Hiljaisen ja yksinäisen portsarin (Matti Pajulahti) karu elämä muuttuu radikaalisti, kun hän tapaa kapakan jonossa tutunoloisen Neidin (Annika Hartikka), jota ei ole koskaan aiemmin tavannut. Romanssinpoikanen saa nopeasti kierroksia, mutta kun se yhtäkkiä päättyy kuin seinään, on miehen palattava ajassa takaisin tutkimaan mitä tapahtui ja voiko sen vielä muuttaa? Mutta menneisyyden rukkaamisella on myös hintansa.

Aikamatkailu on suosittu lajityyppi scifigenressä, oli sitten kyseessä komedia (Paluu tulevaisuteen (1985), Päiväni murmelina (1993), Palm Springs (2020)) tai toiminnallisempi tohina (Terminator (1984), Déjà Vu (2006), Boss Level (2012)). Samppa Batalin ohjaama ja kirjoittama Aikamies pyörittää ja kierrättää teemaa ja kliseitä paikoin lainaten, paikoin uudistaen, mutta hyvin, hyvin pienenä pitäen. Batal tuntuu välttelevän kliseitä paikoin liikaakin ja unohtaa tarinansa tyhjäkäynnille kelaamalla katsojalle pienillä eroilla muuttuneita kohtauksia yhä uudelleen ja uudelleen.

Nimettömän päähenkilön päivä murmelina on hidas ja aikajanalla pompitaan menneisyydestä tulevaisuuteen niin, että nykyhetki meinaa katsojaltakin kadota, mutta pienet merkit ja esimerkiksi parran kasvu antaa vihjeitä siitä, missä mennään. Aikamies on luuppiteoriastaan huolimatta lopulta hitaasti itseään purkava tarina ihmisen tarpeesta tulla huomioiduksi ja rakastetuksi. Kukapa meistä ei olisi joskus toivonut saavansa uutta mahdollisuutta korjatakseen virheensä tai edes pitääkseen suunsa kiinni väärässä paikassa. Arkirealismia tukee myös Miikka Pakarisen pitkälti lähiksillä operoiva käsivaralla vedetty kameratyöskentely, jolla maalataan tunnetiloja latteisiin seiniin.

Päärooleissa Annika Hartikka ja varsinkin Matti Pajulahti tekevät hyvää työtä, välttelevät turhia irtiottoja antaen katsojalle paikoin liikaakin aikaa miettiä. Sivummalla nähdään Janna Saarinen miehen räävinä äitinä ja tyystin mykän roolin tekevä Jouko Puolanto faijana.

Hitaasta alustaan petraava Aikamies onnistuu kuitenkin pysymään koko matkan tarpeeksi mielenkiintoisena, vaikkei maalialueelle olekaan jäänyt mitä sen suurempaa.