Tampereella kompasteleva 35-vuotias Maria (Elena Leeve) on elämänsä kanssa hukassa. Työ käsikirjoittajana on loppunut ja muutenkin arki on ahdistavaa ja tylsää. Nainen hakee muutosta ja piristystä osallistumalla stand up -kurssille ja päätyy muiden noviisikoomikoiden ja muutaman kokeneemman lavaketun kanssa kiertueelle pitkin Etelä-Suomea. Touhu turneella on myötähäpeän ja onnistumisten sekametelisoppa, jossa kilpailu ihmisten naurattamisessa saa surullisiakin piirteitä.
Lyhäreitä ja telkkaa aiemmin ohjanneen Reetta Aallon ohjaama ja Anna Ruohosen käsikirjoittama Naurun varjolla on tekijöidensä ensimmäinen kokopitkä, ja se näkyy myös lopputuloksessa. Vaikka liian täyteen ideoita ja aineksia tupatusta kokonaisuudesta paistaakin monin paikoin läpi epävarmuus, onnistuu kaksikko hetkittäin kasaamaan lavalle setin, joka herättää muutaman ajatuksen hauskuuttamisen syvimmästä olemuksesta, komiikka kun on pohjimmiltaan äärimmäisen vakava laji.
Perinteiseksi, toki hiukan epäsovinnaiseksi draamakomediaksi kääntyvän lätinän sekaan on uutettu mukaan havainnointeja lavakomiikasta ja sen haastavuudesta sekä sen tarjoamasta vallasta, koomikko kun parhaimmillaan pitää yleisöä kämmennellään ja manipuloi tätä täysin oman mielensä mukaan. Tämä ei tosin nouse esiin missään kohdassa. Hetuloista vanhimmat ovat myös jo sen ikäisiä, että ne on ensimmäisen kerran julkaistu luolamaalauksina.
Suomen tämän hetken hauskimmassa tv-sarjassa Sunnuntailounas huvittava Elena Leeve tekee ihan kelpo työtä epävarmana Mariana, joka nöyryytysten ja suosionosoitusten keskellä oppii ja löytää itsestään uusia puolia. Eikä sivujengissäkään ole mitään vikaa, vaikka hahmot ovatkin vahvasti karrikoituja. Joonas Saartamo on samoilla törkeyksillä hekoja lypsävä Tommi, Ernest Lawson luonnollisestikin ihonväristään ja rasismista vitsejä vääntävä Karri ja Aino Sirje Kira, Marian paras kaveri, jolle huumorin sanoma löytyy muunsukupuolisuudesta. Satu Tuuli Karhu poikkeaa kuvissa Marian siskona Laurana, ja veteraanihassut Minna Kivelä ja Heikki Silvennoinen piipahtavat heittämässä muutaman hetulan komiikkakieruteen järjestäjinä.
Hyvistä aineksistaan huolimatta lopputuloksena on epätasainen ja rytmiltään nykivä draamakomedia, jossa hauskuudella on hyvin pieni rooli. Väsynyt vitsi ilman punchlinea.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja