New York, 1983. Kun Arista-levy-yhtiön johtaja Clive Davis (Stanley Tucci) näkee kirkkokuorossa taustalla laulaneen Whitney Houstonin (Naomie Ackie), syntyy vertaansa hakeva tähti musiikkitaivaalle, jonka 1985 julkaistava ensimmäinen albumi tekee tiliä myyntilistoilla ennen näkemättömällä tavalla. Menestys seuraa toistaan niin konserttiareenoilla kuin elokuvissakin, eikä mikään tunnu voivan pysäyttää Whitneyta. Kaiken gloorian takana on kuitenkin myös herkkä ja epävarman nuori nainen, jonka tarina sai traagisen loppunsa vuonna 2012.
Kasi Lemmonsin ohjaama I Wanna Dance: The Whitney Houston Movie kertoo monia dramaattisia vastoinkäymisiä elämänsä aikana kokeneen Whitney Houstonin tarinaa suhteellisen sisäsiististi.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään valkopesu sanan varsinaisessa merkityksessä. Elokuva ei mässäile Houstonin monilla ongelmilla, riippuvuuksilla tai hyväksikäyttösyytöksillä, eikä varsinkaan traagisella finaalilla, vaan keskittyy myös The Voice -nimellä tunnetun huippulaulajan musiikkiin ja sen vaikutukseen ympäri maailmaa. Ja nimenomaan musiikkiesityksissä ja konserteissa I Wanna Dance: The Whitney Houston Movie on vahvimmillaan. Monet Houstonin kuuluisimmista esiitymistä on rekonstruoitu aikaa ja vaivaa säästämättä, eikä kylmänväreitä voikaan välttää American Music Awards esiintymisjaksossa eikä varsinkaan legendaarisessa 1991 Super Bowlissa heitetystä pikakeikasta.
I Wanna Dance: The Whitney Houston Movien käsikirjoittaja Anthony McCarten ei ole ensimmäistä kertaa maailmankuulun artistin elämää aukomassa, sillä nelinkertainen Oscar-edokas adaptoi vuonna 2018 Queen -yhtyeen laulajan Freddie Mercuryn elämää elokuvassa Bohemian Rhapsody.
Naomie Ackie tulkitsee hyväsydämistä, mutta ajoittain varsin diivamaista Houstonia tunteella ja pärjää taitavalla huulisynkalla myös vaativissa musiikkikohtauksissa. Aina varma Stanley Tucci piirtää kokonaisen kuvan Houstonin uran tähtiin laukaisseesta, Arista Recordsin tuottajalegendasta Clive Davisista, joka on myös yksi elokuvan tuottajista. Ashton Sanders on Houstonin moniongelmainen aviomies Bobby Brown ja Nafessa Williams julkisuudesta salassa pidetty tyttöystävä Robyn Crawford. Tamara Tunie ja Clarke Peters nähdään Houstonin äidin ja isän rooleissa.
Whitney-faneille tarjoillaan näyttävä best-of-kokoelma ikimuistoisia hetkiä rakastetun artistin uralta, mutta elokuvallisesti tarjolla ei ole mitään elämää suurempaa. Ääni on se, joka ratkaisee.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja