Elokuva
Vuonna 1977 ilmestynyt Wes Cravenin alkupään ohjaustyö, Hills Have Eyes, nauttii jonkinasteista suosiota. Kauhulegendan siunauksella Haute Tension -kauhuttelulla pinnalle noussut ranskalaisohjaaja, Alexandre Aja, teki samasta elokuvasta omanlaisen ja suhteellisen onnistuneen näkemyksen vuonna 2006. Vuotta myöhemmin Craven päätti yhdessä poikansa, Jonathanin, kanssa tuoda jatkoa Ajan modernisoidulle versiolle ja kuukauden tiivis käsikirjoitusurakka tuotti lopulta tulosta. Ohjaajan tuolille saatettiin tällä kertaa mainos- ja musiikkivideomaailmasta leipänsä hankkinut ja ainoastaan Grimm Love -nimisen kannibalismielokuvan ohjannut Martin Weisz.

Kaksi vuotta on kulunut Hills Have Eyesin tapahtumista, joskaan sillä ei ole elokuvan kannalta minkäänlaista merkitystä. Ryhmä kansalliskaartin sotilaita saavat tehtäväkseen käydä katselemassa tutkimusryhmän menoja New Mexicon aavikoilla, mutta paikan päälle tultaessa leiri on aavemaisen autio. Epämääräinen radioviesti saa porukan kiipeämään ympäröiville vuorille etsimään mahdollista eloonjäänyttä, mutta pian intohimoinen pelastusretki muuttuu vertatihkuvaksi selviytymistaisteluksi. Tänäkin vuonna vuorilla on silmät.

Aivan ensiminuutit onnistuvat luomaan jokseenkin ahdistavan tunnelman, mutta siihen se sitten jää. Hills Have Eyes 2 porhaltaa samaan kuoppaan kuin vuonna 1985 ilmestynyt jatko-osa alkuperäiselle Hills Have Eyesille, joskin tällä kertaa meno on hieman kivemman näköistä. Painotus sanalla hieman. Weiszin kokemattomuus kameran takana näkyy ilmeettömässä ohjauksessa, mutta syyttävä sormi osoittaa lopulta kohti käsikirjoitustiimiä. Cravenin kynän säilä on sitä samaa, mitä se on ollut viimeiset parikymmentä vuotta: innotonta slasheria. Hills Have Eyes 2:n kohdalla edes se slasher-osa ei erotu joukosta, minkä takia elokuvan sisältöarvo on jossain nollan tienoilla. Edes shokkiarvoa nostamaan pyrkivät raiskauskohtaukset ovat latautumattomia ja niistä uupuu se oleellisin, shokeeraavuus, täysin.

Elokuva olisi kuitenkin jokseenkin tyydyttävä kokemus, mikäli ongelmat jäisivät vain yllämainittuihin seikkoihin, mutta ei. Kaiken kukkuraksi näyttelijät ovat karmeita statistikasvoja, joiden tulkinta rivisotilaista aiheuttaa päänsärkyä. Yleinen machoilu vaivaannuttaa jo ennen kuin ryhmä pääsee edes alkupaikkaan, eikä meno parane senkään jälkeen. Naiset ovat joukossa mukana vain yllämainitun shokkiarvon takia ja koko porukka käyttäytyy kuin pahamaineinen ö-luokan kauhuelokuvista karannut teinilauma. Mitä tehdä kun puolet ryhmästä on kuollut ja ympäröivillä kallioilla vaanii verenhimoinen kannibaalilauma? No mennään tietenkin pissalle ilmoittamatta kenellekään. Ja voi kun tämä jäisikin vain viimeiseksi kerraksi. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Yhdysvallat on elokuvasarjamurhaajien luvattu maa.

Lopuksi ilmoitus vielä niille henkilöille, jotka näitä elokuvia ylipäätään katsovat. Gorea tai muutenkaan ääriväkivaltaisia tai kauheita kohtauksia ei löydy elokuvasta yhtään, vaikka kansi kuinka mainosteleekin julkaisun olevan pidennetty unrated-versio. Huikein tapahtuma on ehkä pika-amputaatio kädelle tai kiväärin ja pistimen iskeminen suun jatkoksi. Jotta teidän arvoisten gorehoundien elämä olisi edes aavistuksen verran helpompaa, luetteloin lopuksi muutaman paremman gore-elokuvan, ettei teidän tarvitse nähdä liikaa vaivaa niitä etsiessänne: Wolf Creek, Descent, Haute Tension, Hills Have Eyes (2006), Hostel sekä Saw ja jopa sen jatko-osat. Tosin nämähän ovatkin jo genrensä tunteville peruskauraa.

Tekniikka
Anamorfinen 2.35:1-kuva on varsin kelvollinen. Värit toistuvat luonnollisina ja kuva on tarkkuudeltaan hyvä. Ainoat ongelmat muodostuvatkin oikeastaan vasta ryhmän laskeutuessa vuorten sisällä oleviin luolastoihin. Heikko valaistus yhdistettynä staattisuuteen heikentää hieman yksityiskohtaisuutta, joskin kokonaistaso säilyy edelleen onnistuneena. Ääniraidan virkaa hoitaa Dolby Digital 5.1 -miksaus, joka on jokseenkin ponneton. Tilaääniä käytetään säästeliäästi, genren huomioiden suorastaan petollisen vähän. Matalammat taajuudet puolestaan tukevat lähinnä vain musiikkia. Dialogi ja äänet yleensä kuuluvat kuitenkin selkeinä.

Lisämateriaali
Lisämateriaalia löytyy yhteiskestoltaan noin neljänkymmenen minuutin edestä, eikä niitä ole suotavaa katsoa ennen elokuvan näkemistä. Osion aloittava Mutant Attacks (9:47) keskittyy varsin pintapuolisesti elokuvan mutantteihin sekä heidän maskeeraukseen. Birth of a Graphic Novel (12:41) käy läpi Hills Have Eyes: The Beginning -nimistä sarjakuvaa ja sen syntyprosessia. Kaksi viimeistä dokumenttia, Life After Film School with Wes Craven (10:19) ja Making of -dokumentti (12:41), ovat puolestaan sisällöltään lähes identtisiä. Ensimmäisessä ohjaajaa haastatellaan elokuvaan liittyen ja jälkimmäisessä sama asia käydään läpi koko tuotantoporukan kanssa. Kaikki dokkarit ovat tasoltaan samanlaista kilpaa kehumista, mitä mainosmateriaaliksi tarkoitetut lisukkeet nyt yleensä ovatkin.. Lopuksi levyltä löytyvät vielä reilu kolmeminuuttinen gag reel sekä neljä poistettua kohtausta.

Yhteenveto
Aivan kuten alkuperäisen duon kanssa, myös uudempi Hills Have Eyes 2 jää suhteellisen onnistuneen ykkösosan varjoon ja pahasti. Tympeää slasheria ja vailla minkäänlaista omaperäisyyden häivääkään sisältävä luolaseikkailu on mauton, hajuton ja kaikin puolin ponneton tekele.