Elokuva
Kun 11-vuotias Zachary Cowan (Elvis Polanski) hutaisee kepillä ikätoveriaan Ethan Longstreetia (Eliot Berger) ja lyö samalla tältä hampaan suusta, poikien vanhemmat päättävät istua yhdessä alas. Longstreetit, äiti Penelope (Jodie Foster) ja isä Michael (John C. Reilly), kutsuvat Cowanit, Nancyn (Kate Winslett) ja Alanin (Christoph Waltz), keskustelemaan ja selvittämään sivistyneesti tapahtumien kulun ja sen seuraukset. Vaikka tapaus vaikuttaa selvältä, kumpikaan perheistä ei ole valmis myöntämään oman jälkikasvunsa vastuuta ja tiukoista käyttäytymiskoodeista huolimatta primitiivisemmät tavat ja vaistot ottavat vallan. Tyystin homma lähtee hanskasta, kun pöytään kannetaan pullo viinaa avaamaan lukkiutunut tilanne.

Carnage on monissa liemissä keitetyn, kiitellyn ja kiistellyn ohjaajan Roman Polanskin kolmaskymmenes elokuva ja samalla paluu tiiviimpään kerrontaan edellisen teoksensa, 1970-lukulaista jännärihenkeä edustaneen The Ghost Writerin (2010) jälkeen. Yhteen huoneeseen sijoittuva sanan säilin käytävä mittelö perustuu Yasmina Rezan 2009 Tony-palkittuun näytelmään Le Dieu du carnage (Vihan jumala), jonka filmatisoinnin ovat käsikirjoittaneet Reza ja Polanski.

Asiallisena sanailuna alkava Carnage kulkee kohti syvempiä vesiä sen alleviivatun sivistyneiden pelureiden taantuessa tapahtumien taustalla koko ajan lapsellisemmiksi, samalla kun yksinkertaisesta sovittelusta alkanut vuoropuhelu sinkoilee joka suuntaan ja kasvaa kattaamaan niin rasismin ja homofobian kuin naisvihan, lasten kasvatuksen ja eläinten oikeudetkin. Suoranaiseksi sodaksi kasvavassa tahtojen taistelussa rintamalinjat vaihtuilevat yllättävästi, ja puolustajista tulee syytettyjä mitä olemattomimminkin syin, parien kääntyessä välillä toisiaankin vastaan.

Samassa tilassa koko 79 minuutin kestonsa pysyvä Carnage on ollut myös erinomaisille näyttelijöilleen hieno haaste, ja Polanski voikin olla äärimmäisen tyytyväinen Oscar-kaliiberin komeljanttareistaan, jotka osoittavat olevansa palkkojensa arvoisia. Jokainen neljästä täysiverisestä ammattilaisesta saavat kukin omat tilaisuutensa loistaa valokiilassa, vaikka elokuvan voima piileekin tarkkaan ajoitetussa timityössä. Komediaksi Carnage ei ole kovinkaan hauska eikä sen sysimustaa huumoria etsitäkään vitseistä, vaan päähenkilöiden armottomasta nolaamisesta tilanteissa, joita kuka tahansa sipauksenkin sivistynyt ihminen kaihtaisi kuolemankin uhalla. Sähäkästi syljetyt julkilausumat ovat universaaleja totuuksia eikä Carnage ole yhteen yhteiskuntamalliin tai edes länsimaiseen ajatteluun sidottu. Muutamin kohdin jankutukseen ja alleviivattuihin itsestäänselvyyksiin sortuvat huutokilpailut pudottavat kuitenkin muuten hallitun kokonaisuuden yhtenäisyyttä.

Tiukimmin verbaalista väkivaltaa harrastavat pentujaan naarasleijonamaisesti puolustavat Jodie Fosterin upeasti näyttelemä ihmisoikeuksiin ja lakiin aluksi turvautuva Penelope ja Kate Winslettin tulisieluinen ja miestään joka käänteessä myrkyllisesti pistelevä Nancy, joiden välisissä yhteenotoissa sinkoilee paitsi kipinät, myös irtain. Christoph Waltz irrottelee huikeasti kännykäksi kutsutun sähkökahleen orjuttamana Alanina, jonka loputon luotto asianajajan ammatin tuomaan väittelykykyyn osoittautuu paitsi voimavaraksi, myös heikkoudeksi. John C. Reilly on yhtä lailla erinomainen nallekarhumaisen alentuvana, mutta illan kuluessa raateluhampaansa näyttävänä Michaelina, jolla on omanlaisensa tapa toimia nurkkaan ajettuna.

Yhteenveto
Terävään dialogiin ja loistaviin näyttelijöihin luottava yhden kattauksen näytelmäsovitus kuvaa onnistuneesti sivistyneisyydeksi kutsutun julkisivun särkyvyyttä ihmisolennon alkukantaisempien puolustusmekanismien ottaessa vallan.