Elokuva
Kun Grace Cahillin (Natalie Portman) aviomies, arvostettu kapteeni Sam Cahill (Tobey Maguire), katoaa Afganistanissa, nuori nainen on varma, että joutuu kasvattamaan lapsensa Isabellen (Bailee Madison) ja Maggien (Taylor Geare) yksin.

Tukea murheeseen tulee yllättävältä taholta, kun Samin huonomaineinen renttuveli Tommy (Jake Gyllenhaal) pääsee vankilasta ja osoittautuukin ainoaksi turvaksi, jota surun murtamalle naiselle tuntuu elämällä enää olevan tarjolla. Cahillien suvun patriarkka isä Hank (Sam Sheppard) joutuu myös omaan kiirastuleensa, kun hänen aina ylenkatsoma Tommy on ottamassa rakastetun ja isänsä teitä seuranneen sankari-Samin paikan. Yhtenä päivänä kaikki muuttuu, kun Sam yllättäen palaakin kotiin.

Vahvoja elokuvia (mm. Minun elämäni (My Left Foot, 1989), Isän nimeen (In the Name of the Father, 1993), In America (2002)) aiemminkin tehtailleen Jim Sheridanin Brothers on emotionaalisesti vaikuttava näyttötyö kolmelta uuden polven vahvalta tulkilta. Hämähäkkimiehenä itsensä maailmanmaineeseen verkottanut Tobey Maguire antaa näytteen tummemmista tunnetiloista, joita talebanien julmasti kiduttama Sam käy läpi epäelämässään pelastumisensa jälkeen. Koko uransa katolilaista syyllisyyttä tutkineen Sheridanin panos ei kontekstin synkkyyteen jää epäselväksi sekään.

Jake Gyllenhaal on aina osannut näytellä, ja venkulaveli Tommy on niin ikään laaja ala maalata henkilöhahmoon myös personallisuutta ja karismaa. Natalie Portmanin Grace on tunteiden ristitulessa tulkintaan vaadittavan eläytymisen tasalla ja maalaa kauniin ristiriitaisen kuvan nuoresta naisesta, jolle perhe tulee aina ennen kaikkea muuta. Ikääntyessään aina vain karismaattisemmaksi kasvava Sam Shepard piirtää tarkan muotokuvan isästä, jolle poikiaan kohtaan tuntema rakkaus on peräisin aina Abrahamin ajoista.

David Benioffin (mm. 25th Hour (2002), The Kite Runner (2007), X-Men Origins: Wolverine (2009)) käsikirjoitus pohjaa Susanne Bierin ohjaamaan ja Bierin sekä Anders Thomas Jensenin käsikirjoittamaan tanskalaiselokuvaan Brødre vuodelta 2004. Perhekeskiön paljastavalla läpivalaisulla Benioff ja Sheridan antavat sodan aiheuttamille traumoille Tobey Maguiren kasvot, mutta muistavat myös niitä muita ihmisiä, joihin yhden kokemat kauheudet vaikuttavat.

Brothersin teemat, sen sodanvastaisuus ja varsinkin kantaaottavuus kidutukseen, vieraantuneisuus ja elämisen ilon menettäminen ovat kaikki universaaleja, joita on käsitelty monissa elokuvissa jo aiemminkin. Muutamin kohdin se tuokin mieleen esimerkiksi Michael Ciminon mestarillisen Kauriinmetsästäjän (The Deer Hunter, 1978), vaikka aivan yhtä alleviivaaville teille sodan mielettömyyden vaikutuksista ei Sheridan joukkoineen lähdekään.

Minimalismin mestarin Thomas Newmanin score on tekijälleen tuttuun tapaan pieniä palasia elämän kummien polkujen varsilta, musiikkia, jossa soivat kaikki tunteen värit. Albumin aloittava Homecoming on muutaman nuotin kaunis kitaranäppäily, jota tehostaa kosketinsoitinten maalaama tausta, rennolla rockriffillä eteenpäin runnova Uncle Tommy pirteästi erilainen, hyytävä In The Hole kuvittaa sotavankeuden vaadittavalla vakavuudella ja Brothers (Main Title) kierrättää kotiinpaluun kaunista tematiikkaa. Brothers-soundtrackin päättävä What Happened? soi kuten monet Newmanin aiemmistakin teoksista ja siinä kuuluu se sama sointi, joka teki niin Shawshank Redemptionin (1994) kuin The Green Milen (1999) ja Wall-E:nkin (2008) scoreista ehdottoman upeita elämyksiä.

Yhteenveto
Hyvin näytelty ja vakavia asioita päivänvaloon tuova elokuva on tärkeä teos, jonka teemojen soisi tulevan kuulluksi laajemmaltikin.