Elokuva
Florida, 2005. Kalastajan (Richard Libertini) rapuansaan jää kiinni pullonokkadelfiini, jonka seurauksena sen pyrstö vahingoittuu vakavasti. Surullisen onnettomuuden aikaan paikalle osuu myös teinipoika Sawyer Nelson (Nathan Gamble), joka keksii soittaa apuun meribiologi Clay Haskellin (Harry Connick Jr.). Ehdottoman eläväinen ja fiksu eväkäs kuljetaan Clearwater Marine Aquariumiin, missä havaitaan, että tohtori Haskellin tyttäreltä Hazelilta (Cozi Zuehlsdorff) nimen Winter saaneen delfiinin pyrstö on pakko amputoida. Sawyerin kanssa ystävystyvä Winter oppii pärjäämään ilman elintärkeää ulkoettaan, mutta vapauteen sitä ei enää voisi päästää.

Samaan aikaan Sawyerin serkku Kyle (Austin Stowell), entinen mestariluokan uimari, palaa vammautuneena armeijasta päätyen lopulta veteraaneille tarkoitettuun sairaalaan odottamaan jalkansa amputoimista. Siellä työskentelevä prostetiikkaan erikoistunut tohtori Cameron McCarthy (Morgan Freeman) antaa Sawyerille idean korvata Winterin vammautunut takapää keinopyrstöllä. Alkaa pitkä ja vaivalloinen tie tieteen avulla palauttaa sympaattinen merenelävä takaisin kotiinsa ja samalla innovaatioden aika, joka muokkaa tekojäsenten käyttöä ja valmistusta pitkälle tulevaisuuteen.

Paremmin näyttelijänä tunnetun (Svengijengi -62, Pat Garrett ja Billy The Kid (molemmat 1973), Starman (1984) Lahjomattomat (1987) Charles Martin Smithin Delfiinitarina on koskettava, sympaattinen ja häpeilemättömän romantisoitu kuvaus ihmisen ja eläimen ystävyydestä, mutta fiksusti myös ilman sitä koskettavien tosikertomusten helmasyntiä, kaiken alleen peittävää siirappikuorrutusta. Jokainen leffaan lippunsa hankkinut tietää jo tiki etukäteen, ettei lopppukuvassa nähdä mutiloitua pullonokkaa kellumassa vatsa ylöspäin, vaan villisti sirkuttava iloinen delfiini ja hurraavia ihmisiä, mutta se, miten Delfiinitarinassa tehdään matka pisteestä A pisteeseen B, onkin sen voima ja tarkoitus. Toki tarina ihastuttavasta Winteristä availee tasaisin väliajoin kyynelkanaviakin, mutta ylenmääräinen poruttaminen ja tunnetilojen halpa maksimointi pysyy kivasti kurissa.

Karen Janzenin ja Noam Dromin käsikirjoitus laventuu kehyskertomuksen ulkopuolellekin kuvaillessaan kaikkien tapaukseen osallisten perhe-elämiä ja edesottamuksia arjessakin. Koko perheen elokuvaksi Delfiinitarina käsittelee myös vakavampia aiheita sodasta ja rintamalta palaavien veteraanien tilasta ja rahan vallan alla monimutkaisesta byrokratiasta, vaikka näitä asioita ei pengotakaan kovin syvältä. Saksalaisen mestarikuvaajan Karl Walter Lindenlaubin sommitelmat ja komppikset toimivat moitteetta, ja varsinki vedenalaiskuvaus edustaa aivan huippuluokkaa lajissaan. Myös harkiten käytetty kolmas ulottuvuus tuo kohtauksiin aidonoloista realismia. Mark Ishamin yksinkertainen ja kikkailemattoman kaunis musiikki sopii kokonaisuuteen myös mainiosti.

Elokuvista The Mist - Usva (12007) ja Yön Ritari sekä Marley & Me (molemmat 2008) tuttu nouseva teinitähti Nathan Gamble istuu periksiantamattoman Sawyerin rooliin mukavasti ilman turhia ylilyöntejä ja sopivaa vastapainoa ikätoveriltaan Cozi Zuehlsdorffilta, jonka tunteikas, mutta myös realistinen Hazel tuo tarinaan herkkyyttä. Muusikkonakin hienon uran luonut symppis Harry Connick Jr. Passaa kivasti pahaan välikäteen uransa ja kutsumuksensa kanssa joutuvana tohtorina, Morgan Freemanin tuodessa rooliinsa tuttuina tuliasina lämpöä ja karismaa, puhumattakaan miehen syvällä äänellä lausutuista elämän perustotuuksista. Tärkeissä sivurooleissa nähdään Ashley Judd Sawyerin ymmärtäväisenä äitinä Lorrainena, Frances Sternhagen merisairaalan johtokunnan vaikeaan väliin joutuvana jäsenenä Gloria Forrestina ja Kris Kristofferson tohtori Haskellin tärkeän opetuksen pojalleen antavana isänä.

Yhteenveto
Sydämellinen ja kauniisti kerrottu tositarina, joka ei lopeta sotia tai paranna sairauksia, mutta antaa mukavan lämpöisen muistutuksen siitä, että oikeassakin elämässä ihmeitä voi tapahtua.