Elokuva
1980-luvun alussa Etelä-Afrikan Johannesburgiin laskeutui suunnattoman kokoinen avaruusalus. Kun alusta tutkittiin, sisältä löytyi miljoonia katkarapua muistuttavia ulkoavaruuden asukkeja, jotka nopeasti internoitiin suurkaupungin kupeeseen omalle leirilleen, joka sai nimekseen District 9. Vuosien saatossa yhteiselo kissanruokaan mieltyneiden alieneiden ja ihmisten välillä on saavuttanut lakipisteensä, minkä seurauksena hökkelikylissä asuvat pitkäkoivet päätetään siirtää uuteen leiriin. Suuren muuton takana on erikoisyksikkö MNU, joka haluaisi käyttöönsä muukalaisten edistyneen aseteknologian, mutta ei ole onnistunut tekemään näiden utopistisista tuliaseista käyttökelpoisia. Väkivaltaiseksi menevän pakkomuuton keskelle tömähtää migraatiosta vastaava byrokraatti, slipoveriin pukeutuva, paperiarkkiakin kuivakampi virkamies Wikus van der Merwe (Sharlto Copley), joka altistuu vahingossa oudolle aineelle ja alkaa muuttua joksikin aivan muuksi. Kun Wikus tajuaa omiensa tyrannimaiset pyrkimykset, hän pakenee District 9:ään, mistä löytyy lisävihollisiksi raakalaismaiset nigerialaiset salakauppiaat. MNU:n tavoin he halajavat hänen uudelleen järjestäytynyttä DNA:taan tulivoimaisten avaruusaseiden käsittelyyn, mutta myös kumppaniksi muukalainen nimeltä Christopher Johnson sekä tämän poika Christopher Jr., joilla on aivan omanlaistaan käyttöä yhtä lailla tukalassa tilanteessa rimpuilevalle van der Merwelle.

Digitaalitehosteiden tekijänä tv-maailmassa (mm. Stargate SG-1, Dark Angel, Smallville) uransa aloittaneen Neill Blomkampin District 9 on uskomaton esikoisteos mieheltä, joka ei ole vielä täyttänyt kolmeakymmentä ikävuotta. 2005 valmistuneella lyhytelokuvallaan Alive in Joburg Blomkamp esitteli ensimmäisen kerran Johannesburgiin laskeutuneet ulkoavaruuden asukit, nerokkaan ja teknisesti kekseliään lyhärin herättäessä huomiota myös Etelä-Afrikan ulkopuolella. Joburgia seurasi vuonna 2006 15-minuuttinen Tempbot, hellyttävä kertomus tekstiilitehtaan konttorin sijaistyöntekijästä, joka sattuu olemaan robotti, osoitti Blomkampin kyvyt yhdistää hallittuun kerrontaan myös dramaattisempia aineksia.

Tähtien asennon ollessa oikea noviisiohjaajaa kohtasi todellinen onnenpotku, kun tuotantotukea kokopitkän version tekoon tarjosi, ei kukaan muu kuin Sormusten herra Peter Jackson. Nykyään jo miltei urbaaniksi legendaksi muuttuneen tarinan mukaan, kun Jacksonin ja Blomkampin yritykset tuoda hittipeli Halon tapahtumat valkokankaille epäonnistuivat, tuottaja-ohjaaja Jackson tarjosi nuorelle ystävälleen 30 miljoonaa dollaria, jolla tämä voisi tehdä aivan millaisen elokuvan haluaisi. Kun tulos on District 9:n kaltainen näyttävä ja fiksu faabeli, ei voi muuta kuin ihmetellä minne esimerkiksi Michael Bay saa upotettua 6-8 kertaa suuremmat summat elokuvissaan.

