Elokuva
Kun CIA siirtää analyytikkonsa Osbourne Coxin (John Malkovich) alempiin tehtäviin, lyhytpinnainen hermokimppu päättää ottaa saman tien lopputilin ja kirjoittaa muistelmat ajastaan agentuurin palveluksessa. Myrkylliset muistiinpanot päätyvät kuitenkin kahden kuntosalityöntekijän, Linda Litzken (Frances McDormand) ja Chad Feldheimerin (Brad Pitt), haltuun. Siitä alkaa hervoton tapahtumaketju, joka ei säästä sivullisiakaan. Yksinkertaisena kiristyksenä starttaava ja kansainväliseksi konfliktiksi kasvava kupru imaisee kurimukseensa mukaan myös treenisalin mukavan johtajan Ted Treffonin (Richard Jenkins), Coxin monityydyttymättömän vaimon Katien (Tilda Swinton) sekä tämän valtion hommissa aseenkantoluvan saaneen salarakkaan Harry Pfarrerin (George Clooney). Väärinkäsitykset seuraavat toisiaan, eikä aikaakaan, kun kevyeksi keikaksi suunniteltu välistäveto laajenee hallitsemattomaksi kaaokseksi, johon sekaantuu tiedusteluvirastoja ja omaa etuaan ajavia, murhaavan tehokkaita operatiiveja Amerikan rajojen ulkopuoleltakin.

Ethan ja Joel Coen ovat tällä hetkellä parasta, mitä rapakon takana on elokuvamaailmalle tarjottavana. Instrumenttinsa täydellisesti hallitseva veljespari on kuin kotonaan minkä tahansa genren parissa, eikä Burn After Reading tee poikkeusta. Kuin amfetamiinin yliannostuksessa hillittömästi nytkivä ja joka suuntaan vaahtosuisesti syöksyilevä sysimusta komediajännäri pysyy hurjista tahdinvaihdoistaan huolimatta vankasti tekijöidensä hyppysissä, eikä lipsu hetkeksikään hallinnasta. Menetetyn maan (2007) ehdottomuuteen ei nyt päästä, mutta eivät Coenit meitä sinne olleet viemässäkään.

Jos elokuvan tarinasta poistaa kaikki coenilaiset elementit, rungoksi jää yllättävän tyly ja suoraviivainen toimintajännäri, jolla on juurensa syvällä vakoilijoiden vaarallisessa maailmassa. Mutta kun annokseen on lisätty suurella kauhalla pähkähulluja henkilöhahmoja, vinosti viihdyttäviä väärinkäsityksiä ja maailman parasta dialogia, ollaan leveysasteilla, joilla Coenit ovat yksinvaltiaita. Neropattien aiemmasta tuotannosta Burn After Readingia lähimmäksi nousee Fargo (1996), jonka hillitön yhdistelmä arkipäivän sattumuksia yhdistettynä fiksuun komiikkaan ja rajuun väkivaltaan toimii myös Burn After Readingin liikkeellepanevana voimana. Vaikka vakoilun ja vastavakoilun musta maailma tarjoaisi enemmänkin revittelyn mahdollisuuksia, kaiken keskiössä herra ja rouva Tavallinen ovat se pitelemätön voima, joka sysää riehakkaan dominoefektin liikkeelle.

Coeneiden vakikuvaajan Roger Deakinsin keikka Revolution Roadille (2008) vaihtoi kameran taakse Emmanuel Lubetzkin (mm. Ihmisen pojat (Children of men) 2006), mutta moinen ei ole lainkaan vaikuttanut elokuvan yleisilmeeseen, sillä myös Lubetzkilla on harvinaisen upea taito hallita vinkeät kuvakulmat ja iskevät sommittelut.
Coeneiden luottohanska, säveltäjä Carter Burwell, lähestyy aihepiiriä samaan tapaan kuin ohjaajakaksikkokin, täydellisen vakavissaan, mutta kieli paikoin syvällä poskessa. Heti alkuteema, hurjasti jytkäävä Earth Zoom In, kertoo, mistä on kyse. Suuren määrään lyömäsoittimia luottava Burwell tekee syvällä sisuksissa saakka tuntuvaa toimintateemaa, yhdistettynä perinnetietoiseen jännitysmusiikkiin, joiden nuottiviivastoja ovat aiemmin muokanneet monet mestarit, kuten vaikkapa nyt Alfred Hitchcockin vakkarina muistettava Bernard Herrmann.
Seating, I Killed a Spook, Struggle For Ebullience sekä varsinkin komeaksi kohoava How Is This Possible ovat kaikki mestarillisia kokonaisuuksia, jotka luovat koko ajan hullummiksi ja rajummiksi meneville tapahtumille vainoharhaisen ilmapiirin.

Suoraan tietyille näyttelijöille kirjoitetut roolit ovat coenilaista henkilögalleriaa vinoimmillaan ja juoni poukkoilee kuin kuula flipperissä, singahtaen henkilöistä toiseen ennalta arvaamattomalla teholla ja vaikutuksella. George Clooney hurmaa epätoivoisesti rakkautta nettipalstoilta etsivänä kiimakimppuna, jonka pikkuisen pervona haaveena on saada eroottinen esikoiskeksintönsä markkinoille. Vauhdista vastaa hyperaktiivinen Brad Pitt armottoman ADHD:n kourissa sätkivänä ja koiranpennun keskittymiskyvyn omaavana jumppafriikkinä, jonka innostus mihin tahansa asiaan ei ole enää tästä maailmasta.

Viime aikoina hiukan hukassa olleet taitonsa löytää myös raivoisa John Malkovich kaiken katalyyttinä toimivan paperiagentti Coxin roolissa, jonka hillittömät, runsailla fuck-agressiiveilla höystetyt raivokohtaukset kirvoittavat kurkkuun pysähtymään tuppaavat naurut useammankin kerran. Oikean elämän rouva Joel Coen, Frances McDormand, hahmottaa taidokkaasti Linda Litzken kummaksi kieroutuneen sielunmaiseman hersyvästi, varsinkin tämän ääripinnallisten motiivien osalta. Tilda Swinton on jäätävä siippaansa koko ajan vyön alle potkivana rouva Coxina ja telkan vanha tuttu Moukarimies (Sledge Hammer!, 1986-1988) David Rasche hihityttää tiedustelupalvelun pikkupamppuna. Koko kahjokimaran kruunaa aina varma J. K. Simmons CIA:n johtajana, jonka viimeinen puheenvuoro summaa niin itse tapauksen kuin koko loistavan elokuvankin.

Yhteenveto
Burn After Reading on malliesimerkki Coen-formaatista, jossa arkipäiväisimmätkin asiat voivat sekunnin murto-osassa osoittautua aivan joksikin muuksi, riippuen vain niiden näkijän ja kokijan tulkinnasta. Erinomainen elokuva.