Jaakko (Petri Poikolainen) on sekä sokea että rinnastaan alaspäin halvaanutunut, pyörätuoliin sidottu mies, jonka arki on täysin avustajista riippuvainen. Mutta elokuvia rakastavan miehen sairaan kehon sisällä on aivan muuta, rakastunut ja täynnä haaveita, joista yksi on tavata miehen kohtalon sairautensa vuoksi jakava tyttöystävänsä Sirpa (Marjaana Maijala). Matka Tampereelta Hämeenlinnaan on vain kahden taksimatkan ja tunnin junailun mittainen, mutta Jaakolle äärimmäinen haaste, jonka aikana on luotettava tuikituntemattomiin vastaantulijoihin perille pääsemiseksi tai selviytymiseksi reissusta yleensäkin hengissä.

Armomurhaajan (2017) ja Nimbyn (2020) tekijän Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on täydellinen festarisuosikki: omaperäinen, erikoinen ja outokin, juuri sellainen teos, joka erottuu edukseen massasta. Venetsian elokuvafestivaaleilla yleisöpalkinnon napannut ja seuraavaksi Aasiaan Busanin jättimäisille elokuvajuhlille kutsuttu Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on jo nyt maailmanlaajuinen menestyselokuva, jollaista sen tekijät eivät osanneet kuvitellakaan siitä tulevan.

Tarina on sekä totta että tarua, pääosassa nähtävä Petri Poikolainen on oikeastikin MS-taudin vuoksi pyrötuoliin sidottu sokea mies, koulutettu, mutta sairaseläkkeelle pakotettu näyttelijä, joka pystyi ainoastaan haaveilemaan elokuvaroolista, kunnes vastaan tuli vanha armeijakaveri Teemu Nikki. Elokuva pureutuu liikunta- ja näkövammaisen ihmisen arkeen Poikolaisen kokemusten kautta paikoin inohorealistisestikin, mutta vastapainoksi taas dialogi ja ääristykset ovat puhdasta Nikkiä, sysimustalla huumorilla vastoinkäymisiä kommentoivaa ja sarkastisia leffalaineja tykittävää sanailua, joka tasapainottaa hienosti Jaakon ahdistuksessan jopa kauhuelokuvan piirteitä saavaa matkaa. Huonompi ihminen tai taitamattomampi elokuvantekijä olisi voinut manipuloida katsojaa vammaisen ihmisen kustannuksella, mutta Sokea mies ei syyllisty moiseen, vaan on sydämeltään vilpitön, aitoa elokuvan taikaa parhaimmillaan.

Sari Aaltosen upeasti äärimmäisen kapealla tarkkuussaluuella kuvaama Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia muuttaa paitsi tavan, jolla katsomme ja näemme elokuvia, myös sen, jolla näemme ja katsomme elämää. Valittu tekniikka on haastava, niin tekijöille kuin katsojallekin, mutta se ei hetkeäkään tunnu päälleliimatulta kikalta, vaan avaa maailman uudella tavalla, Jaakon tavalla. Kiitosta kuuluu jakaa myös elokuvan uskomattoman rikkaalle äänimaailmalle, jonka takana toimivat alan ammattilaiset Heikki Kossi ja Sami Kiiski.

Elokuvan sydän, sielu ja dynamo on ehdottomasti pääosan Petri Poikolainen, jonka läsnäolo ohittaa mennen tullen näyttelemällä tehdyt roolit ja tulkinnat. Poikolainen on läsnä jollain aivan omalla tavallaan, solutasolla, jossa jokainen liike, ilme ja hengenveto on täynnä dokumentaarista voimaa, vaikka kyseessä onkin fiktio. Sivurooleissa kuullaan Marjaana Maijalan lisäksi Samuli Jaskiota sekä Nikkileffojen vakkareita Matti Onnismaata, Hannamaija Nikanderia ja Rami Rusista.

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on erinomainen elokuva, jännittävä, hauska ja äärimmäisen koskettava.