Entisen sotilaan Pete Koslowin (Joel Kinnaman) aika ehdonalaisessa vaarantuu, kun poliisin peiteoperaatio menee julmasti pieleen. Vankilassa jo kerran viruneen, pohjimmiltaan mukavan perheen isän ahdinko pahenee entisestään, kun FBI:n agentti Erica Wilcox (Rosamund Pike) ja tämän pomo Montgomery (Clive Owen) patistavat tämän palaamaan takaisin telkien taa, soluttautumaan puolalaisen, Kenraaliksi kutsutun Klimekin (Eugene Lipinski) johtamaan huumeorganisaatioon. Pian Koslow saa huomata omiensa pettäneen, eikä peitehenkilöllisyyden paljastuminen ole enää kuin ajan kysymys. Pahin paikka katastrofille tapahtua on paikka, josta ei ole pakomahdollisuutta, kuten Bale Hillin karu vankila.

Huumerikollisuuden maailmassa jo esikoisellaan Escobar: Paradise Lost (2014) viihtyneen ohjaajan Andrea Di Stefanon Kolme sekuntia on tyly ja väkivaltainen vankilatrilleri, jollaisia on nähty aina elokuvahistorian alkulehdiltä alkaen, eikä se nyt välttämättä tuo lajityyppiin mitään uutta, mutta eipä aja pakonomaista tarvetta teatterista poistumisellekaan. Kolmesta suunnasta kiristyksen ja uhkailun kohteeksi päätyvän päähenkilön ahdinko on aidosti esitetty, väkivalta nopeaa ja rumaa ja toimintajaksot muutenkin kiitettävän rusikoivalla otteella koordinoituja. Vielä kun soppaan sekoitetaan riittävän kulmikas ja käänteikäs juoni, lopputulemana on kelpo kolistelu.

Lähtökohdiltaan kuin Simon Westin ohjaama Con Air (1997), Kolme sekuntia (alkuperäiseltä nimeltään The Informer) kääntyy nopeasti jenkkiläiseksi perustoiminnaksi, vaikka jutunjuuren alkuunpanijat löytyvät aivan meidän naapuristamme. Di Stefanon, Matt Cookin ja Rowan Joffen käsikirjoitus kun pohjaa löysästi palkittujen ruotsalaisten rikoskirjailijoiden Anders Roslundin ja Börge Hellströmin , joiden kirjoissa päähenkilö on Tukholmalainen etsivä Grens, 2009 julkaistuun romaaniin Tre sekunder. Hommassa on kaikuja monista genren huippuesityksistä, kuten Martin Scorsesen The Departedista (2006), mutta lainat eivät niinkään haittaa, kun juonikuljetus ja esittämistapa ovat suoraselkäisiä ja luotisuoraan eteenpäin vieviä.

Sen sijaan, että päärooliin olisi palkattu tällaisten actionfilkkojen perusäijä kuten Nicolas Cage, Bruce Willis tai Liam Neeson, ruotsalaisessa Rahalla saa -trilogiassa ja saman maan tv:lle tehdyissä Johan Falk -toimintaleffoissa läpilyönyt ja Hollywoodiin päästyään actionlinjalla (mm. Robocop (2914), Run All Night (2015), Suicide Squad (2016)) pysytellyt Joel Kinnaman kantaa hyvin toimintapainotteisen ja fysiikkaa vaativan pääroolin Pete Koslowina. Rosamund Pike tekee hyvää työtä omatunnon omaavana agentti Wilcoxina, kun taas Clive Owen murisee perusroolin operaatioiden onnistumisen kaiken edelle kylmästi lykkäävänä Montgomeryna. Hyvä on myös ex-räppäri Common, joka nähdään NYPD:n etsivä Edward Grensina. Ana de Armasin rooli Koslowin rintamalinjojen väliin pahasti jäävänä vaimona ei ole vaatinut hirmusti duunia, joskin myös valkokangas aika jää neidiltä hyvinkin rajoitetuksi. Sama kohtalo on myös Karma Meyerilla Koslowin perheen tyttärenä Annana.

Riittävän vauhdikas ja tehokkaasti tylyn kulmikas kujanjuoksu pitää takapään penkissä koko aavistuksen pitkän kestonsa ajan, ja vaikka se ei nyt mitään sen suurempia ihmeitä esittäkään, hyvin tehdylle perusmätolle löytyy aina paikkansa.