Howard Hughes on miehenä ja ikonina kiinnostavasti esitetty erakkomainen luonne, jolle tarjottiin kaikki maailman avaimet, mutta mutta miehen lapsuudessa kokemat voimakkaat tunteet estivät häntä elämästä normaalia elämää. Kenties Hughesista puhuttaessa ei kannatakaan käyttää sanaa normaali, pikemminkin eksentrinen. Elokuvallisesti Martin Scorsesen ohjaamassa The Aviator-elokuvassa on lukuisia yhtäläisyyksiä Citizen Kaneen. Ei niin elokuva-alaa uurtavalla tavalla, vaan enemmän tarinoiden limittyneisyydessä ja päähenkilöhahmojen samankaltaisissa utopistisissa tavoitteissa ja taustoissa. Erona vain se, että siinä missä Kane oli (puoli)fiktiivinen hahmo, on Howard Hughes ollut aidosti olemassa.
Elokuvan pääroolissa nähtävä nuorta Howard Hughesia esittävää Leonardo DiCapriota on kiehtonut Hughesin liitettävät mysteerit ja menestyksen tuoma elämää uhmaava taistelutarina. DiCaprio omaksui tästä omalaatuisesta elokuvatuottajasta ja ilmailualan legendasta vajaan kymmenen vuoden aikana niin paljon kuin mahdollista. Hughesista tuli hänellekin eräänlainen pakkomielle. Alun perin elokuva suunniteltiin Michael Mannin ohjaamaksi, mutta miehen lähdettyä työstämään Collateral-elokuvaa, kääntyi DiCaprio amerikkalaisen filmihullun ja mestariohjaaja Martin Scorsesen puoleen.
Miehillä oli aikaisempaa yhteistyötä Gangs of New Yorkin myötä, joten parivaljakko tunsi toisensa jo ennestään. Henkilökemiat ja yhteistyö toimivat ja elokuvan kuvaaminen saatiin alulle kohtalaisen nopeasti. Siinä missä Gangs of New York oli vielä jollain asteella takkuilevaa yhteistyötä Scorseselta ja DiCapriolta, The Aviator vie miehet lähemmäksi sitä yhteenhiottua symbioosia, joka tuli tutuksi De Niro-Scorsese –ajoilta.
Elokuva alkaa kuvaten nuoren Hughesin elämää äitinsä siipien suojassa. Jo lapsena hänen päähänsä iskostettiin, että maailmassa ei voi piiloutua bakteereilta ja lialta, jotka ennemmin tai myöhemmin tuhoavat meidät kaikki. Ainakin tällaisena nuoren Howardin äiti näki maailman. Hän jättikin tämän ajatuksen kytemään lapsensa alitajuntaan, kunnes se vähitellen syövytti hänen mieltään, tehden elämisestä yhä vaikeampaa ja kliinisempää. Kuitenkin katsojalle alleviivataan, että naisihanteidensa turvin Hughes pystyi pakenemaan tätä kammoa. Kenties tässä oli yksi syy hänen playboy-maineeseensa – hän tarvitsi rakkautta, jotta voi unohtaa. Ainoat kerrat, jolloin bakteerifobiaa kärsivän Hughesin näytetään käyttäytyvän kuin normaali ihminen, on silloin, kun hänellä on joku, jota rakastaa.
Pian nuoruusvuosien kuvauksen jälkeen siirtyy tarina hektiseen Hell's Angels –elokuvan kuvauksiin. Perintörahoistaan nauttiva Hughes on pakkomielteinen lentäjäsielu ja haluaa elokuvan myös kuvastavan hänen persoonaansa. Elokuvasta tuleekin Howardille pakkomielle, ja rahavarantojen hupeneminen ei huoleta nuorta hurjapäätä, sillä sisimmässään hän tietää onnistuvansa.
Kuvausaikataulut ja oikean sään hakeminen suurta sotakohtausta varten vaativat pääomaa ja hermoja. Hell's Angelsista tulikin samalla aikansa kallein elokuva. Kriitikot ja elokuvateollisuus ennustivat kaikki tuhoa Hughesille ja tämän uhkarohkealle sotaelokuvalle. Vastuksista huolimatta elokuvasta tuli kuitenkin menestys ja ylistyksiä keräävä pioneerituotos.
