Ahkerasti työskennellyt ohjaaja Takashi Miike on jo reilun vuosikymmenen ajan syytänyt vuosittain keskimäärin puolisenkymmentä uutta elokuvaa. Miike on Takeshi Kitanon ohella yksi parhaiten tunnetuista japanilaisista nykyohjaajista länsimaissa. Länsimaissa Miike on saanut mainetta erityisesti Ichi the Killerin
kaltaisten brutaalien väkivaltakuvausten tekijänä. Gangsterit ja
väkivaltarikokset ovat tavalla tai toisella mukana monissa miehen
elokuvissa. Miike on kuitenkin tehnyt hyvin monen tyyppisiä elokuvia
gangsterikuvauksista (Dead or Alive -saaga, 1999-2002) puhtaaseen kauhuun (One Missed Call,
2003). Ylienergisen Miiken intohimona on etsiä alati uusia näkökulmia
tuttuihin elokuvan lajityyppeihin yhdistelemällä ennakkoluulottomasti
erilaisia elementtejä uudenlaiseksi, Miiken näköiseksi kokonaisuudeksi.

Happiness of the Katakuris perustuu korealaiseen näytelmään The Happy Family ja siitä Koreassa vuonna 1998 tehtyyn, Kim Ji-Woonin
ohjaamaan samannimiseen elokuvasovitukseen. Miiken versiossa tarina on
muunnettu perinteisten musikaalien muottiin. Mukaan on laitettu
romanttista komediaa, rikosdraamaa ja aimo annos miikemäistä mustaa
komiikkaa. Mukana on myös pari pitkähköä, vahanukeilla toteutettua
animaatiojaksoa, joissa yhdistetään animaatiota aitoihin maisemiin.

Tarinan kertoo perheestä, joka alkaa toteuttaa unelmaansa. Kyseessä on pikemminkin perheen pään, Masao Katakurisin (Kenji Sawada),
vaalimasta haaveesta yhdistää perheensä yhteisen tekemisen parissa.
Yhteiseksi harrastukseksi ja työksi Masao on valinnut majatalon
ylläpitämisen. Kapinoiva poika Masayuki (Shinji Takeda)
ei jaksa uskoa sen enempää perheen yhtenäisyyteen kuin uuteen
yritysideaankaan. Totaalisena skeptikkona Masayuki haluaa pysytellä
kaiken ulkopuolella. Sen sijaan tytär Shizue (Naomi Nishida) uskoo perheenjäsenten mahdollisuuksiin hetkeäkään epäröimättä. Heidän lisäkseen perheeseen kuuluvat myös isoisä Jinpei (Tetsuri Tamba) ja Masaon vaimo Teruo (Keiko Matsuzaka).

Shizue
on parantumaton romantikko, joka jaksaa uskoa unelmiinsa. Hän on kerran
joutunut kokemaan suuren pettymyksen rakastetun miehensä osoittauduttua
petolliseksi. Muistoksi miehestä jäi vain tytär Ojîsan Jinpei (Tetsuro Tamba).
Shizue jaksaa syrjäisellä seudulla vanhempiensa isännöimässä
majatalossa työskennellessääm ja asuessaan uskoa jossain
maailmalla olevan unelmaprinssin olemassaolon. Vastaus tulee
varsinaisen naistenmiehen muodossa. Laivaston upseeriksi esittäytyvä
Richâdo Sagawa (Kiyoshiro Imawano)
on lipeväpuheinen huijari, joka väittää olevansa sukua Britannian
kuninkaalliselle perheelle. Korostaakseen omaa kansainvälisen
maailmanmiehen imagoaan Richâdo puhuu japania voimakkaasti murtaen
ja viljellen puheessaan sattumanvaraisesti englanninkielisiä sanoja.
Yksinhertainen ja herkkäuskoinen Shizue uskoo kaiken, mitä unelmien
täyttymykseltä tuntuva herrasmies keksii sanoa.

Katakurien
majatalo sijaitsee syrjäisellä seudulla, jonne eivät vieraat usein
eksy. Tavallaan Katakurisin tilanne on hyvin samankaltainen kuin Sulo
Vilénin huoltoasemalla Neil Hardwickin kirjoitamassa sarjassa Tankki täyteen. 
Maksavat asiakkaat ovat harvassa ja välillä perheen jäsenet alkavat
epäillä, ettei tehtävästä työstä loppujen lopuksi saa minkäänlaista
korvausta. Sulo Vilénin  odotellessa turhaan asiakkaiden
saapumista, Katakurisit joutuvat ojasta allikkoon vieraiden saapuessa.
Eräänä sateisena yönä majataloon saapuu erikoisen vaitelias vieras.
Aamulla mies löydetään kuolleena huoneestaan. Masao pelkää itsemurhan
karkoittavan vähäisetkin vieraat ja päättää salata tapauksen. Ruumis
haudataankin kaikessa hiljaisuudessa takapihalle. Valitettavasti
kuolemantapaus ei jää ainoaksi laatuaan.

