Elokuva
Änkytyksestä kärsivä parikymppinen Joni (Teppo Manner) saapuu suorittamaan siviilipalvelustaan ongelmanuorten laitokseen. Vankilamaisen paikan pahin asiakas on raivoisa ja sopeutumaton Raisa (Roosa Söderholm), jonka olemus koskettaa jotain sulkeutuneen nuoren miehen sisuksissa. Pariskunta päätyy pakosalle, matkalle kohti jotain parempaa, mutta yhteiskunta ja sen väsymättömät vahtikoirat eivät päästä helpolla irti.

J-P Valkeapään He ovat paenneet on yhtä aikaa punkhenkistä irtiotto anarkiaa ja kokeellisten psykedeliatrippien pettäväpohjaisia maailmoja hipova tie-elokuva, kokonaisuuden jäädessä kuitenkin hallusinatoorisen hajanaiseksi. Valkeapään ja Pilvi Peltolan kirjoittama, suuntaviivoiltaan Grimmin veljesten tuotannon mieleen tuova synkkä ja julma satu nuorista kapinallisista ei ole uusi eikä edes omaperäinen, mutta elokuvan mietitty ja visuaalisesti rikas kuvakieli antaa amokille allegorisen atmosfäärin. Joni ja Raisa edustavat vapautta, ympäröivän yhteiskunnan näyttäytyessä säännöillään ja laeillaan kaikenlaisen poikkeuksellisuuden tukahduttamaan pyrkivänä koneistona, jonka rattaissa ihmisten on tarkoitus ainoastaan tuottaa ja tuhlata. Kommentaari jää kuitenkin Valkeapään ylikuumaksi paahtuneen impressionistisen esillepanon peittoon.

Pietari Peltolan skarpilla kikkaillen kuvaama ja Mervi Junkkosen editoima elokuva elää hetkessä kronologian unohtaen ja sen ohjauksellinen ote on tiukkoja lähikuvia suosivaa, joka luo kokonaisuudelle hermostuneesti nykivän ja rytmittömän temmon, vaikka shamaanirummuilla tahtia lyömään pyritäänkin. Psykedeelisen hallusinatoriset unijaksot ja huumehäröilyt tulvivat surrealistista symboliikkaa intiaani- ja eläinhahmoineen, joihin yhdistettynä Micke Nyströmin luoma äänimaailma ja Helge Slikkerin musiikki lähstyvät uhkaavasti David Lynchin ja muiden kaltaistensa auteurien mielikuvitusmaailmoja.

Miltei jokaisessa kuvassa mukana olevan nuoren pääkaksikon tulkinta raskaissa rooleissaan on vapautunutta ja avointa, mutta paikoin myös uskottavuutta vakavasti nakertavaa irvistelyä ja kirkumista. Teppo Mannerin sulkeutuneen Jonin hidas avautuminen on pienin ja harkituin elein annosteltua, mutta Roosa Söderholmin irrationaaliset irtiotot herättävät katsomossa lähinnä hämmennystä. Sivurooleissa, sanan varsinaisessa merkityksessä, nähdään Petteri Pennilä lastenkodin johtajana, Sara Paavolainen Roosan äitinä, Jari Pehkonen iljettävänä miehenä pizzeriassa sekä Pelle Heikkilä Junnuna, kaksikkoa auttamaan pyrkivänä puheliaana kaupparatsuna.

Yhteenveto
Festivaaleilla ympäri maailmaa kovasti kehuja erikoisuudellaan kerännyt, taiteellisesti kunnianhimoinen He ovat paenneet, jää ultratyylitellystä julkituonnistaan ja uniikista ulkomuodstaan huolimatta kylmäksi kokemukseksi vailla samaistumiskohteita.