Nuori Howard kuitenkin alkaa tuntea yleisön painostuksen ja fobioiden kasvun. Hänen mielentilassaan tapahtuu vähittäisiä muutoksia, jotka ovat tuhota nuoren miehen. Lentäminen on kuitenkin pakokeino hänelle ja niinpä ohjaustyöt saavat jäädä sivummalle ja ura painottuu enemmän elokuvien tuottamiseen ja ilmailualan ennätyksien rikkomiseen. Hughes joutuu laittamaan itsensä monta kertaa peliin, kun hän astuu taisteluun lentojätti Pan Amin johtajan Juan Trippen (Alec Baldwin) kanssa ilmatilojen kaupallisesta herruudesta. Yhdessä imperiuminsa toimitusjohtajan Noah Dietrichin (John C. Reilly) ja professoriystävänsä Fitzin (Ian Holm) kanssa Hughes käy vastaiskuun.
Scorsese, joka itsekin tiedetään suurena cinemafiilina, onnistuu tavoittamaan the Aviatorissa Hollywoodin kulta-ajan taianomaisen tunnelman. Läsnä ovat jazzahtavat musiikkikuviot ja hulvaton dekadenttinen kulissien takainen meno, vaikka tuolloisen Hollywoodin ulospäin antama kuva itsestään oli sivistynyt ja neitseellinen.
Vaikka elokuva painottaa tarinansa enemmänkin Hughesin ilmailualan intohimoon, ei se silti jätä tyystin käsittelemättä Hollywoodin tähtiä pursuavaa maailmaa. Tarinassa viljellään runsain mitoin tuon ajan kuuluisuuksia aina Katharine Hepburnista (Cate Blanchett) ja Ava Gardnerista (Kate Beckinsale) legendaariseen Errol Flynniin (Jude Law). Howardin kosketus studiopomoihin ja hänen uhmansa heitä kohtaan tuodaan esille tarpeeksi hyvin ja kukapa muu kuin Louis B. Mayer (Stanley DeSantis) on tämän uhman kohteena.
Elokuva kertoo useankin eri tarinan. Toisaalta se on tarina onnistumisesta ja esteiden voittamisesta, joka johtaa kuuluisuuteen. Vastapainona se on puolestaan tarina julkisuuden paineesta ja intohimon kohtaamisesta. Monikerroksisesti nivottu tarina leikkaa taitavan yleiskuvan Howard Hughesin kaltaisesta visionääristä, jossa nerouden ja hulluuden rajat hämärtyvät. Katsoja ei kuitenkaan voi kuin ihailla nuoren Hughesin päättäväisyyttä ja halua onnistua, kun taas toisaalta hän säälii miestä ja tämän pinnallista elämää, joka kaikki peittyy pelkomeren alle.
Alkujaan Howard saapuu Hollywoodiin elämää suurempana teollisuuspohattana, joka sittemmin sukeltaa syvemmälle viihdemaailman syövereihin, kamppaillen samalla omia demonejaan vastaan. The Aviatorista saa helposti kuvan, että Hughes oli elämää suurempi ohjaaja ja viihdemaailman vaikuttaja. Näitä hän kieltämättä oli jossain määrin, mutta miehen suurimmat saavutukset olivat silti taivaan sinessä.
Se miten elokuvassa esitetään Hughes naistenmiehenä voi pitää paikkansa, mutta pinnan alla on kuitenkin enemmän. Tarinassa nähdään vain muutama hänen ihailunsa kohteista, eikä painoteta liikaa miehen playboy-mainetta. Mainitsematta myös jätetään mahdolliset bi-seksuaaliset viittaukset, joita oikeaan Hughesiin yhdistettiin hänen eläissään.
Ohjaaja on saanut hiottua elokuvan jokaisen osa-alueen liki täydelliseksi ajoitettuun muottiin. Hektisten kuvarakennelmien jälkeen katsojan annetaan hengähtää hetki, ennen kuin tarinaa viedään eteenpäin. Rytmitykseltään the Aviator on erinomainen. Tunnetaan kuinka lumipalloefekti lähetetään vyöryyn nuoren Hughesin mielessä, mutta aina välillä tarinaa viedään tarkoituksellisesti sivuraiteille, jotta saavutetaan enemmän perspektiiviä miehen motiiveihin ja elämään.
Roolisuoritukset itse elokuvassa vaihtelevat keskinkertaisesta mainioon. DiCaprio on pääroolissaan yllättävän antaumuksellinen ja tunneskaaloja erinomaisesti tulkitseva näyttelijä. Muistuu aivan miehen Gilbert Grape –ajat mieleen. Leo tekee roolissaan erittäin vakuuttavaa työtä. Alun poikamainen charmi vaihtuu keskivaiheilla herrasmiesmäisempään suuntaan ja enemmän klassiseen Hollywoodiin sopivammaksi kokonaisuudeksi. The Aviatorin myötä Leonardo kenties pääsee vihdoinkin eroon häntä vaivaavasta teini-idolisoinnista ja pääsee tuomaan useammin esiin tätä draamallisen vahvaa puoltaan.