Musikaalikohtaukset ovat varsin olennainen osa elokuvan kulkua. Tavallaan Katakuris modernisoi perinteistä musikaalia Moulin Rougen
(2001) tavoin tuoden siihen aivan uusia, yllättäviä elementtejä.
Molemmissa teoksissa värikkäät, maalaukselliset lavasteet ja musiikin
säestämä nopearytminen tarinan kerronta ovat varsin keskeisinä
tekijöinä. Laaja-alaisen ja ennakkoluulottoman musiikkimaun ystäville
laulut saattavat tuottaa monia hilpeitä hetkiä. Biisit ovat notkeita ja
varsinkin kertosäkeen osalta helposti mieleen tarttuvia. Erityisesti
japanilaisesta popmusiikista kiinnostuneet, mutta myös
muutkin saattavat kokea halua laulaa mukana. Tosin
kielitaidottomuus saattaa rajoittaa lauleskelun pelkästään hyräilyn
tasolle. Karaoken suuresta suosiosta Japanissa viestii eräässä
musikaalisesssa kohtauksessa nähtävän laulun karaokemainen tekstitys,
josta ei tosin ole hyötyä, ellei osaa japania. Länsimaissa ei juurikaan
yleisöä kannusteta laulamaan elokuvateatterissa, mutta Japanissa ja
muissa Aasian maissa yleisön aktiivinen osallistuminen
elokuvanäytökseen ei ole niinkään uutta ja ihmeellistä.

Mukana
on suuri joukko kokeneita japanilaisia näyttelijöitä. He
tekevätkin rooleissaan hyvää työtä. Erityisesti Kiyoshiro Imawano
ansaitsee erityismaininnan koomisesta, joskin miltei ylinäytellystä
hahmostaan. Katakurusussa on pari pitkähköä muovailuvahalla toteutettua
animaatiojaksoa. Alun pitkähkö animaatio kertoo omalla tavallaan
elämän kiertokulusta nivoen sinällään täysin irraationaaliset
tapahtumat osaksi Katakurisin perheen arkipäiväivää. Animaatiot ovat
Miiken hilpeää tyylittelyä ja lähtöisin ohjaajan halusta tuoda
elokuvaan jotain uutta ja yllättävää. Taustalla on myös budjetin
asettamat rajoitukset. Miike ei olisi omien sanojensa mukaan kyennyt
toteuttamaan käytettävissä olevilla resursseilla haluamiaan visioita
perinteisin keinoin.

Happiness of the Katakuris on Ichi the Killer - ja Visitor Q
-tyyppisten elokuvien myötä karusta väkivallasta tunnetuksi tulleelta
Miikeltä huomattavan erilaista elokuvaa. Mukana on kuitenkin Miiken
perimmäinen olemus, eli kyky yhdistellä erilaisia asioita yllättäväksi
kokonaisuudeksi. Kaiken kaikkiaan Katakuris on lämminhenkinen ja
elämänmyönteinen katselukokemus tummanpuhuvasta huumorista huolimatta.

Anamorfinen
kuva (1.78:1) on keskitasoa. Kuva on kotuullisen tarkka ja
yksityiskohtainen, vaikkakin terävyys vaihtelee runsaahkosti
kohtauksesta toiseen. Värit toistuvat Future Filmin julkaisussa
luonnollisen kirkkaasti. Monissa kohtauksissa on havaittavissa
häiritsevää kohinaa. Mustan tasot ja kontrasti ovat suhteellisen hyvät.
On huomattava, että muutamissa kohtauksissa rakeinen kuva ja oudot
värit ovat tietoisia tehokeinoja.  

Japaninkielinen
Dolby Digital 2.0 -ääniraita on kohtuullisen laadukas. Tilatehosteista
ei juurikaan kannata haaveilla, mutta niin dialogi kuin lukuisat
musikaaliset laulunumerot  ovat selkeitä ja puhtaita. Matalien
äänien osalta miksaus on hieman kevyehkö, joten subwoofer voi
lähestulkoon lomailla elokuvan ajan.

Lisämateriaalina on ainoastaan elokuvan traileri (1:45) ja televisiomainos
(0:14). Molemmat ovat musiikkivideon tyylisiä kavalkadeja elokuvan
mielenkiintoisimmista kohtauksista. Kumpaakaan ei ole tekstitetty.
Lisäksi mukana on Takashi Miiken ja muutaman näyttelijän valikoitu
filmografia. Animoidussa menussa taustalla soi elokuvasta tuttu,
perinteisiä musikaaleja kunnioittava, mutta samalla lastenlaululta
kuulostava iloinen tunnussävelmä.

Happiness
of Katakuris on ulkoisilta puitteiltaan hyvin erilainen elokuiva kuin
mitä ohjaaja Takeshi Miikeltä on totuttu odottamaan. Mukana on
kuitenkin kaikkein olennaisin miikemäisyys, yllättävä eri lajityyppien
yhdistäminen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Katakuris on pohjimmiltaan
kauhumusikaali, johon on saatu mahtumaan niin romanttista komediaa kuin
makaaberia Evil Deadin ja Muppet Show risteyttävää
vahanukkeanimaatiota. Kauhuelementistään huolimatta leffa on kuitenkin
pohjimmiltaan elämänmyönteinen ja koominen.

DVD-julkaisu on
perusversio ilman mainittavaa lisämateriaalia. Amerikan mantereella
Katakuris on  julkaistu Dolby Digital  5.1 -äänillä ja
runsailla lisukkeilla. Mukana on mm. ohjaajan kommenttiraita ja
puolituntinen haastattelu sekä tunnin mittainen dokumentti elokuvan
tekemisestä.