Elokuva
Rob Hawkins (Michael Stahl-David) on lähdössä töiden perässä Japaniin, ja ystävät järjestävät pidetylle miehelle yllätysläksiäiset Lilyn (Jessica Lucas) ja velipoika Jasonin (Mike Vogel) johdolla. Hud (T.J. Miller) ottaa puoliväkisin tehtäväkseen kuvata bileet ja nauhoittaa vieraiden tervehdykset juhlakalulle. Paikalla ovat myös Robia enemmän kuin kaverina kiinnostava Beth (Odette Yustman) sekä pikavisiitille tullut Marlena (Lizzy Kaplan). Illasta tuleekin ikimuistoinen, mutta hiukan eri tavalla kuin paikallaolijat kuvittelivat. Kesken ilonpidon pilvenpiirtäjä alkaa täristä ja kaupungilla näkyy räjähdys. Pian uutisissa kerrotaan, että New Yorkiin on hyökätty. Mutta ketkä, tai mikä? Vastaus selviää, kun juhlijat pakenevat kadulle Hudin jatkaessa kuvaamista... 

Nerokkaasti markkinoitu Cloverfield herätti yleisön kiinnostuksen samoilla keinoilla kuin ensimmäisten joukossa internetin mahdollisuuksia myynninedistämisessä hyödyntänyt Blair Witch Project (1998), jossa tehokasta olikin ainoastaan mainoskampanja. Elokuvilla on myös tarinan lähtökohdan ja tyylin puolesta paljon yhteistä, mutta
Cloverfieldin korkeat tuontantoarvot tekevät lopputuloksesta originellin, eheän ja ammattimaisen. Agenttikuviota ensin televisiossa (Alias) ja sitten valkokankaalla (Mission: Impossible III) piristänyt, siinä välissä pankin kulttisarjalla Lost räjäyttänyt ja parhaillaan uuden Star Trekin (2009) parissa puuhaileva J.J. Abrams tietää, mitä tekee, vaikka onkin elokuvassa ainoastaan tuottajan ominaisuudessa. Sekä ohjaaja Matt Reeves että käsikirjoittaja Drew Goddard ovat kuitenkin Abramsin pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita.

Pikkuhiljaa totuuden verhoa raottava Cloverfield antaa maistiaisia ja vihjeitä kaupunkia tuhoavasta tahosta. Yksilön näkövinkkelistä toteutettu perspektiivi palvelee tätä tarkoitusta erinomaisesti; katsoja näkee vain ja ainoastaan sen, mitä videokamera ja sillä tapahtumia kuvaavakin näkee. Vasta lähellä loppua Manhattania pois kartalta pyyhkivä uhka otetaan turhan läheiseen fokukseen. Vaikka henkensä edestä pakenevien nuorten aikuisten kohtaloista ei erityisemmin kiinnostu ja joitakin katastrofielokuvien ilmeisimpiä kliseitä olisi voinut edes yrittää kiertää, paniikki, hätä ja tiedottomuus tilanteesta on uskottavasti kuvattu. Tuntemattomat näyttelijätkin hoitavat reviirinsä kontekstiin nähden riittävällä antaumuksella, kenenkään erottumatta sen kummemmin edukseen.

Lähinnä televisiotöitä paiskinut Matt Reeves hanskaa kokonaisuuden turhiin kikkailuihin tai epäolennaisuuksiin takertumatta. Ilman Maailmojen sodan (2005) kaltaisia tuotantokustannuksiakin lopputulos edustaa tämän päivän tehostotietämyksen korkeinta osaamista ja yksilön fokuksesta seurattuna efektit palvelevat tarinaa, eikä toisinpäin, kuten esimerkiksi jättikalkkunassa Godzilla (1998). 

Yhteenveto
Ison ennakkkohypen saattelemana lanseerattu ja vahvistuksen jatko-osastakin jo saanut Cloverfield on lajinsa konventioita pirteästi uudistava scifi-jännitys.