Elokuva
Tietotekniikan jenkkiläset neropatit Sean (Emile Hirsch) ja Ben (Max Minghella) matkaavat Moskovaan tekemään luomallaan softalla tiliä, mutta huomaavat harmikseen, että ruotsalainen kollega Skyler (Joel Kinnaman) on jo ehtinyt apajille. Ketkun hurrin vedätyksestä katkerat Sean ja Ben päätyvät paikalliseen pintapubiin, josta löytyvät myös kaksi lomalla olevaa tytönheitukkaa, Natalie (Olivia Thrilby) ja Anne (Rachael Taylor), hukuttamaan surujaan vodkaan, mutta eläväisen ja kostean ehtoon katkaisee taivaan kirkastavat oudot valoilmiöt. Paikallisten ja turistien hetken loisteita äimisteltyään, selviää, että sähköisen tapahtuman takana ovat jälleen kerran Tellukselle ulkoavaruudesta pahat mielessä tulleet öykkärit. Paniikin keskellä nelikko karkaa kellariin, mistä löytyy mukaan myös tylysti deittiseuraansa uhan alla kohteleva Skyler. Kaiken materian hetkessä tomuksi muuttavat alienit ovat nopeasti niskan päällä ja jälleen kerran koko ihmiskunnan tulevaisuus on vain muutaman rohkean käsissä.

Art Directorina, eli visuaalisena suunnittelijana jo pitkän päivätyön tehneen (mm. Tombstone (1993), Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998), Fight Club (1999), Minority Report (2002)) Chris Gorakin uran toinen ohjaustyö, The Darkest Hour, on normia heikompi katastrofipläjäys, johon eksotiikkaa tuodaan ainoastaan sen tapahtumapaikalla Moskovalla, sillä tarjoasihan Venäjän suuri ja mahtava pääkaupunki amerikkalaisille leffakuluttajille uuden ja tavallaan neitseellisenkin näköalapaikan vilkaista sisään ikuisen kiistakumppaninsa kulttuuriin ja arkeen. Tosin moiset mahdollisuudet jätetään pääasiallisesti käyttämättä, sillä kyseessä on tuttuihin efekteihin ja ruplilla rahoitettuun 3D-visuaalisuuteen luottava toimintakähinä, jonka yhteiskunnallinen syvyys mitataan ainoastaan senteissä.

Leslie Bohemin, M.T. Ahernin ja Jon Spaihtsin tarinan pohjalta yllätyksettömän käsikirjoituksen on vääntänyt Spaihts, jolle esikoinen The Darkest Hour avasi oven rustata pohjat Ridley Scottin tulevaan Prometheus (2012) elokuvaan, ja kaikkien elokuvissa kävijöiden hartain toive onkin nyt, että paluu Alien -maailmaan tulee tarjoamaan enemmän yllätyksiä ja omaperäisyyttä. Tuotannon taakse on saatu myös itänaapurimme menestynyt vientiartikkeli, ohjaaja/tuottaja Timur Bekmambetov (Wanted, 2008), jonka paikallistuntemuksesta ja visuaalisesta silmästä lienee ollut suuresti hyötyä The Darkest Hourin tekijöille.

Kaikesta kikkailusta huolimatta suspensea ei suuremmin synnytellä eikä laveista lokaatioista Punaisine toreineen oteta matkailumainosta enempiä irti. Jokainen kuviteltavissa oleva klisee muistetaan ottaa mukaan, eikä amerikkalaisten sankareiden järjen juoksu ja selviytymistaidot lakkaa hämmästyttämästä. Muutama lavastuksellinen ratkaisu, mukaan lukien innovatiivinen alkutekstijakso, pitävät epäolennaisuuksiin lipsuvan mielenkiinnon miten kuten yllä aina armahtavan aikaisin tulevaan finaaliin saakka. Tyler Batesin extraterrestriaaleja sfäärejä syleilevä synttyscore piipittää, ulvoo, vinkuu ja sirisee tilanteiden tasolla, mutta mitään sen muistettavampaa nuotitusta nykyään hyvin työllistetty säveltäjä ei saa aikaan.

Päärooleihin kiinnitetyn viisikon tunnetuin hemmo on ilman muuta Emile Hirsch, jonka uralle on ennen The Darkest Houria osunut sellaisiakin yleisö- ja arvostelumenestyksiä kuin Lords of Dogtown (2005), Alpha Dog (2006), Speed Racer, Erämaan armoille ja Milk (kaikki 2008). Nyt varteenotettavana metodinäyttelijänä uraa rakennellut Hirsch iskee kuitenkin kirveensä kiveen, sillä Mensalaisetkin mölleiksi jättävä Sean on vain yhden ulottuvuuden ilmestys.

2008 edesmenneen Oscar-palkitun ohjaajan Anthony Minghellan poika Max Minghella ei saa Hirschin rinnalla senkään vertaa tilaa ja sama kohtalo on langennut myös Tukholmasta lähtöisin olevalle Joel Kinnamanille (oikealta nimeltään Charles Joel Nordström), joskin skandinaavileffoissa jo pitkään vaikuttaneelle länsinaapurin pojalle The Darkest Hourin kaltainen massatuote voi olla näppärä käyntikortti suurempiinkin ympyröihin, joista sivurooli David Fincherin uutukaisessa The Girl with the Dragon Tattoossa (2011) on jo hyvä esimerkki. Hameväen edustajien Olivia Thrilbyn ja Rachael Taylorin tehtäväksi on jäänyt lähinnä kiurkua ja näyttää tilanteesta riippumatta hyviltä. Paikallisväriä edustavat Veronika Ozerovan teinityttö Vika ja Dato Bakhtadzen fksu sähkömies Sergei, joista molemmat esitetään jostain syystä säälivän koomisessa valossa.

Yhteenveto
Hyvien elokuvien ystävälle The Darkest Hour voi hyvinkin olla se vuoden synkin tunti, jos on erehtynyt vanhetunein efektein, päälleliimatuin trikein ja kökön kornilla käsiksellä varustettuun kevytkauhuiluun lippunsa hankkimaan.