Miessivuroolien painotus on annettu John C. Reillyn tulkitsemalle Dietrichille, joka kaikista vastoinkäymisestä huolimatta oli kuitenkin Hughesin läheisin ja tärkein ystävä. Reilly vetää roolinsa läpi hienostuneella taidolla ja seesteisyydellä. Elokuvan paras sivuhahmo on kuitenkin Ian Holmin esittämä Fitz, joka on kuin perikuva hajamielisestä professorista. Holm onnistuu saamaan hahmoonsa sympaattista ulottuvuutta, tuoden mukaan samalla hivenen komediallista otetta.
Naisrooleissa nähdään kaksi Hughesin elämän kannalta tärkeintä naista. Hepburnin roolissa nähtävä eloisa Cate Blanchett sekoittaa mukavasti tarkoituksen mukaista ylidramatisointia ja hurjapäisyyttä, joka vetoaa niin Hughesiin että katsojaan. Hän tulkitsee karikatyyrimaisesti Hepburnia, näyttäen tämän ainutlaatuisuuden ja herkkyyden. Kuvankaunis Kate Beckinsale nähdään omapäisen ja itsevaltaisen Ava Gardnerin roolissa, joka pitää fobiarikkaan Hughesin aisoissa. Molemmat naiset tulkitsevat hahmonsa tunteella ja taidolla. Katsojalle ei jää epäselväksi heidän motiivinsa ja suhteensa tähän omalaatuiseen teollisuusmoguliin.
Scorsesen pitkäaikainen luottoeditoija Thelma Schoonmaker on toiminut The Aviator-elokuvassa tapansa mukaan taidokkaasti. Hän yhdistelee ja muokkaa kohtauksia yhdessä Scorsesen kanssa lähes täydellisiksi kuvakompositioiksi, jotka heräävät henkiin Robert Richardsonin taidokkaan kamerankäytön välityksellä.
Elokuvan värimaailman luomisessa on käytetty Scorsesen toivomuksesta 20- ja 30-lukujen Two Strip Technicolor –prosessia, joka oli tuolloin ainutlaatuinen. Värien tarkoitusta ja voimakkuuksia korostettiin lämpimiksi, jolla on omanlaisensa hypnoottinen vaikutus. Myöhemmin tarinan edetessä kronologisesti siirryttiin käyttämään Three Strip Technicolor –prosessia. Näiden väriprosessointien tarkoitus oli tuoda tarinaan tuon ajan elokuvien tunnelmaa ja rikkautta, jota niin harvoin näemme nykyään.
Musiikillinen puoli on annettu Howard Shoren haltuun. Elokuvassa tavataan paljon vanhoja klassikkokappaleita siltä kultaiselta ajalta, mutta Shore on sovittanut näiden väliin sopivaa taustavaikutelman lisääjänä. Hän on tavoitellut aikakaudelle sopivaa tunnelmaa ja ilmapiiriä – onnistuen tässä kohtalaisen hyvin.
Hughes esitetään elämää suurempana miehenä, joka sittemmin tuhoutuu ei suinkaan kilpailijoiden, vaan itsensä kautta. Hänen ulkokuorensa pysyy muuttumattomana aina siihen asti, kunnes hän vetäytyy yksityishuoneeseensa Las Vegasissa. Kuitenkin sisäiset muutokset miehessä ovat liikaa hänelle itselleen, vaikka ympäristöstä löytyy tukihenkilöitä ja läheisiä ystäviä. Tarinan vahva lopetus jättää katsojan mielentilan valtaan, jossa hän voi kyseenalaistaa itseltään: "oliko Howard Hughes aikaansa edellä elävä nero – vai häiriintynyt mies, jonka mielen tuhosi hänen lapsuutensa."
Martin Scorsese on ohjannut puhuttelevan ja vaikuttavan elokuvan, joka laittaa katsojan haluamaan lisää taustatietoa tästä oman aikansa yhdestä mysteerisimmistä erakkomiljonääristä ja Hollywoodin taustavaikuttajista. The Aviator lukeutuu ehdottomasti Scorsesen jo ennestään ansioituneen uran huippuhetkiin. Kestostaan huolimatta kolmituntinen kuluu erittäin nopeasti Aviatorin parissa. Tarinallisesti elokuva etenee jatkuvana kuvailottelun ryöppynä, joka huumaa katsojan tilaan, jossa aika menettää merkityksensä.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja