Alkuperäinen nimi: 
Kulkuset kulkuset
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2022
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
98
Kulkuset kulkuset
Jussi U. Pellonpää, Pe, 28/10/2022 - 22:15

Elokuva

Sateenkaaripari Oskari (Christoffer Sandberg) ja Joona (Antti Tuomas Heikkinen) ovat olleet kimpassa jo muutaman vuoden ja nyt hankkineet yhdessä talon. Pari päättää kutsua varsin värikkäät sukunsa samaan paikkaan joulun viettoon, vaikka parisudekaan ei vielä ole kaikille aivan päivänselvää. Pakkaa sekoittaa lisää vielä Joonan entinen tyttöystävä Silja (Sonja Salminen), joka on viimeisillään raskaana ja asuu miesten kanssa samassa huushollissa.

2019 sai ensi-iltansa Taru Mäkelän edellinen elokuva Täydellinen joulu, jonka ruostalaisoriginaalin pohjalta käsikirjoitti Kristofer Gummerus ja tuotti Jesse Fryckman. Elokuvassa esiintyi kova kattaus kotimaamme suurimpia ”tähtiä”, mutta sehän ei kokonaisuutta auttanut, vaan koko tekele järkyttävän huono..

Nyt valkokankaalle leviää Kristofer Gummeruksen ruotsalaisoriginaalin pohjalta kirjoittama Kulkuset kulkuset, jonka on tuottanut Jesse Fryckman ja ohjannut Taru Mäkelä. Myös siinä on komeljanttareina monia tuttuja julkimoita. Kun Täydellinen joulu sai jostain kumman syystä yli 120 tuhatta katsojaa, niin tottakai se pitää yrittää kopioida ja myydä uudelleen.

Kulkuset Kulkuset on joulutarinana siis silkkaa kloonia, jonka yhtä tylsää perusrakennetta (suuri joukko erilaisia ihmisiä juo viinaa ja tappelee) ei sen suuremmin muuta tehdä pääkaksikosta homopari, sillä kaikki mahdollinen suvaitsevaisuus ja ymmärrys alistetaan tympeän ja paikoin varsin ilkeänkin sanailun ja kommentoinnin alle. Alussaan hiukan sanailullaan huvittavan kokonaisuuden huumori on yleisesti kuitenkin paitsi umpijunttia, myös kulunutta, joka ei enää sen suuremmin naurata. Myös muutamat dramaturgiset ratkaisut tuntuvat laiskoilta ja päälleliimatuilta.

Plussaa on tälla kerralla sentään se, että osa henkilöhahmoista ovat sympaattisia ja jopa uskottavia, josta kiitos kliseisen kässärin kanssa vääntämään joutuneille näyttelijöille.

Putouksesta tuttu kaksikko, hyvässä synkassa soittavat Christoffer Strandberg ja Antti Tuomas Heikkinen tekevät ihan hyvää työtä, eikä talenttia puutu sivurooleistakaan. Aina saletti Martti Suosalo on Oskarin jäärä isä ja Pirkko Hämäläinen sammakoita suustaan päästelevä äiti. Sari Siikander nähdään Joonan äitinä, jonka nuorena rakastajana on Alex Anton. Eeva Litmanen on höperö isoäiti ja Joonan kreikkalais-isänä pölöttää Ali Jahangiri.

Yhteenveto

Siirappista finaaliaan myöten Kulkuset kulkuset on joka käänteeltään ennalta-arvattavaa touhua, joka ehkä hymyilyttää muutamasti, mutta hauskaa on sitten sitäkin harvemmin.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016