Nuori Eloise ”Ellie” Turner (Thomasin McKenzie) haaveilee vaatesuunnittelijan urasta muotoilualalla ja pääsee kuin pääseekin alan kouluun Lontooseen. Yhtenä yönä hän näkee unen, jossa Sadie (Anya Taylor-Joy), nouseva laulajatar, raivaa tietään tähtiin svengaavan 1960-luvun Lontoon pahamaineisessa Sohossa. Yö yön jälkeen Ellie matkaa ajassa taaksepäin ja huomaa pian, että Sadien elämän glamourisen pinnan alla vaanii jotain hyvin synkkää ja äärettömän vaarallista. Ja kun REM-tilasta kulkeutuu valvemaailmaan vielä jotain hyvinkin konreettista, kuvitellun ja toden rajat järkkyvät entisestään.

Edgar Wrightin ohjaama ja Krysty Wilson-Cairnsin kanssa kirjoittama Last Night in Soho on surrealismiinkin taipuva psykologinen trilleri ja syvällä psyykeen tuolle puolen tunkeutuva kauhuelokuva, joka kunniottaa tyylikkäästi myös italailaista giallo-perinnettä. Onko kyseessä aikamatka, toinen ulottuvuus vaiko vain yhden ihmisen hajonnut mieli, pistää Wright katsojan pohtimaan, mutta näissä maailmoissa mikään ei ole koskaan sitä, miltä se näyttää, ja silläpä Sohon yössä riittääkin käännöksiä ja yllätyksiä.

Mukana on myös yllättävän graafista ja julmaa väkivaltaa, joka paitsi shokeeraa, myös kiehtoo vinolla kauneudellaan. Vaikka näennäisesti Last Night in Soho onkin pastissi, tekijänsä syvä kumarrus psykologisen kauhuelokuvan merkkiteoksille, sen maailma on täysin uniikki, yhtä aikaa arkinen ja kaunis, lumoava ja pelottava, jotain, joka voi juurikin kasvaa aikana, jolloin emme ole valveilla.

Teknisesti neonvaloissa kylpevä murhamysteeri Last Night in Soho on valaisultaan ja väreiltään häkellyttävän kaunista elokuvaa, josta sopii kiittää lavastaja Marcus Rowlandia. Heijastavia pintoja mestarin lailla käyttävän pääkuvaajan, Etelä-Korealaisen Chung-hoon Chungin instrumentti liikkuu kuin unessa maalaten eläväistä epookkia ja puhdasta uhkaa, Paul Machlissin editoidessa kokonaisuuden Wrightin elokuville tutun tehokkaalla rytmillä. Ja juuri rytmi onkin yksi Sohon avaintekijöistä, musiikkiraidalla kuullaan kymmeniä ja kymmeniä aikalaiskappaleita. Myös Steven Pricen score toimii napakasti.

Thomasin McKenzie ja käsittämättömillä silmillä siunattu Anya Taylor-Joy tekevät loistavaa työtä vaativissa päärooleissa ollen yhtä aikaa täynnä itsevarmuutta sekä herkkää haavoittuvuutta. Matt "Doctor Who"Smith on Jack, Sadien manageri ja Michael Ajao Ellien poikaystävä John. Yksi brittikomeljanttareiden parhaista veteraaneista, Terence Stamp, on mystinen vanhempi herrasmies nykyhetkessä, kun taas Rita Tushingham nähdään Ellien isoäiti Peggyn roolissa. Elokuva on omistettu brittilegenda Diana Riggille (1938-2020), jonka viimeiseksi rooliksi Ellien vuokraemäntä neiti Collins jäi.

Yllättävä, omaperäinen ja kiehtova mysteeri, kuten Edgar Wrightin elokuvat aina.