Buchenwaldin keskitysleirin kauhuista selvinnut unkarinjuutalainen arkkitehti László Tóth (Adrien Brody) saapuu sodan jälkeen New Yorkiin etsimään parempaa tulevaisuutta. Tie vie Philadelphiaan, minne mies asettuu serkkunsa Attilan (Alessandro Nivola) luokse odottamaan tietoa vaimonsa Erzsébetin (Felicity Jones) ja sisarentyttärensä Zsófian (Raffey Cassidy) kohtalosta Euroopassa. Vuodet kuluvat kurjuudessa, mutta mahdollisuus parempaan elämään tulee rikkaan Harrison Lee Van Burenin (Guy Pearce) muodossa, joka tarjoaa Lászlólle projektia. Uusi elämä toivon ja unelmien maassa on kuitenkin kaikkea muuta, täynnä kärsimystä, julmuutta ja epätoivoa.

Brady Corbetin The Brutalist nappasi kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja voi hyvinkin voittaa niistä useammankin kategorian. Neljään jaksoon jaettu julma draama on kuvaus taiteesta ja yhtä aikaa ahdistavan armoton läpivalaisu hyväksikäytöstä ja ihmisolennon pohjattomasta julmuudesta.

Nimellään 1950-luvulla vallassa olleeseen brutalistiseen, raakabetonia ja minimalistisuutta korostaneeseen taidesuuntaukseen viittaava, sanomaltaan varsin anti-amerikkalainen, vuosikymmeniä kattava saaga peilaa yhden emigrantin kautta koko maailmaa ja narratiivi osuu myös nykyhetkeen koskettavan hyvin. Amerikkalaisen unelman symboli, vapaudenpatsaskaan ei varsinaisesti toivota tulijoita tervetulleeksi. Corbetin ja Mona Fastvoldin kirjoittama synkkä ja ahdistava, jokaisen valon pilkahduksen armotta riistävä tarina on yhtäaikaa kylmä kommentaari paitsi taiteesta, myös kapitalismista, addiktioista ja epätasa-arvosta, hyväksikäyttämäisen monista muodoista.

Arkkitehtuuri, kuten päähenkilönsä Lászlón luomat monumentaaliset rakennukset, on yksi elokuvan tärkeimmistä motivaattoreista ja sen vaikutus näkyy myös valkokankaalla. Vanhaa tekniikkaa, korkearesoluutioisia VistaVision-kameroita käyttävän kuvaaja Lol Crawleyn (niin ikään Oscar-ehdokas) kompositioissa on paitsi symmetriaa, myös mahtavuutta, joka tuo mieleen vaikkapa Coppolan Kummisedät ja muut menneen aikakauden epookit. Liki kolme ja puoli tuntia kellottava järkäle sisältää myös väliajan, johon niin ikään Oscar-ehdokas ja todennäköinen voittaja Daniel Blumberg on säveltänyt oman musiikin. Blumbergin score on kiehtova sekoitus industriaalikolinaa ja avantgardistista musiikkia hiukan genren mestarin Philip Glassin tapaan. Yksinkertaisen loistava soundtrack maalaailee monia tunnetiloja tiputellen aina väliin yksinkertaisen, vain muutamaan nuottiin nojaavaa pääteemaansa ollen kokonaisuutena hypnoottisen vaikuttava. Uskomattominta on se, että Corbetin jättimäiset visiot ovat tuotettu alle kymmenen miljoonan dollarin budjetilla, se, jos joku, kertoo taidosta ja intohimosta luoda taidetta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kaikki kolme päänäyttelijää, Adrien Brody, Felicity Jones ja Guy Pearce, ovat ehdolla parhaan näyttelijän Oscareihin, joista ensin mainittu voi hyvinkin saada toisen patsaan takkansa reunalle Pianistista (2002) voittamansa pystin rinnalle. Sivurooleissa nähdään Alessandro Nivola, Joe Alwyn ja Isaach De Bankolé.

The Brutalist ei ole mikään hyvän mielen kokemus, se heittää katsojan armotta epämukavuusalueelle ja herättää monia tunteita, joita ei teatterin hämärässä välttämättä halua kokea. Mutta kestoltaankin paljon vaativa elämys on jokaisen sekuntinsa väärti. Se on elokuvaa, isolla Eellä. Tärkentä ei ole matka, vaan päämäärä.