Brittiläiset elokuvakriitikot ovat äänestyksessään valinneet Martin Scorsesen vuonna 1990 ohjaaman gangsteridraaman Mafiaveljet kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi.
Robert De Niron, Ray Liottan ja sivuosa-Oscarilla palkitun Joe Pescin tähdittämä tosipohjainen gangsterieepos päätyi Total Film -lehden kriitikoille järjestämän äänestyksen ykkössijalle.
Sami Turunen on arvostellut perjantaina 21.10. ensi-iltansa saavan Flightplanin, jonka pääosassa nähdään Jodie Foster. Siirry lukemaan arvostelu täältä.
Toista vuotta kestänyt jännitysnäytelmä on päättynyt: Pierce Brosnanin seuraajaksi salaisen agentti 007:n rooliin on valittu 37-vuotias englantilainen Daniel Craig, joka näyttelee ensimmäisen kerran James Bondia ensi vuonna valmistuvassa elokuvassa Casino Royale. Ohjaajan tuolilla istuu mm. 007 ja kultainen silmä sekä Zorron naamio -elokuvat ohjannut Martin Campbell.
Jenkkilässä päästään nauttimaan Flash-nimisen supersankarin tv-sarja seikkailuista kokonaisen boksin verran 10. tammikuuta 2006. Kyseisen supernopeaan sarjissankariin perustuvaa leffaakin ollaan kehittelemässä ensi vuodelle, ohjaajanaan Blade: Trinityn peräsimestä tuttu David S. Goyer.
Monia suomalaisia televisioviihteen katselijoita ihastuttanut ja vihastuttanut Pulkkinen saapuu kauppoihin huomenna (7.10.2005), joten viikonlopun voi viettää rattoisasti naapurin Pulkkisen, äänimiehen, nyrkkeilijän yms. muiden tv:stä tutuksi tulleiden Pulkkis-hahmon kanssa.
Julkaisu sisältää kaksi DVD-levyä, joista löytyy kaikki Pulkkisen 1. tuotantokauden yhteensä kymmenen jaksoa. Ensimmäisen levyn ekstrana on pelkkä hahmokuvagalleria, mutta toisella levyllä onkin sitten jo enemmän tarjontaa aina radiodemosta poistettuihin/poisjääneisiin sketseihin.
Monia television katsojia hauskuuttanut Don Adams on kuollut. 82-vuotiaan elämän saavuttanut tähti menehtyi sunnuntai-iltana. Adams oli jo pitkään sairastanut keuhkokuumetta ja kärsi imusolmukesyövästä.
Agentti Maxwell Smart oli Adamsin tunnetuin hahmo kenkäpuhelimineen. Alla IMDb:stä lainattu pätkä Adamsin haastattelusta, jonka hän antoi vuonna 1965 Robert DeRossille.
Kyllä, totta se on. FilmiFINin Stanley Kubrick-teemaviikko on jo puolivälin puolella, mutta meno ei suinkaan hidastu vaan perjantaita kohti mennään kiihtyvällä vauhdilla.
Momentum Pictures aikoo julkaista Quentin TarantinonCSI-sarjalle ohjaaman kaksiosaisen viidennen tuotantokauden finaalijakson DVD:llä 10. lokakuuta 2005.
Dolby Digital 5.1 -äänillä varustettua settiä ei ole lisämateriaaleilla siunattu, sillä mukana on vain ensimmäinen osa sarjoista CSI ja CSI Miami.