Pulitzer-palkinnon näytelmästään Angels in America pokannut Tony Kushner löi teoksellaan kultasuoneen. Vuonna 1991 julkaistu näytelmä jaoteltiin kahteen osaan, Millenium Approaches ja Perestroika, jotka ilmestyivät vajaan vuoden sisällä toisistaan. Yhteiskestoltaan lähes seitsemän tuntia kestävä näytelmä keräsi molemmilla osillaan niin yleisön suitsutuksen kuin myös parhaimman esityksen palkinnot usealta eri taholta. Vuonna 2003 valmistuneen televisiosovituksen takaakin löytyy Kushner, jonka kirjoittama näytelmä ei ole kymmenen vuoden aikana menettänyt tehoaan. Näin siis, mikäli sarjan kahmimiin palkintoihin on uskomista. Yksitoista Emmy-palkintoa (mm. paras käsikirjoitus) ja viisi Golden Globes -palkintoa (mm. paras minisarja/TV-elokuva) ovat vain sieltä tunnetuimmasta päästä sillä yhteensä voittoja kertyi lähes neljäkymmentä kappaletta eri tilaisuuksista.

1980-luvun puolivälin tienoilla AIDS oli vielä lähes tuntematon tauti, joka levisi pääosin silloisten homo- ja huumeyhteisöjen joukossa. Tarvittavat lääkkeet taudin hidastamiseksi olivat harvinaisia, ja usein myös tarkoitettu vain varakkaimmille. Tartunnan saanut Prior Walter (Justin Kirk) paljastaa juutalaiselle poikaystävälleen Louis Ironsonille (Ben Shenkman) tapahtuneen. Louisin reaktio asiasta on järkyttynyt, ja pian Prior huomaakin hänen neljän vuoden takaisen poikaystävänsä jättäneen hänet yksin kuolemaan. Yksin, surun murtamana ja sairaana, hän uneksii todenmukaisen painajaismaisia unia enkelistä (Emma Thompson), joka kertoo Priorin olevan profeetta.

Asianajaja Roy Cohn (Al Pacino) saa kuulla lääkäriltään saaneensa tartunnan. Reaganilaisessa hallintokoneistossa valta on voimaa, eikä homoseksuaaleilla ole siihen asiaa. Cohn pitää viimeisillä hetkillään huolen siitä, ettei hänen valtansa lopu ennen kuolemaa. Hän yrittää saada oppipoikansa, kiiltosilmäisen mormonin, Joe Pittin (Patrick Wilson), hoitamaan likaiset tehtävänsä vallan keskukseen, Washingtoniin. Valintaa vaikeuttaa Pittin Valium-riippuvainen vaimo Harper (Mary-Louise Parker), joka ei halua poistua omasta mielikuvitusmaailmastaan. Stressin vuoksi Pittin kauan sitten kuoppaama homoseksuaalisuus alkaa nousta esiin, mikä taistelee paitsi hänen avioliittoaan niin myös uskontoaan vastaan.

Angels in America on, ehkäpä liiankin, monisäkeinen kertomus Yhdysvaltoja ravisuttaneesta AIDS-kriisistä. Sarja kietoo sisäänsä edellisten päätarinoiden lisäksi vielä poliittis-uskonnollista teemaa, jotka voidaan puolestaan jakaa vieläkin pienempiin osiin. Päähenkilöiden uskonnot, poliittiset suuntaukset ja vakaumukset ovat alati läsnä, ja välillä tuntuu, että informaatiota tulee liiaksi. Varsinkin, kun kyseessä on pohjimmiltaan vain tarina kaipuusta ja menetyksestä, mikä näkyy hyvin Prioria seuratessa. Etenkin suomalaiselle katsojalle 80-luvun Yhdysvalloissa vallinnut ilmapiiri ei liene sieltä tutuimmasta päästä, jolloin kannanotot ja viittaukset saattavatkin jäädä ontoiksi.

