Jossain eteläisessä Marokossa. Tytärtään Marinia etsivä isä Luis (Sergi López) ja poikansa Esteban (Bruno Núñez Arjona) saapuvat autiomaahan keskelle suuria juhlia, missä sadat hallusinogeenien täyttämät ihmiset tanssivat kuin transsissa. Vihjeet vievät isän ja pojan yhä kauemmas autiomaahan samaan aikaan kun radio kertoo suuren sodan mahdollisesta syttymisestä. Sotilaiden keskytettyä tapahtuman, pieni ryhmä pakenee jonnekin, missä todellisuus ja kuviteltu törmäävät odottamattomalla tavalla.

Oliver Laxen ohjaama ja Santiago Fillolin kanssa kirjoittama Sirât on erilainen elokuva, ei mikään hilpeä hippipippalo, vaan kuvaus vapauden etsinnästä ja rankan realismin yhteentörmäyksestä.

Erilaisia elementtejä ja tyylilajeja, tie- ja sota-elokuvaa sekä 70-lukulaisia trippifilmejä saumattomasti yhdistelevä Sirât on rankka retki, yhtä aikaa nihilistinen loppulausuma ja henkisyyttä korostava kokemus, useampia tasoja sisältävä meditatiivinen elämys. Sirât resonoi samoilla aallonpituuksilla kuin William Friedkinin loistava Sorcerer (1977) ja vaikkapa David Lynchin psykosomaattiset painajaiset.

Pääkuvaaja Mauro Herce tavoittaa autiomaan kauneuden ja julmuuden taitavasti ja kaiken nivoo yhteen nimellä Kangding Ray tunnettu elektronisen teknon taitaja David Letellier. Cannesissa 2025 tuomariston palkinnolla palkitun Sirâtin, joka tarkoittaa islamilaisessa uskonnossa siltaa helvetin ja taivaan välillä, tuottajina ovat ohjaaja Laxen kanssa toimineet espanjalaisen elokuvan voimaveljet Pedro ja Agustín Almodóvar.

Pääroolien Sergi Lópezin ja Bruno Núñezin lisäksi elokuvassa nähdään ravekulttuurin tuntevia amatöörejä kuten Richard Bellamy, Steffania Gadda, Tonin Javier ja Jade Oukid, kaikki omilla nimillään.

Kokeellinen ja ravisteleva Sirât ei taatusti ole kaikkien käsitys viihdyttävästä elokuvaillasta, mutta riski kannattaa ottaa.