Jacksonin nimi lienee avannut Blomkampille ryhmineen (erikoismaininnan arvoisia ovat myös kuvaaja Trent Opalochin vauhko ja vetävä kameratyö sekä Julian Clarken fiksu ja päämäärät ymmärtävä editointi) myös muita ovia, joita kolkuttelemaan ei tavallisilla elokuvaihmisillä yleensä ole edes asiaa. Yksi tekijä onnistuneen lopputuloksen takana on tietenkin myös Jacksonin efektihovi Weta Workshop, jonka digitoimat muukalaiset, hurjat erikoismeikkaukset ja lateksilisäkkeet tuovat soppaan maukkaita sattumia ja päällekäyvää realismia.
District 9 on ns. mukamentti (eng. mockumentary), dokumentaariseen tyyliin haastatteluineen ja uutispätkineen etenevä ja takautumina kerrottu raportti maailmaa muuttaneesta katastrofista, joka kaikesta mahdottomuudestaan huolimatta on osattu jäsennellä, kertoa ja esittää niin vakuuttavasti, että se nappaa välittömästi mukaansa. Blomkampin hallitusti handlaamassa kokonaisuudessa dramaattiset ainekset ovat tarkkaan harkitussa balanssissa hurtin huumorin ja rujosti ruhjovien toimintajaksojen kanssa.

Blomkampin ja Terri Tatchellin kirjoittama perustarina on pelkistetyn yksinkertainen, mutta sen hymyilyttävän ja hellyttävänkin perusvireen alla on vakava realistinen pohjaimu, jonka kautta Blomkamp kuvaa rasistista maailmaa ja sen asukeiden alhaisimpia käyttäytymismalleja kekseliäästi saaden aikaan järkyttäviä mielleyhtymiä niin entisen kotimaansa Etelä-Afrikan apartheidin runtelemaan lähihistoriaan kuin nykypäiväiseen maailman menoonkin. Peiliin katsomaan pakottava kertomus osuu monin paikoin sosiaaliseen omatuntoon näyttämällä ihmispedon rumimpia ja julmimpia puolia, niin omiaan kuin toista rotua kohtaan.

Blomkampin hämmentävän varmakätisyyden ohella toinen ällistyksen aihe District 9:ssä on sen pääosan esittäjä Sharlto Copley, ohjaajan nuoruuden kaveri, jolla ei ollut kokemusta kameran edessä esiintymisestä lukuun ottamatta muutamaa huppelissa tehtyä, Boratista (2006) varastettua realityhölmöilyä. Copley tekee amatööriksi hulppean kokonaisvaltaisen roolityön antagonistista protagonistiksi kasvavana van der Merwenä. Miehen muutos, niin psyykkinen kuin fyysinenkin, raivostuttavasta paperiliittimestä metamorfoosin muokkaamaksi sankariksi on paitsi ilmavaa irrottelua, myös vakavammat tasot tavoittavaa metodia makeimmillaan.

Copleyn tapaan Blomkampin ystävä jo vuosien ajan, kanadalaisessa tv-maailmassa sointukyntensä hioneen Clinton Shorterin score on temaattisesti tarkkaa ja vivahteikasta tyylittelyä Blomkampin luomien ylikuumenevien tapahtumien taustoille. Pääasiassa syntetisaattoreilla luotu musiikki hyötykäyttää elokuvan monikulttuurisen tapahtumapaikan Johannesburgin monien kansalaisuuksien perinnemusiikkeja ja -soittimia yhdistellen niitä paikoin mm. Hans Zimmerin taidokkaat maalailut mieleentuoviin instrumentaalijaksoihin. Nimiteema District 9, lyömäsoitinten johtama rymistely I Want That Arm, koskettavan heleä She Calls, melankolinen Heading Home, vaahtosuisen vauhdikas Wikus Is Still Running sekä kokonaisuutta hallitseva Prawnkus ovat jokainen siinä määrin vahvoja näytteitä Shorterin kyvyistä, että mies tulee elokuvan muiden tekijöiden kanssa taatusti vaikuttamaan vielä tulevaisuudessakin.

Yhteenveto
Tieteiselokuvan tulevaisuus on pelastettu. District 9 2000-luvun omaperäisimpiä esikoisteoksia, joka tuulettaa kaavoihinsa kangistuneita scifi-elokuvien pölyisiä konventioita raikkaasti ja rankasti, mutta samalla aihetta vilpittömästi rakastaen.