Gone with the Wind eli suomalaisittain Tuulen Viemää, julkaistaan R1:lle peräti neljän levyn juhlajulkaisuna.
Itse elokuva tarjoillaan remasteroidulla DD5.1 ääniraidalla, sen sijaan julkaisun kuvasta ei ole tarkempaa tietoa. Itse elokuva on jaettu kahdelle levylle.
Lisämateriaalina löytyy mm. kommenttiraita ja usean tunnin edestä erilaista dokumenttia niin elokuvan tekemisestä kuin kaikesta muustakin Gone with the Wind:iin liittyvästä. Lisäksi mukana toimitetaan 22 sivuinen vihkonen jota on edellisen kerran jaettu elokuvan ensi-illan aikaan.
Britit pääsävät nauttimaan Godfather-trilogiasta myös erillisinä julkaisuina 13.9 alkaen (toinen ja kolmas osa julkaistaan n. kuukausi ensimmäisen osan jälkeen).
Itse levyt ovat samoja mitä jo aiemmin julkaistu koko trilogian sisältävä boxi piti sisällään mutta sen sijaan kansitaide on uusittu kokonaan ja mukaan on pistetty postikortteja.
KonsoliFIN laajentaa tarjontaansa käsikonsolipuolella sekä tekee aivan uuden aluevaltauksen elokuvien kiehtovaan maailmaan. Sivusto on aiemmin painottunut vahvasti kotikonsoleihin tarjoten esimerkiksi ajankohtaisia uutisia, arvosteluja ja juttuja PlayStation 2-, Xbox- ja GameCube-peleistä. Game Boy Advance on ollut tähän mennessä ainoa sivustolla käsitelty käsikonsoli.
Michael Mooren paljon keskustelua aihettanut elokuva / dokumentti Fahrenheit 9/11 julkaistaan 5. päivä lokakuuta R1:lle. Lisämateriaalina nähdään Mooren kommenttiraita, poistettuja ja laajannettuja kohtauksia sekä dokumentteja.
Troy:n R1-version summittaiset speksit ovat selvillä; anamorfinen 2.40:1 kuva ja DD5.1 ääniraita. Lisämateriaalina kaksi kommenttiraitaa, useita behind the scenes -dokumentteja, trailereita ja 3D-muodossa oleva tietopaketti Kreikan mytologiasta.
Julkaisu tulee kahdella levyllä ja sitä on lupa odottaa lokakuun 12. päivä.
Stepford Wives julkaistaan R1:lle 26. päivä lokakuuta. Mukana DD5.1 ääniraita ja anamorfinen laajakuva sekä lisämateriaalina kommenttiraita, kolmetoista poistettua kohtausta, pilalle menneitä otoksia ja monta making of / behind the scenes-dokumenttia.
FS-Film on ilmoittanut julkaisevan John Frankenheimerin ohjaaman Ronin-elokuvan erikoisjulkaisun 15. päivä lokakuuta. Julkaisun kuvasuhteena on alkuperäinen 2.35:1 anamorfisena, sekä ääniraitoina löytyy DD 5.1 ja DTS. Julkaisun lisämateriaaleista löytyy mm. kommenttiraita, useampi kooste elokuvan teosta, kuvagalleria, sekä traileri.
Aladdin: Special Edition tullaan julkaisemaan 5. päivä lokakuuta. Julkaisu sisältää anamorfisen kuvan ja DD5.1 äänet. Lisämateriaalina on tarjolla mm. kaksi kommenttiraitaa, poistettuja kohtaksia ja dokumentteja.
Samaan aikaan julkaistaan myös Aladdin: Giftset jonka paketti on erilainen kuin tavallisessa special editionissa ja lisäksi mukana on kirja.
Conan the Destroyer saa uuden julkaisun 27. päivä syyskuuta. Julkaisu sisältää 2.35:1 anomorfisen laajakuvan ja uuden DD5.1 ääniraidan. Julkaisun lisämateriaalit ovat kommenttiraita (ei Schwarzeneggeriä), keräilykortteja, vihkonen, cast&crew-osio, kuvakalleria, traileri ja tietovisa.