Kaukana kaikesta, Pohjois-Pohjanmaan koillisosassa Taivalkoskella, treenaa Turon (Johannes Holopainen) bändi Impaled Rektum. Kyläläisten avoimesti halveksimassa hevipumpussa musisoivat myös asiansa vakavasti ottava basisti Pasi (Max Ovaska), ääripositiivinen rumpali Jynkky (Antti Heikkinen) sekä vikkeläsorminen kitaristi Lotvonen (Samuli Jaskio), jonka isän (Martti Syrjä) poroteurastamon kellarissa on orkan soittokämppä. Ja kuten kuuluukin, keikoille tekisi soittajien mieli, mutta Turoa julkinen lavaesiintyminen etoo pahasti jo valmiiksi. Kaikki muuttuu, kun pihaan kurvaa norjalainen festivaaliorganisaattori Frank (Rune Temte). Pienestä väärinkäsityksestä alkaa lumipalloefekti ja pian koko kylä pitää suurille festareille kiinnityksen saanutta orkesteria kansallisankareina. Mutkia matkaan tuo jo ennen lähtöä Turon sydämen valittu, kukkakaupan Miia (Minka Kuustonen), jonka perässä kuolaa myös kylän kuuluisin hahmo, kaikin puolin vastenmielinen iskelmätähti Jouni Tulkku (Ville Tiihonen).

Kuinka mukavalta onkaan mahtanut ohjaajista, Jukka Laatiosta ja Jukka Vidgrenistä, tuntua, kun viisi pitkää vuotta rustattu käsikirjoitus esikoiselokuvaan Hevi reissu pääsi vihdoin tuotantoon? Ja entäs sitten se, kun leffaa on päästy vielä tekemään massiivisella 3,1 miljoonan euron budjetilla? Siksi onkin ikävää, ettei massi näy valkokankaalla, sillä lopputulos on kuin kliseinen kokoelma kaluttuja muusikkosketsejä, jotka eivät jäsenny sinne tänne vikuroivaan kokonaisuuteen.

Vaikka Hevi reissu on suurella sydämellä ja energialla tehty, roadmovien tyyliä hakeva toimintakomedia, sen sisuksista tunkee katsomoon koko ajan voimistuva tunne, että tämä on jo nähty. Se kun muistuttaa rakenteeltaan tv:n komediasarjoja, joista päällimmäisenä mieleen pukkaa katsomossa koko ajan Kummelin raskasmetallilegendat Speedy ja Saku, sekä kymmenet muut bändimaailmaa kuvanneet kohellukset. Nuorten tekijöiden kokemattomuus näkyy lupaavan alun jälkeen lapsellisina lipsahduksina kuluneiksi karrikoitujen kärjistysten puolelle. Konkreettisimmin homman hallinta lähtee lapasesta finaalissa, joka ei pelkästään tunnu, vaan myös on jo tyystin eri elokuvasta.

Päänelikko Johannen Holopaisen johdolla ovat symppis lauma pitkätukkia, joiden tahto ja halu toteuttaaa omaa unelmaansa nousee kivasti esiin. Ville Tiihosen umpiniljakkeella ei ole muuta tehtävää kuin olla ikävä. Yhtä lailla taka-alalle jäävät niin Minka Kuustonen, kuin Turon työpaikan, paikallisen mielisairaalan päähoitsuna nähtävä Pirjo Lonka. Sivummalla kuvissa poikkeavat myös Pertti Sveholm kunnanjohtajana, Kai Lehtinen Miian hippejä vihaavana poliisi-isänä sekä Chike Owanhe suljetulta osastolta mukaan matkaan napattavana psykopaattina.

Reissu ei siis ole hevi, eikä edes pop, vaan lähinnä korni, mutta silti sillä on suuri sydän, jonka ansiosta sitä sympatiseeraa vain lievästi myötähäpeää tuntien.