Cecilia Kass (Elisabeth Moss) on kärsinyt jo pitkään julmasta parisuhdeväkivallasta, mutta onnistuu vihdoin ja viimein pakenemaan hengenvaaralliseksi menneestä perhehelvetistä. Onni vapaudessa tuntuu jatkuvan, kun tieto Adrianin (Oliver Jackson-Cohen) kuolemasta oman käden kautta saapuu ja samalla suuri tukku rahaa perinnön muodossa. Pian Cecilia on kuitenkin varma, ettei kaikki ole siltä miltä näyttää, ja varsinkaan näyttää. Vaikka kaikki muut ovat vakuuttuneita naisen menettäneen järkensä, hän on vakuuttunut siitä, että hänen perässään on joku, jota ei voi nähdä.

Ohjaaja Leigh Whannell on tullut tutuksi kauhu- ja jännityselokuvien (mm. Saw -saaga (2004 – 2017), Insidious -sarja (2010 -2018) kirjoittaja-tuottajana, kun taas ohjaajana miehen CV:ssä ovat elokuvat Insidious: Chapter 3 (2015) ja Upgrade (2018). Eli mistään kilttien kuvien kaverista ja verta kaihtavasta tekijästä ei ole kyse, eikä uusinkaan, H.G. Wellsin vanhaan jännitysklassikkoon Näkymätön mies (julkaistu 1897) pohjaava The Invisible Man mainetta miksikään muuta. Kyseessä kun on alle kymmenen miljoonan dollarin budjetilla tehty tyly ja tehokas trilleri, jossa mainiosti toteutettujen erikoisefektien keskellä kamppailee se elokuvan todellinen moottori, The handmaid´s tale - orjattaresi -sarjasta tuttu yhden naisen voimalaitos, erinomainen Elisabeth Moss.

Yli kymmenen vuotta kehittelyssä ollut The Invisible Man on tuotantohelvettinsä aikana kokenut monta evoluutiovaihetta, mutta onnen kantamoisena voi pitää sitä, että se lopulta päätyi Whannellin käsiin, sillä miehen kompromissiton tyyli sopii kuin nakutettuna kyseiseen elokuvaan. Siinä missä originaalin tapahtumien taustalla oli seerumi ja nimihenkilön vaipuminen hulluuteen, päivitetyn version syy- ja seuraussuhde on huomattavasti uskottavampi. Teknisesti The Invisible Man on erinomainen osoitus elokuvainsrumentin hallinnasta. Whannell operoi pitkillä otoilla (kameran takana taitava Stefan Duscio) synnyttäen hallitusti sen ihanan iljettävän epävarmuuden tunteen, joka kumartaa syvään kauhuperinteen merkkiteoksia. Myös tarinaan on onnistuttu ujuttamaan muutamakin koukku ja todellisiakin yllätyksiä, jotka pitävät mielenkiinnon tapissa ensimmäisestä ruudusta aina palkitsevaan finaaliin saakka. Benjamin Wallfischin score tehostaa jännityksen paikoin sietämättömäksi.

Elisabeth Moss on siitä erinomainen näyttelijä, että neito kykenee tulkitsemaan sekunnissa lukuisia tunnetiloja pelkillä kasvoillaan. The Invisible Manissa rooli on tavallistakin raskaampi, melkein joka kuvassa nähtävä Moss kun saa näytellä ja taistella näkymätöntä vastaan, suoriutuen urakastaan vähintään Oscar-ehdokkuuden arvoisesti. Vaikka Moss vie kokonaisuutta suvereenisti, niin Oliver Jackson-Cohen Adrianina ja Michael Dorman tämän Tom-veljenä tekevät hyvää työtä. Yhtä lailla rooleihinsa sopivat näyttelijät ovat Harriet Dyer Cecilian Emily-siskona sekä Aldis Hodge ja Storm Reid Cecilian poliisiystävänä Jamesina ja tämän tyttärenä Sydneyna.

Taitavasti hyytävä ja upeasti tulkittu, 123 vuotta vanha tarina, joka tuntuu täysin uudelta. Alkuvuoden tehokkain trilleri.