Elokuva
New Yorkin keskuspuisto Central Park. Kaunis mikä-tahansa-aamu, aurinko paistaa, linnut laulavat ja ihmiset hymyilevät. Kunnes yht`äkkiä tyttö penkillä työntää hiusneulan kaulaansa ja raksamiehet loikkivat alas katoilta urakalla. Ihmiset tuntuvat menettäneen paitsi järkensä, myös itsesuojeluvaistonsa täydellisesti ja tekevät alkukantaisessa horroksessa kamalia asioita itselleen. Uutismaailma on kummasta tapauksesta yhtä kysymysmerkkiä ja huhupuheet maalailevat uhkakuvia uuden ajan bio-terrorismista aina Jumalan viimeiseen koettelemukseen. Lukion biologian opettaja Elliot Moore (Mark Wahlberg) ymmärtää opettajakollegansa Julianin (John Leguizamo) kanssa tilanteen vakavuuden ja päättävät jättää Ison omenan pahan ilman mahdollisimman nopeasti. Mukaan pakomatkalle lähtevät myös Elliotin vieraantunut vaimo Alma (Zooey Deschanel) ja Julianin nuori tytär Jess (Ashlyn Sanchez). Matka päättyy kuitenkin jo ennen kauhuista puhtaaksi ounasteltua Philadelphiaa, kun kaikki yhteydet ulkomaailmaan katkeavat äkisti. Nelikko lyöttäytyy satunnaisten matkailijoiden joukkoon, mutta metsänrajasta puhaltaa tuonelan tuuli.

Kenkkujen koukkujen kunkkuna mainetta hankkinut M. Night Shyamalan on onnistunut huijaamaan katsojaa yllättävillä loppukäänteillään miltei jokaisessa elokuvassaan, mutta varsin epätasaisin tuloksin. Kaseikkoon ovat menneet kristinuskoon hurahtanut Sings (2002), joka selitti peltoihin ilmestyvien geometristen painaumien takana olevan yläkerran lautasilla liikkuvat koltiaiset ja umpitylsä Kylä (The Village, 2004), jossa ankea aikakausi osoittautui yllättävän moderniksi. Höveli ja luvattoman löysä iltasatu Lady in the Water (2006) oli taas esitys, missä ei ollut sen enempää koukkua kuin päätä tai häntääkään. Paremmin katsojaa ovat onnistuneet petkuhuiputtamaan Kuudes aisti (The Sixth Sense, 1999), missä pikkupoika jutteli kuolleille jäätävin seurauksin, sekä varsinkin Unbreakable-särkymätön (Unbreakable, 2000), joka tulkitsi Teräsmiehen tarinaa fiksun omaperäisellä otteella.

Herran uusin hengentuotos, The Happening, jatkaa tavallaan samoilla linjoilla, säästelee shokkejaan taitavasti ja panttaa sitkeästi selitystä oudoille tapahtumilleen, antaen katsojan pähkäillä pienistä vihjeistä mitä hurjempia salaliittoteorioita. Shyamalan on aiemminkin operoinut pitkillä otoilla ja käyttänyt runsaasti peilejä ja muita heijastavia pintoja kuvakerronnan tukipuina ja sama rauhallinen ote kokonaisuuteen tekeekin The Happeningista paikoin hyytävän jännittävän kokemuksen. Sen sijaan, että ohjaaja/käsikirjoittaja Shyamalan tuhlaisi aikaa joutavaan besserwisserismiin selittämällä ilmiöitä, mies keskittyy tutkimaan ihmisolennon käyttäytymismalleja ja joukkohysterian eri ilmenemismuotoja. Rauhallisen kerronnan rikkoo muutamasti yllättävän rujo väkivallanteko ja visio, joiden gorepitoisuudet tuntuvat kuuluvan ihan toiseen elokuvaan. Kokonaisuutena The Happening on kuitenkin harkitusti ohjattu elokuva, missä tehokas tunnelmanluonti on omiaan maailmalopun meiningille. Ja tokihan se viimeinenkin käänne on mukana, tällä kertaa kuitenkin hieman perinteisempänä kuin herran aiemmissa, aivan kalkkiviivoille jätetyissä u-käännöksissä.

Henkilöohjaajana koukkumaakari Shyamalan on aina ollut osaava ja hillitty. Aiemminhan miehen megafonin mukaan ovat painavia asioita artikuloineet isoja hittejä tililleen saaneet, enemmän toiminnallisiin rooleihin miellettävät Bruce Willis, Samuel L. Jackson, Mel Gibson ja Joaquin Phoenix. Samaan tapaan hyvään vetoon pääsee myös Mark Wahlberg, jonka Elliot on uskottavan oloinen jussi jokamies, tuiki tavallinen tallaaja, jonka mullistukset ja musertavat murhenäyt pukkaavat paikkaan, missä on tutkittava myös itseään. Indiekasvo Zooey Deschanel rakentaa ahdistuneen Alman mukavan arkisista palikoista ja yleensä energisen latinokonnan rooleissa viihtynyt John Leguizamo matikanmaikka Julianin samaan tapaan, pienin elein ja liikkein.

Kameran takana pitkän linjan ammattilainen, ohjaaja Jonathan Demmen rinnalla uransa aloittanut Tak Fujimoto hallitsee instrumenttinsa hienosti ja tuo tuskan ja epätietoisuuden lähelle tiukasti rajattuine lähikuvineen. Kameran liikkeet ovat matemaattisen tarkkaan harkittuja ja kehystävät kokonaisuuden vainoharhaista tunnelmaa kihelmöivästi. Persoonallisesta kuvajäljestään tunnettu Fujimoto on tehnyt Shyamalanin kanssa yhteistyötä myös elokuvissa Kuudes aisti sekä Signs.

Kuudetta kertaa Shyamalanin kanssa kimppaa harrastaa myös säveltäjä James Newton Howard, joka on aiemminkin kuitannut ison osan parin yhteisten elokuvien kieltämättä kiehtovista jännityselementeistä herkkävaistoisella ja tunnelmaan kuin tikka sopivalla musiikillaan. The Happeningissa score perustuu pitkälti perinteisiin jännitysmusiikkielementteihin, missä matalalta murisevat sellot viitoittavat tietä psyko-ottisina kirkuville viuluille ja korkealta karjutuille kuoro-osuuksille. Myös perinteinen, pyhäinmiestenpäivän mieleen tuovat pianokilkutukset ovat luonnollisesti mukana. Lopetusta kauniisti kehystävä Be With You on erinomainen näyte säveltäjän taidoista kutoa kylmäävät langat lämpöä ja suruakin huokuvaan symbioosiin. The Happeningin soundtrack ei edusta James Newton Howardin parhautta tuoreimmalla tavalla, mutta onnistuu silti olemaan oiva jatkumo miehen aiemmille, tyylitellyimmille töille.

Yhteenveto
Yllätysloppujen kummisetä M. Night Shyamalan kilistelee globaaleja hälytyskelloja ekologisella jännärillään The Happening, jossa ei summattuna oikeastaan ole kauheasti järkeä, mutta onpahan ainakin tehokkaasti kerrottu, viileästi värisyttävä varttuneempien viihdetuokio. Ja onko siinä loppukoukku? Tottakai, onhan se M. Night Shyamalanin elokuva.