Keskellä New Yorkin ruuhkia mahtavan limusiininsa takapenkillä haarakonttoria pitävä 28-vuotias multimiljardööri Eric Packer (Robert Pattinson) haluaa tukanleikkuun, mutta matkaa parturiin jarruttavat jatkuvasti kyytiin pukkaavat assistentit, konsultit ja satunnaiset seksikumppanit. Myös etupenkillä istuva turvallisuuspäällikkö Torval (Kevin Durand) varoittelee miestä kaduilla vaanivasta tappajasta, joka kaupungissa vierailevan Yhdysvaltain presidentin sijaan olisikin Packerin perässä. Päivän mittaan loistoauton takatiloissa analysoidaan kapitalismin syvintä olemusta, ihmissuhteiden arvaamattomuutta ja sitä, minne rahan valtaa totteleva maailma on lopulta menossa.

On helppo nähdä, mikä on saanut ohjaaja/käsikirjottaja David Cronenbergin tarttumaan Don DeLillon kehuttuun ja kohuttuun romaaniin Cosmopolis vuodelta 2003: se on sen ääni, tapa ja tyyli, jolla asiat sanotaan ja laitetaan järjestykseen. Cosmopolisissa on paljon samaa kuin Cronenbergin omissa elokuvissa aina Videodromesta (1982) lähtien: se analysoi viiltävän tarkasti sanomisiaan ja esittää argumentteja, joita ei voi eikä saa ohittaa olankohautuksella.

Tavallaan DeLillon teksti, jonka Croneberg kirjoitti käsikirjoitukseksi kuudessa päivässä, on tänään aavistuksen vanhentunut, sillä monet sen esittämistä profetioista ovat jo toteutuneet, mutta peruspointit valuutan vallasta ja länsimaisen kapitalismin tilasta ovat toki nykyaikana entistäkin enemmän totta. Cosmopolisissa on myös kaikuja Bret Easton Ellisin läpimurtoteoksesta Amerikan Psyko (1991), jonka äärimmäisen tunteeton ja alleviivaavan analyyttinen maailma soi samassa sävellajissa.

Suurimmalta osin perheasunnon kokoisen limon, joka on Packerille yhtä aikaa kuin kohtu ja arkku, sisätiloissa tapahtuva elokuva on intensiivinen ja jatkuvasti hermopäätteitä sähköistävä läpivalaisu maailmasta, jossa matematiikalla, numerologialla ja silkoilla sattumuksilla on oma kohtalokas osansa. Cronebergin pitkäaikaisten vakikumppaneiden, kuvaaja Peter Suschitzkyn, leikkaaja Ronald Sandersin ja säveltäjä Howard Shoren, yhteistyö toimii hedelmällisesti, ja lopputuloksena onkin kiehtovan epäkiinnostava, mutta armotta pauloihinsa nappaava urbaani ja lohduton painajainen. Myös muutama ohjaajan tavaramerkki, groteski ja hurmeinen shokki, mahtuu toki joukkoon, ja ne pitävätkin katsojan penkin reunalla koko matkan ajan.

Twilight -tähti Robert Pattinson tekee todellisen irtioton hailakan vampyyri-Edwardin hahmosta ja todistaa raskaassa roolissaan osaavansa tulkita tunnetiloja jopa mikroilmeitä käyttäen. Tiukkoja lähikuvia suosiva Cronenberg vie instrumenttinsa lähelle Pattinsonia, eikä tämä jätä tilaisuuttaan vakuuttaa katsoja tilanteen todellisuudesta käyttämättä. Kaikesta ylimielisyydestään huolimatta Packer on pohjimmiltaan kuin kuka tahansa ihminen, joka kaiken kerran saatuaan huomaa kaipaavansa elämäänsä niitä asioita, joita ei shekeillä saa.

Sivurooleissa vakuuttavat muun muassa Juliette Binoche kiimaisena taidediilerinä, Mathieu Amalric rahan valtaa vastaan omaperäisin asein taistelevana provokaattorina Petrescuna, Sarah Gadon Packerin bisnesmielessä naituna runoilijavaimona Elisenä sekä aina persoonallinen Paul Giamatti menneisyyden demonien käskyläisenä kostoa halajavana Benno Levininä.

Yhteenveto

Mielenkiintoinen ja kiehtovan kiero elokuva on taattua tavaraa ohjaajalta, joka ei kompromisseihin taivu. Cronebergin komeassa CV:ssä Cosmopolis edustaa selvää jatkumoa eikä sen tekijäksi olisi edes hakemalla löytynyt parempaa.