Sarah Jessica Parker (kuvassa) suunnittelee tähdittävänsä Warner Brosin The Ivy Chronicles -filmiä, joka kertoo sinkkunaisen elämästä New Yorkissa. Tarkemmin sanoen Upper East Sidellä asuvasta Ivy Amesista, joka aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä avioeron ja hyvän työpaikan menetyksen myötä. Kun lapset on otettu pois kalliista yksityiskoulusta, Ames perustaa yrityksen, jonka tehtävänä on auttaa ylemmän keskiluokan naisväkeä saamaan lapsensa kalliisiin päiväkoteihin. Projekti perustuu Karen Quinnin kirjaan.
Näyttelijä Johnny Deppin (kuvassa)uuden gangsterielokuvan kuvauspaikka muuttui oikeaksi rikospaikaksi nuoren ammuskeltua lähellä kuvauksia. Deppin oli tarkoitus filmata uutta Public Enemies -elokuvaansa Chicagossa, mutta ampumisvälikohtaus sotki osaltaan suunnitelmia. Ampuminen tapahtui vain puoli tuntia ennen Deppin sovittua saapumista paikalle. Loukkaantumisilta onneksi vältyttiin.
Universal Pictures on julkaissut kolme uutta kuvaa uudesta Fast and Furious -sarjan elokuvasta. Tähän elokuvasarjan neljänteen osaan palaavat lähes kaikki ensimmäisen osan tähdet. Filmin on ohjannut Justin Lin.
The Cinema EXPO -messut käynnistyivät Amsterdamissa tänään ja jo nyt uusi G.I. Joe -elokuvan juliste on löytänyt messuilta tiensä verkkoon. Juliste, jossa Channing Tatum esiintyy Dukena paljastaa elokuvan nimen olevan kokonaisuudessaan G.I. Joe: Rise of Cobra.
Columbia Pictures on julkaissut 25. kesäkuuta vuonna 2010 ensi-iltansa saavan The Green Hornetin logon. Filmin nimiroolia näyttelee Seth Rogen. Rogenin ja Evan Goldbergin käsikirjoittama sarjakuvaan perustuva toimintaseikkailu herättää eloon naamioidun rikollisuutta vastaan taistelevan Vihreän herhiläisen ja hänen samankaltaisesti naamioidun aasialaisen liittolaisensa Katon. Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi.
Sylvester Stallone (kuvassa vas.) ja Arnold Schwarzenegger (kuvassa oik.) lyöttäytyvät vihdoin yhteen valkokankailla. Elokuvan tyylilajia tosin tuskin kukaan olisi pystynyt etukäteen arvaamaan. Nämä kaksi toimintaikonia lainaavat nimittäin asiantuntemustaan Incredible Love -nimiseen Bollywood-elokuvaan. Raina on stunt-maailmaan sijoittuva romanssi.
Kevin Smithillä on muutamia ongelmia uuden Zack and Miri Make a Porno -komediansa ikärajan kanssa. Motion Picture Association of America (MPAA) lätkäisi hiljattain filmille NC-17-ikärajan. NC-17-ikäraja tarkoittaa ehdotonta kieltoa alle 17-vuotiailta, kun elokuvan tavoittelema R-ikäraja sallii aikuisen lisäksi teatteriin myös alaikäisiä. Elokuvaa tähdittävä Seth Rogen (kuvassa)kertoi MTV News'lle, että "se on todella siivoton elokuva. Kuulin ongelmista saada R-ikäraja NC17:n sijaan, eikä se ole koskaan hyvä juttu."
FilmiFIN on arvostellut kuluneen viikon aikana seuraavat elokuvat:
American Gangster16.06.2008 "Upea kuvaus todellisesta amerikkalaisesta gangsterista ja rikoselokuvien ehdotonta eliittiä. Hieno käsikirjoitus, tehokas ohjaus ja näyttelijöiden vahva panos yhdistyvät vaikuttavaksi kokonaisuudeksi." -J. Hakulinen
Huhun mukaan Christian Bale (kuvassa), Vanessa Redgrave, William Hurt ja Saoirse Ronan neuvottelevat kaikki rooleista Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa nimeltään Nottingham. Elokuvaan on jo aiemmin kiinnitetty Russel Crowe ja Sienna Miller. Bale näyttelee elokuvassa samaisen huhun mukaan itse Robin Hoodia. Crowe ja Bale tähdittivät yhdessä viime vuonna elokuvaa Klo. 15.10 lähtö Yumaan.
Lionsgate on julkaissut uuden trailerin elokuvasta Bangkok Dangerous. Tämä muun muassa Nicolas Cagen tähdittämä toimintatrilleri saa ensi-iltansa syyskuun 5. päivä.