollut televisioeditoija menehtyi perjantaina pudotessaan jäiseltä vuorelta Kalifornian osavaltiossa. Chihiro "Cherry" Enoki lähti kiipeilemään kahden ystävänsä kanssa Shasta-vuorelle, mutta lipesi ja tippui yli neljän kilometrin matkan. 33-vuotias newyorkilainen oli kuollut, kun hänen ystävänsä ennättivät paikalle. "Tuuli puhaltaa yli 160 kilometrin tuntivauhdilla tuolla ylhäällä. Olosuhteet ovat erittäin kavalat", kersantti Chris Callahan kuvaili.
Steven Soderberghin junailemasta vallankumoustaistelija Che Guevaran muotokuvasta on julkaistu uusi traileri. Nelituntinen teos jaetaan kahdeksi elokuvaksi: The Argentine kertoo Guevaran ponnisteluista syöstä diktaattori Fulgencio Batista vallasta Guerillan paneutuessa Kuuban vallankumouksen jälkeisiin aikoihin. Pääroolissa nähdään kuvassa Guevaran sotisopaan pynttäytynyt Benicio Del Toro.
Elokuvantekijä Roman Polanskin (kuvassa) uudet lakimiehet paljastivat tänään hakeneensa hylkäystä ohjaajalle langetetulle tuomiolle. Polanski tuomittiin yli 30 vuotta sitten 13-vuotiaan tytön raiskauksesta. Tuomion saatuaan hän pakkasi tavaransa ja pakeni Ranskaan. Lakimiesten julkaiseman tiedotteen mukaan tuomio tulisi hylätä, koska "asiaa käsiteltäessä on tehty virkavirheitä ja osapuolten välinen kommunikointi on ollut puutteellista". Polanski voitti Oscarin vuoden vuoden 2002 Pianisti-elokuvastaan.