Sarjan ilmapiiri huokuu kuitenkin autenttisuutta, mistä on kiittäminen Kushnerin perehtymisestä 1980-luvun tilanteeseen. Monille varmasti fiktiiviseksi hahmoksi jäänyt oikeistolainen Roy Cohn oli oikeasti Joseph McCarthyn alaisia, ja hänen kommunismivihansa takia myös oikeasti elänyt Ethel Rosenberg (sarjassa Meryl Streep, yksi hänen kolmesta roolistaan) teloitettiin sittemmin väärennöksiksi ilmenneiden todisteiden perusteella. Myös monet muut hahmojen poliittiset kannanotot esittävät silloisen Yhdysvaltojen sulkeutunutta ilmapiiriä ja poliittista sekä uskonnollista homofobiaa. Kushnerin kirjoittama dialogi on vahvaa, monipuolista ja usein myös melko vaikeaselkoista.

Angels in American alkuperä näkyy sarjassa ilman syvempää syynäystä. Hahmot puhuvat paljon ja usein myös varsin teatraalisesti. Etenkin Priorin unet ovat erittäin teatterivaikutteisia, ja tuliset tikapuut voi melkein kuvitella teatterinlavalle liehuvine oranssinvärisine paperisuikaleineen. Toinen selkeä teatterimainen keino on samojen näyttelijöiden käyttö eri henkilöinä. Mihinkään sillisalaattiin ei sorruta, vaan käyttö on hillittyä ja taidokasta. Oikean näytelmän nähneet ilahtunevat myös Jeffrey Wrightin olemassaolosta, joka näyttelee sarjassa saman Tony-palkitun roolinsa kuin näytelmässä. Kushner ja sarjan ohjannut Mike Nichols ovat saaneet loihdittua näytelmän onnistuneesti, ja menestyneesti, myös televisioruutuun, vaikka se meille pohjoisessa asuville ei ehkä iskekään aivan niin hyvin kuin Atlantin takana.

Kuva
Anamorfinen 1.78:1-suhteinen kuva on lähes virheetön. Tarkkuus on kiitettävä, eikä pehmeyttä ole havaittavissa kuin satunnaisesti. Värit toistuvat luonnollisina ja kontrasti on kohdillaan. Ainoastaan hämärissä kohtauksissa on lievää staattisuutta havaittavissa, mutta ei mitään häiritsevää. Roskien ollessa vielä lähes olemattomat, ei kuvasta ole juurikaan pahaa sanottavaa. Sarjaksi kuva on erinomainen, vaikka kyseessä onkin hieman suuremman budjetin tuotanto.

Ääni
Julkaisu sisältää Dolby Digital 5.1 - ja Dolby Digital 2.0 -ääniraidat. Vaikka kyseessä onkin erittäin dialogipainotteinen sarja, on etenkin fantasiakohtausten aikana Dolby Digital 5.1 todellista hyötyä. Seinien repeillessä ja salamoiden lentäessä, se myös tuntuu olohuoneeseen saakka. Rauhallisimmissa kohtauksissa dialogi ja muut äänitehosteet kuuluvat hyvin. Erityismaininta Thomas Newmanin hienosta ja sarjaan sopivasta scoresta.

Lisämateriaali
Tyylikkääseen pahvikoteloon pakattu minisarja ei pettymykseksi sisällä minkäänlaista lisämateriaalia.

Yhteenveto
Angels in America keskittyy 1980-luvun AIDS-kriisiin ja sen vaikutukseen homoyhteisöjen keskuudessa. Suomalaisnäkökulmasta katsottuna aihe pursuaa vähän liiaksi sikäläistä poliittis-uskonnollista sanomaa, mikä ei välttämättä kerro täällä pohjolassa yhtään mitään. Kushnerin kannanotto tapahtumiin vuotaakin informaation puolesta yli, ottaen huomioon, että kyseessä on pohjimmiltaan tarina kaipuusta ja menetyksestä. Teknisesti julkaisu on hyvä, vaikkakin täydellinen lisämateriaalin puute jää harmittamaan.