Takashi Miiken Dead or Alive -trilogian toinen osa, Birds, tuo jälleen yhteen ensimmäisestä osasta tutut näyttelijät, Sho Aikawan ja Riki Takeuchin. Tosin tällä kertaa he eivät ole toisiaan jahtaavia vastakohtia, vaan lain samalla puolella olevia tappajia. Miikelle tuttuun henkilöhahmojen keskittymiseen on trilogian keskimmäisessä osassa panostettu kaikkein eniten, mikä myös näkyy. Siinä missä ensimmäisen (ja kolmannen) osan ihmiskohtalot olivat yhdentekeviä, ovat Birdsin henkilöhahmot jopa siedettävällä tasolla. Kunnollista henkilödraamaa hakevien kannattaa kuitenkin suunnata katseensa muihin elokuviin.

Mizuki (Aikawa) on yakuzalainen ammattitappaja, jonka keikka menee pieleen, kun kilpaileva tappaja hoitaa saman kohteen huomattavasti suoraviivaisemmin. Hämmästynyt Mizuki saa pikaisen tutkinnan avulla selville, että keikan vienyt ammattitappaja onkin Shuichi (Takeuchi), hänen lapsuudenaikansa paras ystävä. Kaverusten kylmät ulkokuoret murtuvat heidän kohdatessa toisensa kotikylässään, jossa uuden elämän alku odottaa.

Menneisyyttä ei voi kuitenkaan paeta. Shuichin etsintäkuulutus leviää myös idyllisen pikkukylän sanomalehtiin, tuhoten kaverusten uudet identiteetit. Lujitetun ystävyyden avulla niin Shuichi kuin Mizuki päättävät lähteä takaisin mannermaalle, jossa he jatkavat verisen ammattinsa parissa yhteisvoimin, sairaita auttaen. Japanin alamaailman pomojen tappaminen ei ole kuitenkaan seurauksetonta.

Birds keskittyy Shuichin ja Mizukin väliseen ystävyyteen ja varhaislapsuuteen, minkä takia elokuva on vielä edellisosaakin rauhallisempi - tosin hyvässä mielessä. Kaverusten uuden ystävyyden kehittymisen ja lapsuudenajan takaumien kuvaus on lämminhenkistä, jota rikkoo tyypillisen miikemäinen räikeä kontrasti mannermaan tapahtumiin ja menneisyyden verisiin traumoihin. Vaikka elokuvan henkilöhahmot ovatkin syvällisempiä kuin trilogian muissa osissa, ovat ne silti kaukana kunnolla kirjoitetuista hahmoista.

Henkilöpainotteisuutensa takia, ei Birds-osassa juuri nähdä toimintaa, ja sekin vähän on varsin laimeaa ja tavanomaista. Miikelle tyypillistä omituisuutta elokuvasta löytyy kuitenkin melkein eniten koko trilogiaan nähden, mutta kohtaukset eivät ole aivan niin silmiinpistäviä kuin kahdessa muussa osassa. Vaikka valtaisa pikselöity miehen genitaaliosa saattaakin kuulostaa melko silmiinpistävältä, ei se ole mitään verrattuna muihin DOA-elokuviin.

Kuva
Julkaisu sisältää anamorfisen 1.78:1-suhteisen kuva, joka on trilogian parhaimmistoa. Lähiotoksissa kuva on kiitettävän tarkka, vaikka onkin yleisilmeeltään varsin pehmeää. Reunakorostusta on havaittavissa läpi elokuvan, ja hämärimmissä kohtauksissa on edelleen ongelmia staattisuuden kanssa. Värit toistuvat lämpiminä, ja mustan taso on ok. Ei kuva mitään nykyreferenssitasoa ole lähellekään, mutta kahteen muuhun DOA-elokuvan julkaisuun verrattuna kirkkaasti parempaa laatua.

Ääni
Dolby Digital 5.1 -ääniraita ei henkilöpainotteisessa elokuvassa liiemmin pääse vaikuttamaan, mutta toimintakohtauksissa on hieman enemmän syvyyttä. Dialogi kuuluu selvästi, samoin kuin elokuvan tehosteet. Kokonaisuudessaan raita on toimiva, vaikka täyttä hyötyä ei miksauksesta oteta.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lisämateriaalia.

Yhteenveto
Dead or Alive -trilogian toinen osa, Birds, keskittyy henkilöhahmoihinsa muita osia enemmän, ja on täten huomattavasti hahmovetoisempi elokuva. Kahden palkkatappajan uudesta ystävyydestä kertova elokuva on lämminhenkinen tarina, jossa Miikelle ominainen ohjaus ja räikeä kontrasti ovat vahvasti läsnä. Julkaisu on kolmikon parhaimmistoa, muttei kuitenkaan mitään nykyjulkaisujen tasoa.