Alkuperäinen nimi: 
Täydellinen joulu
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2019
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
95
Täydellinen joulu
Jussi U. Pellonpää, La, 26/10/2019 - 09:23

Elokuva

Kun uusioperhettään komentava Outi (Elena Leeve) paljastaa kutsuneensa jouluaaton vieraiksi paitsi tietenkin samassa taloudessa elävän anoppi Kyllikin (Pirkko Mannola), myös kaikki kolme exäänsä, Oskarin (Aku Hirviniemi), Paavon (Mikko Leppilampi) ja Ekin (Iikka Forss), heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet puolisot, ei viimeisin siippa Janne (Antti Luusuaniemi) ole alkuunkaan ajatukseksesta ilahtunut. Eikä asiaa ainakaan paranna Outin oma erikoislahja Jannelle, pariskunnalla kun ei ole yhteisiä lapsia, vielä. Alkaa aattoehtoon ahdistus ja armoton angsti, jonka aikana myös naapurin joulupukki (Kari Ketonen) saa oman osansa myrkylliseksi menevästä joulusopasta.
Vuonna 2011 ohjaaja Taru Mäkelä riemastutti elokuvayleisöä napakalla duunarikomediallaan Varasto, mutta sen jatko-osa, Varasto 2 (2018), kyykkäsi pahemman kerran. Näiden kahden välissä Mäkelä ehti tekaista myös vaisuksi jääneen epookin Mieletön elokuu (2013) sekä teatterilavoilta valkokankaalle siirretyn höpökomedian Eila, Rampe ja Likka (2014), jotka ei nekään menneet kai aivan kuten piti. Tästä herääkin kysymys: Oliko Varasto vahinko? Siis säkällä osunut napakymppi, jonka jälkeen joka heitto menee enemmän tai vähemmän ohi.
Vastaus on kyllä, Varaston täytyi olla vahinko, sillä Mäkelän uusin, kotimaisilla "supertähdillä" miehitetty Täydellinen joulu on yksinkertaisen typerä, täydellisen rytmitön ja vastenmielisen röyhkeä komedia.
Kuten menestyneiden, mutta komiikasta kaukana olevien Luokkakokous -elokuvien (2015 ja 2016) tapauksessa tuottaja Jesse Fryckman jo kassavirran kannalta hyväksi havaitsi, nyt kannattaa tuoda tarinoita rajan takaa. Täydellinen joulu kun pohjaa Monika Rolfnerin originaalin tekstin Tomten är far till alla barnen pohjalta, jonka ensimmäinen filmatisointi näki päivänvalon jo kaksikymmentä vuotta sitten Kjell Sundvallin ohjaamana ruotsalaiselokuvana Joulupukki vieraissa.
Jutun on nyt päivittänyt ja härmäläiseen sielunmaisemaan sovittanut Kris Gummerus, jonka surullinen käsitys hauskuudesta on laittaa henkilöt juomaan viinaa, kiroilemaan ja puhumaan pillusta ja panemisesta. Hirveän höpötyksen ja huutamisen, väkinäisten vitsien ja naurettavien (ei siis hauskojen) hahmojen kavalkadi on kaiken lisäksi myös tylsä.
Nimekkäästä castista kukaan ei nyt varsinaisesti loista, kunhan huutavat vuorosanansa. Suomen tämän hetken parhaassa sitcomissa, Sunnuntailounas -tv-sarjassa huvittava Elena Leeve klaaraa kuitenkin Outinsa suhteellisen hyvin eikä katsojan ole vaikeaa samaistua Antti Luusuaniemen pikkuhiljaa kohti täydellistä romahdusta etenevään Janneenkaan, koska itse elokuva aiheuttaa saman reaktion katsomossa. Mikko Leppilammelle lienee annettu ohjeeksi, että ole oma itsesi, toimi kuten tv-juontaja, kun taas Aku Hirviniemen luntissa on kaiketi lukenut, että tee urasi huonoin rooli. Kumpikin komeljanttari lienee myös kiinnitetty rooleihinsa vain siksi, että nimillä imetään vielä muutama maksava katsoja lisää. Muutamankin sukupolven suosikin Pirkko Mannolan tehtäväksi on jäänyt lausua muutama hauskaksi tarkoitettu repliikki.

Yhteenveto

"Joulupuu on rakennettu, exät on jo ovella": sanoo leffan mainoslause. Jos se ei jo kerro, kuinka "hauskasta ja omaperäisestä" komediasta on kyse, tuhlatkaa rahanne.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016