Alkuperäinen nimi: 
Alvin and the Chipmunks
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Kesto: 
93
Alvin ja pikkuoravat
Jussi U. Pellonpää, Ti, 18/03/2008 - 00:00

Elokuva
Syntymäluuseri muusikko Dave Seville (Jason Lee, äänenä Antti Jaakola) huomaa kuskanneensa kämpilleen muffinikorissa kolme vikkelää maaoravaa, Alvinin, Teron ja Samuelin (Geitel, Kähkönen ja Harjanne), jotka ovat joutuneet evakkoon kotipuun tultua kaadetuksi. Nelikon maailmankatsomukset eivät ensi alkuun ota millään osuakseen samaan ruutuun, mutta potkaistuaan karvaiset kiusankappaleet sateeseen, Dave äkkääkin näiden laulaessa hallitsevan harmoniat hämmentävän hienosti. Eipä aikaakaan kun kvartetti päättää hyödyntää uutta ystävyyttään ihan levynteonkin merkeissä, mutta musiikkibisneksen mustasieluinen ketale Ian (David Cross / Petri Hanttu) äkkää tilaisuuden tehdä kurretriolla helppoa rahaa. Mitäpä luulette, mahtaako mammonaa kumartava musabisnes korruptoida Tikut ja Takut narkoottisia aineita ylivetäviksi rockraakeiksi vai voittaako oikeus ja kaikille (paitsi pahoille) koittaa jälleen mitä mukavin joulu?

Saukki ja pikkuoravat ovat ilostuttaneet suomalaisia ralleillaan jo vuodesta 1959. Amerikan mantereella nämä Chipmunksit ovat saaneet osalleen myös tv-sarjoja, sarjakuvia ja vaikka mitä franchise-sälää. Massia on tullut yllin kyllin ja silläpä Hollywood onkin suuressa viisaudessaan päättänyt väkästää veitikoiden keppostelusta myös ihka oikean elokuvan, joka ikävä kyllä, jää täysin kertakäyttöiseksi.

Kovimpina kreditteinään telkan Paavo Pesusientä kirjoittanut ja kissan kutale Karvisen kökön kakkososan ohjannut Tim Hill ei tunnistaisi omaperäisyyttä vaikka se puraisisi persuksesta, ja silläpä Alvin ja pikkuoravat onkin täynnä toinen toistaan tutumpaa kommellusta ja tylsästi tehostettua irtaimiston pahoinpitelyä. Digitaalisesti mallinnetut jyrsijät ovat hetken hilpeitä ilmestyksiä, ja heliumia henkeen vetäneen äänellä artikuloiva trio saa aikaan jopa muutaman hymynkin, ennen kuin kone hyytyy. Perhearvojen ja rehellisyyden merkitystä elämässä alleviivataan koko ajan niin sokerisesti, että diabeteksen vaara nousee katsomossa hälyttävälle tasolle.

Teeveen Kovan onnen kundina tutumpi hörhö Jason Lee on enemmän kuin tyhjän päällä meuhkatessaan pelkkä tekniikka tukenaan, mutta vielä velmuakin enemmän kaistalta katoaa yli äyräiden näyttelevä David Cross, jonka levymoguli helvetistä on jo hävettävän huono karaktääri. Ja aivan kuin siirappi ei vielä riittäisi, makeutta tuo lisää Cameron Richardson, joka Daven kaukorakastettuna Clairena (äänenä Sara Welling) on pelkkä keulakoriste. Kotimainen dubbaus pelittää karvajalkojen kohdalla mukiinmenevästi, mutta ihmisnäyttelijöiden suuhun tupatut, hauskalle allergiset anekdootit ärsyttävät paitsi tylsyydellään, myös puisevalla julkituonnillaan.

Yhteenveto
Alvin ja pikkuoravat tarjoavat kyllä pikkuihmisille monta muikeaakin hetkeä hekotella hassuja hännäkkäitä, mutta varttuneemmille elokuvan ystäville kuvatuksen käyttöikä on lyhyempi kuin kulutusmaidolla.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016