Mitä metsä ihmiselle merkitsee? Elantoa, tuloja, virkistystä, piilopaikkaa ja kotia, mutta myös sielunmaisemaa, myyttistä yhteyttä ihmisen ja luonnon välillä.

Tätä ikuista kysymystä purkaa ohjaaja/käsikirjoittaja Anu Kuivalainen dokumentissaan Sielunmetsä.

Kymmentä tarinaa kertovat erilaiset ihmiset, metsän rauhaa rakastava nainen on löytänyt korvesta piilopaikan, metsänomistaja-pariskunta haluaa elantonsa lisäksi pitää metsästään myös hyvää huolta. Venäläinen ex-sotilas kertoo löytäneensä korvesta hoidon traumoilleen ja sen ruokkivan sisäistä eläintään, kun taas koko kansan tuntema Pentti Linkola tuntee suurta yhteenkuuluvuutta puihin ja pohtii hakkuiden estämiseksi tehtyjen toimien riittämättömyyttä. Yksi henkilöistä kuvaa itsestään selfieitä kultapuku päällä ja liittää ne myöhemmin osaksi maaluksiaan. Myös mielenterveystyössä metsä on terapeuttinen, väittää teatterimaailmassa uraa luonut ja hulluksi leimattu Juha Hurme.

Jarkko T. Laineen kamera taltioi metsän staattisesti, tuskin koskaan liikkuen ja tuo maiseman niin lähelle, että pihkan ja havut voi miltei haistaa, samalla kun Sanna Salmenkallion musiikki tukee kerrontaa rauhallisesti. 

Kokonaisuus jää kuitenkin vain sarjaksi kauniita kuvia ja harrasta tunnelmaa, sillä Sielunmetsä ei provosoi eikä ota kantaa. Puolitoistatuntinen istunto tihkuu symboliikkaa ja syvällisiäkin ajatuksia ja tekijöiden huoli kansallisaarteemme puolesta on ymmärrettävää, mutta päältä kaunis dokkari jättää katsojan kuitenkin kylmäksi.