Pariisi 1931. Kassakaappimurtoihin erikoistunut Henri ”Papillon” Charrière (Charlie Hunnam) lavastetaan murhaajaksi ja lähetetään suorittamaan pitkää vankeustuomiotaan pahamaineiseen rangaistussirtolaan Ranskan Guyanaan. Pitkällä merimatkalla Etelä-Amerikkaan Papillon tutustuu hissukkaan väärentäjään, rikkaaseen Louis Degaan (Rami Malek), joka lupaa suojelua vastaan rahoittaa Papillonin pakoyritykset. Laitoksen raaka kuri ja rangaistukset giljotiinissa saavat miehet nopeasti suunnittelemaan pakoa, josta kiinnijäämisen seuraus voi olla kuolemaakin pahempi, siirto Pirunsaarelle, mistä kukaan ei ole koskaan paennut.

1973 sai ensi-iltansa yksi kaikkien aikojen vankilaelokuvaklassikoista, Franklin J. Shaffnerin ohjaama Papillon, Henry Charrièren omiin kokemuksiin pohjannut väkivaltainen jännitysdraama, jonka pääosissa nähtiin aikakauden suurimmat tähdet Steve McQueen ja Dustin Hoffman. Kokonaista 45 vuotta sai Papillon olla rauhassa, ennen kuin Hollywood päätti syöstä senkin remakekattilaan ja keittää siitä kokoon uuden version. Niin monta vanhaa huippuleffaa on jo raiskattu ja häväisty huonoilla uusintaversioilla, että pelko kirouksen jatkumisesta on ollut liki fyysistä, mutta sitäkin mukavampaa onkin sitten yllättyä, jos ei nyt ihan riemulla, niin pikkuisen positiivisesti kuitenkin.

Tanskalaisen, dokumenttien parissa uransa aloittaneen Michael Noerin ohjaama Papillon vuosimallia 2018 on Aaron Guzikowskin (Salakuljettaja (2012), Vangitut (2013)) Dalton Trumbon, Lorenzo Semple Jr:n ja William Goldmanin alkuperäisen adaptaation pohjalta käsikirjoittama..

Noerin versio ei sen suuremmin ota kuitenkaan vapauksia, vaan on osin hyvinkin uskollinen originaalille, toisintaa sen kuuluisimmat ja muistettavimmat kohtaukset liki yksi yhteen jopa kuvakulmia imitoiden. Papillonin elinkautisen taustoja tosin avataan aavistuksen enemmän ja finaaliinkin on liitetty ihan oma epiloginsa, säkenöivän Moulin Rougen maisemiin sijoittuvan intron jälkeen ollaan pian tuttujen tyrmien varjoissa. Alituinen kuumuus, taudit, nöyryytys ja väkivalta ovat joka päiväistä leipaa viidakkoleirillä lusiville, jotka pieksennän ja pakosuunnitelmien välissä puhuvat suuria sanoja ja unelmoivat siitä ainoasta asiasta, joka pitää elossa, vapaudesta. Niille, joille 45 vuotta sitten ensi-iltansa saanut versio on se ainoa oikea, uusi Papillon tuntuu turhalta läpikävelyltä, mutta nuoremmalle sukupolvelle tarina ystävyydestä ja periksiantamattomuudesta äärimmäisissä olosuhteissa on sinällään ihan kelpo kuva.

Elokuvan kiistattomat päätähdet, tv-maailmasta ensimmäiset todelliset kannuksensa hankkineet nuoret näyttelijät Charlie Hunnam (Sons of Anarchy 2008-2014), Pacific Rim - hyökkäys maahan (2013), Crimson Peak (2015), King Arthur: Legend of the Sword (2017)) ja Rami Malek (The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit (2010), Need for Speed (2014), Mr. Robot (2015-2019)) ovat fyysisiltä avuiltaan varsin sopivat rooleihinsa. Hunkki Hunnam saa luonnollisesti enemmän tilaa kertomuksen ensisijaisena kokijana, ja mies tekeekin raskaan roolinsa aivan kiitettävin arvosanoin. Hyvä on myös Malek, vaikka hänen roolinsa jääkin huomattavasti yksiulotteisemmaksi. Mies tosin saa joulukuussa oman tilaisuutensa loistaa, kun ensi-iltansa saa The Queen -yhtyeen tarinan kertova Bohemian Rhapsody, jossa Malek tulkitsee legendaarisen bändin vieläkin legendaarisemman solistin, Freddie Mercuryn, roolin. 

Sivummalla nähdään Eve Hewson Papillonin tyttöystävänä Nenettenä, Hunnamin vanha SAMCRO-kollega Tommy Flanagan Bretonina, Michael Socha Julotina, Mirjam Novak katumusta vaativana nunnana, sekä Yorick van Wageningen vankilanjohtaja Barrotina.

Uusioversio yhdestä kaikkien aikojen vankilaklassikosta on toki katselun kestävä, mutta tavallaan myös turha, vaikka ihmismielen sitkeyttä ylistävässä tarinassa itsessään olisikin voimaa toiseenkin tulkintaan.