Juuri kun isä (Tom Lindholm) ja äiti (Tuija Ernamo) ovat aloittamassa auvoisan eläke-elämän etelässä, hankkii isän työnantaja taksifirmaansa uuden auton. Isän hinku päästä luksusmersun rattiin kasvaa pian sen luokan pakkomielteeksi, että kaikki suunnitelmat menevät uusiksi.

Nelonen Media on keksinyt uuden tavan ansaita tuottamalla telkkasarjoihin pohjautuvia elokuvia, joiden odotetaan saavan töllössä aiheeseen ihastuneet seuraajat sankoin joukoin liikkeelle. Tällainen on myös Kyllä isä osaa -elokuva, jonka ohjaajaksi on palkattu aiheesta myös teatteriversion ohjannut Panu Raipia.

Myönnän heti, että 1994-1995 TV2:lla suosikiksi noussut Kyllä isä osaa ei ikinä kuulunut allekirjoittaneen fanittamiin esityksiin, sen huumori ei osunut edes vahingossa eikä sen keskushahmoistakaan jaksanut sen suuremmin välittää. Ja jos Kyllä isä osaa -elokuva olisi musiikkia, sen lähin vastine olisi Frederik, tuo jonnekin omaan kuplaansa juuttunut fossiili, jolla ei ole taitoa tai halua muuttua. Outi Keskevaarin ja koko konseptin televisioon luoneen Pekka Lepikön kloonaama käsikirjoitus on vain kokoelma paksulla Tampereen murteella väännetttyä toistoa, joiden paras käyttöpäivä meni jo ajat sitten. Loppuun kalutuilla vitseillä tukkoon tupattu, tuplasti kestoaan pitemmältä tuntuva esitys tuntuukin vain venytetyltä tv-sarjan jaksolta.

Kaikki sarjan keskeisistä näyttelijöistä, eli Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen on saatu takaisin kameran eteen tutuissa rooleissaan. Läpikävelyihin on palkattu mm. Vesa Vierikko, Mikko Leppilampi ja Kati Outinen. Tuottajina toimivat Hihhihhii-yhtiönsä kautta täysin muuntautumiskyvyttömät Janne Kataja ja Aku Hirviniemi, jotka piipahtavat tietenkin myös kuvissa.

Aika on armotta ajanut tällaisten ohi, mutta alkuperäisen puupäähuumorin henki on kuitenkin saatu kopioitua siinä määrin uskollisesti, että sarjan nostalgiannälkäiset fanit saavat juuri sitä, mitä haluavatkin. Meille muille on onneksi vaihtoehtoja.