Elokuva

Vuonna 1983 valmistunut, John Carpenterin ohjaama ja Bill Phillipsin käsikirjoittama Christine - Tappaja-auto perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin. Elokuva sijoittuu vuoteen 1978 ja yksi pääosista on eittämättä Kingin kuuluisaksi tekemällä klassisella jenkkiauto Plymouth Furylla, vuosimallia 1958.

Elokuvan tarina alkaa vuodesta 1958, Detroitista, autotehtaan kokoonpanolinjalta, jossa näemme punaisen Plymouthin ensimmäisen kerran. Autossa on jotain vialla, sillä heti valmistuttuaan se antaa onnettomalle tarkastajalle tuntuvan opetuksen ja tappaa toisen autotehtaan työntekijän. Siirrytään vuoteen 1978. Arnie Cunningham (Keith Gordon) on tavallinen amerikkalainen nuori, joskin Buddy Holly -lasit päässään ja hyvät matematiikan arvosanat käsissään myös (pahasti) koulukiusattu nörtti. Arnien kaverina on amerikkalaista jalkapalloa pelaava Dennis (John Stockwell) ja kotimatkallaan he huomaavat Arnien tulevan rakkauden - Christinen. Arnie ostaa vuosien kuluttaman ja ränsistyttämän auton 300 dollarilla ja alkaa kunnostaa sitä uskomattomalla innolla.

Varttia vaille kaksituntinen elokuva on ovelasti kehitetty, kauhun- ja jännitysgenren parhaita puolia esittelevä elokuva. Leffa etenee piinaavan hitaasti ja vaikka kaikilla onkin tieto siitä, mitä tulee tapahtumaan, Christinessä on jonkinasteista "taikaa". Pääosasuorituksesta täytyy puhua ylistävin adjektiivein ja leffan musiikki luo onnistunutta tunnelmaa taattuun Carpenter-tyyliin. Christinessähan käytettiin muun muassa juuri ulos tullutta, sittemmin kuolemattomaksi klassikoksi muodostunutta, George Thorogoodin Bad to the Bone -kappaletta.

Elokuvan näyttelijäsuorituksista on mainittava Keith Gordonin Arnie Cunningham -hahmo. Mies esittää rooliaan sellaisella antaumuksella, että se tekee kunniaa alkuperäistarinan esikuvalle. Samaa ei voida sanoa John Stockwellistä, joka ei oikeastaan herätä minkäänlaisia tunteita katsojassa. Rutiinilla oman tonttinsa hoitaa poliisietsivän roolissa Harry Dean Stanton, joka tunnetaan parhaiten Alien - kahdeksas matkustaja -leffan Brett-mekaanikkona.

Elokuvan tuotanto aloitettiin ennen kuin Stephen Kingin kirjaa oli edes julkaistu. King oli tuolloin niin kuuma nimi, että kun studio sai option Christinen tekemiseen, näytettiin Carpenterille jo vihreää valoa. Elokuva on kauhu- tai, oikeammin sanottuna, jännityselokuvaksi melko paljon dialogiin perustuvaa. Elokuvan kauhu- ja jännitysmomentteja kehitetään enemmän dialogin pohjalta, kuin maalailtaisiin visuaalisia kuvia ilman puhetta, kuten monissa kauhupätkissä on tapana.

Carpenter on onnistunut rakentamaan luontevan elokuvan, joka on myös mainio kirja-adaptaatio. Kaikki näyttäisi olevan kohdallaan käsikirjoitusta, musiikkia ja näyttelijöitä myöten. Ainut asia, joka elokuvassa häiritsee, vaikka se onkin yksi Christinen vahvuuksia, on sen pituus. Katsoja kirjaimellisesti kiemurtelee lattialla odottaen elokuvalle kunnon loppuhuipennusta ja onneksi sellainen tuleekin - tyylillä. Mutta nykyisellä studiodiktatuurilla elokuvasta olisi saatu helposti pois vähintäänkin varttitunnin verran materiaalia. Mielenkiintoisena triviana on vielä mainittava, että Christineä pidettiin aikansa eniten kirosanoja sisältävänä elokuvana. Myöhemmin samana vuonna teattereihin tulikin Al Pacinon tähdittämä Scarface, joten huomio kääntyi kiroilun suhteen enemmän Tony Montanan sekoiluihin.

Kuva

Kuva on hitusen pehmeä, eikä kohinalta voi välttyä. Muuten anamorfiselle, 2.35:1-kuvasuhteella esitetylle Christinelle on tehty erinomainen restaurointi.

Ääni

Harmillista kyllä, julkaisu on saanut osakseen vain stereo-ääniraidan. Vaikka se on ihan asiallista kuultavaa ja toistaa elokuvan tapahtumat kirkkaasti ja selkeästi, olisi julkaisuun siltikin toivonut laadukasta 5.1-kanavamiksausta.

Lisämateriaali

Levyn lisämateriaaliosuuden avaa rento ja informatiivinen John Carpenterin ja Keith Gordonin kommenttiraita. Raita on mielenkiintoinen, sillä se on nauhoitettu varta vasten käsillä olevaa Special Edition -julkaisua varten ja siinä pureudutaan osittain myös Arnieta esittävän Keith Gordonin ohjaajan uraan. Kommenttiraidalla kollegat jutustelevat iloisessa hengessä ja menneiden muistelu on hyvin hauskaa kuultavaa.

Seuraavaksi vuorossa ovat kolme Christine-featurea: Fast and Furiousin (28:55) kautta kurkistetaan elokuvan tuotantoon ja haastatellaan ohjaajaa, tuottajaa ja näyttelijöitä. Finish Line (7:12) kertoo lähinnä elokuvan sävellysprosessista ja sen musiikista yleisellä tasolla. Ignition (11:54) keskittyy enemmänkin Christinen roolitukseen, eli siihen miten näyttelijät tulivat mukaan kuvioihin. Nämä kolme lyhyttä featurea kuuluisivat oikeastaan olla yhdessä paketissa, mutta hyvä näinkin, ainakaan ei pääse tylsistyminen iskemään kun kokonaisuus on jaettu pariin kolmeen osaan.

Loppu lisämateriaalitarjonnasta on omistettu kuudelle poistetulle kohtaukselle (26:03) ja neljälle trailerille (Secret Window, The Bone Collector, Bram Stoker's Dracula ja Mary Shelley's Frankenstein). Poistetut kohtaukset voi katsella erikseen tai yhteen pötköön.

Yhteenveto

Stephen Kingin kirjoista tehdyt filmatisoinnit ovat yleisellä tasolla ihan siedettävää katseltavaa, mutta Christine on loistava adaptaatio. Myönnytyksiä on kuitenkin jouduttu tekemään, sillä kirja on erilainen tarinankerronnan väline kuin elokuva. Kyse on myös yhdestä John Carpenterin uran merkkipaaluista ja kaikkein vakavimmin otettavista elokuvista. Tarinankuljetus perustuu harvinaisen paljon dialogiin ja jännitystilanteita rakennetaan enemmän niiden kautta kuin pelkän toiminnan avulla. Erittäin toimiva kokonaisuus, eikä DVD-julkaisun laatukaan jää kauas itse elokuvan tasosta.