Eletään vuotta 1979. Mike Milo (Clint Eastwood) on entinen rodeotähti ja hevostenkasvattaja. Ahavoitunut ja pahapäinen ukko saa entiseltä työnantajaltaan Howard Polkilta (Dwight Yoakam) mahdollisuuden maksaa velkansa noutamalla hänen 13-vuotias poikansa Rafo (Eduardo Minett) takaisin rajan takaa Meksikosta, jonne hänen tulisieluinen äitinsä Leta (Fernanda Urrejola) on tämän väkipakolla kaapannut. Mike ottaa tehtävän vastaan, löytääkin Rafon ja tämän laittomiin kukkotappeluihin käyttämän lemmikkilinnun Machon, mutta paluu takaisin Valtoihin on vaaroja, yllätyksiä ja mutkia täynnä.

Cry Machon matka valkokankaalle on ollut pitkä. N. Richard Nash kauppasi käsikirjoitustaan Macho 20th Century Foxille jo 1970-luvun alussa, mutta paperi palautettiin parikin kertaa tekijälleen. 1975 Nash julkaisi tarinan romaanin muodossa ja sai hyvät arvostelut, mutta vieläkään ei elokuva-ala tarttunut täkyyn. 1980-luvun lopulla sen oikeudet hankkinut Kummisetä-elokuvien tuottaja Albert S. Ruddy tarjosi tehtävää ensimmäisen kerran Clint Eastwoodille, mutta mies kieltäytyi kunniasta ja teki sen sijaan neljännen Likainen Harry -elokuvansa Murhapooli (1988). Eastwood kyllä lupautui ohjaamaan elokuvan ja ehdotti pääosaan Robert Mitchumia. 1990-luvun alussa kuvaukset aloitettiin pääroolissa Roy Scheider, mutta hanke kuivui nopeasti kasaan, samaten kuin yritykset tehdä se pääroolissa muun muassa Burt Lancaster, Pierce Brosnan ja jopa Arnold Schwarzenegger. Loppujen lopuksi Cry Machon muokkasi kuvauskelpoiseksi Eastwoodin kanssa jo kahdesti (Gran Torino (2018), The Mule (2018)) aiemmin yhteistyötä tehnyt Nick Schenk. Vuosikymmenten yritysten jälkeen elokuva pääsee vihdoin valkokankaille elävän legendan, Amerikkalaisen elokuvan ikonin, nyt jo 91-vuotiaan Clint Eastwoodin ohjaamana ja tähdittämänä.

Cry Macho on balladinomainen, kuin rauhallisesti näppäillen soitettu kantrisävelmä. Se on yhtä aikaa matka sovitukseen, anteeksiannon riitti ja viimeinen vilkaisu taaksepäin ennen askelta kohti uutta ja tuntematonta. Cry Macho ei ole niinkään elokuva siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaan tutkielma siitä, miten sen henkilöt matkan aikana muuttuvat ja kehittyvät. Muutamasta pikkujännästä käänteestään huolimatta se on paikoin napakalla huumorilla romantisoitu tie-elokuva, jossa sukupolvet oppivat hellyttävästi ymmärtämään toisiaan. Samalla se on Eastwoodin julkilausuma harteillaan vuosikausia kantamansa machoilun turhuudesta ja oman todellisen itsensä löytämisestä.

Kameran takana Ben Davis tekee hyvää työtä, maalaa pittoreskeja kuvia rajaseudun maisemista Eastwoodin vakileikkaaja Joel Coxin liittäessä kohtaukset tutun rauhalliseen ja kaikkea turhaa kaihtavaan muotoonsa. Scoresta vastaa Mark Mancina, mutta tapansa mukaan myös Eastwood on antanut panoksensa musiikkiraidalle kappaleella Time Lapse, joka kuullaan elokuvan aikana useampaankin otteeseen.

Clint Eastwood on oma itsensä, leukaperiään kiristelevä kärtty, joka tutulla äänellään jakaa opetuksia ja solvauksia tavalla, joka on jo tullut hyvinkin tutuksi lukuisten vuosikymmenten aikana. Eduardo Minett tekee niin ikään hyvää työtä vahvana Rafona, jolle ikäloppu Mike lopulta tarjoaa mallin vanhemmaksi, jollaista pojalla ei ole koskaan ollut. Dwight Yoakam ja Rafon räiskyvää Leta-äitiä esittävä Fernanda Urrejola hoitavat myös leiviskänsä kiitettävästi. Kaksikon perässä tulevaa, Letan äkkipikaista henkivartijaa Aureliota esittää Horacio Garcia Rojas, kun taas lämpöä ja ymmärrystä kuviin tuo myös Natalia Traven kahvilanpitäjä Martana, joka ymmärtää elämästä huomattavasti enenmmän kuin pakomatkalla oleva kaksikko ensin ymmärtääkään. Macho-kukkona nähdään yhteensä yksitoista eri siivekästä.

Cry Macho on tavallaan pohjimmiltaan yllätyksetön ja yksinkertainen, mutta myös äärimmäisen sympaattinen ja kauniisti koskettavakin elokuva. Clint Eastwoodin kanssa on yhä mukava matkustaa, nauttia tunnelmallisessa pikkusaluunassa ehkä tuopponen olutta ja kunnella arvokkaita opetuksia elämästä.