Elokuva
Menestyneen Kuuban vapautusoperaation jälkeen Che (Benicio Del Toro) nauttii hetken vallankumoussankarin statuksesta, mutta veri vetää kapinallisen kohti uusia haasteita. Che katoaa Havannasta, matkaa Venezuelaan ja Afrikan Kongoon rekrytoiden imperialismiin tyytymättömiä työläisiä vastarintaan, mutta konkreettisesti vallankumouksen tuli syttyy vasta Boliviassa. 341 päivää epätoivoista taistelua Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n tukemia hallituksen joukkoja vastaan päättyy syksyllä 1967 Chen ja tämän miesten vangitsemiseen ja päivää myöhemmin, 9. lokakuuta 1967, Ernesto Guevaran teloittamiseen.

Ohjaaja Steven Soderberghin jättimäinen urakka on kadehdittavan hallittua elokuvantekoa, mutta kaiken teknisen briljeerauksen alla kuitenkin raskasta ulkolukua tutuista tapahtumista viidenkymmenen vuoden takaa. Pieteetillä rekonstruoitu ja toteutettu vallankaappaus on ohjauksen lisäksi myös kuvauksesta ja editoinnista vastanneen Soderberghin taidonnäyte, jossa kamera on yksi kapinallisista ilman yhtään turhaa liikettä. Che ei kaikesta ammuskelusta huolimatta suinkaan ole sotaelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan henkilökuva vallankumousikonista, joka eli ja kuoli aatteidensa mukaisesti. Vaikka aatteen kirkkaana esittääkin, ei elokuva kuitenkaan alleviivaa kommunistisen ajattelun ylivertaisuutta, sillä kaikkihan tietävät, millaisen vapauden se esimerkiksi Kuubaan toi: maassa ei ole järjestetty vapaita vaaleja sitten vallankumousvuoden 1959.

Che - Sankariin verrattuna Che - Kapinallinen on lineaarisempi esitys. Suoraviivainen ja ilman takaumia etenevä historiantunti yhdestä kaikkien aikojen kuuluisimmasta vallankumouksellisesta kerrotaan ilman kommervenkkejä, käsivarakameran seuratessa päähenkilöään pitkin Bolivian metsiä ja vuoren rinteitä kohti sitä ainoaa mahdollista lopputulosta. Ykkösosan tapaan Che itse jää aatteensa vangiksi, eikä alun perin lääkäriksi opiskelleen tulisielun elämään tuoda nytkään mitään uutta. Alberto Iglesiasin upea ja ajatuksella tehty score jatkaa ensimmäisestä osasta tutuilla linjoilla, samoin teemoin. Surumielisen ja pysäyttävän finaalin alla koskettavan kauniisti soiva La Higuera, October 9, 1967 toimii loistavasti.

Yhteenveto
Summattuna Steven Soderberghin jättimäinen elokuvaurakka vakuuttaa tekijöidensä teknisistä taidoista ja sementöi Benicio Del Toron maineen todellisena karaktäärinäyttelijänä, mutta jättää harmittavan vähän kosketuspintaa itse kohteeseensa. Erinomainen kokonaisuus ulkoluvustaan huolimatta.