Elokuva
Ereborin rikkauksien äärellä Thorin Tammikilven (Richard Armitage) mieli järkkyy ja vallanhimo kiristää niin kääpiöiden, ihmisten kuin haltijoidenkin välit sodan partaalle. Kaikkien kansojen on kuitenkin yhdistettävä voimansa, kun paholaismaisen Sauronin mahtavat örkkijoukot aloittavat hyökkäyksen Yksinäiselle vuorelle. Vastuu Keski-Maan tulevaisuudesta lankeaa lopulta hobitti Bilbon (Martin Freeman), velho Gandalfin (Ian McKellen) ja Järvikaupungin jousimies Bardin (Luke Evans) harteille, mutta hinta vapaudesta tulee nousemaan kaikille äärimmäisen kalliiksi.

Peter Jacksonin Hobitti -trilogian päätösosa, Hobitti - Viiden armeijan taistelu, kokoaa J.R.R. Tolkienin rakastetun taruston kokonaisuutena falskiin finaaliin. Wetan efektivelhojen myötävaikutuksella Jackson lataa valkokankaalle toki suureellisen pompöösejä visioita, mutta tekninen briljanssi ei missään vaiheessa kykene kätkemään kolmiosaiseksi keinotekoisesti venytetyn alkuperäismateriaalin köykäisyyttä, vaan tarinan tilkkeeksi suhteettomiksi paisutetut tunneryöpyt ja visuaaliset kikkailut kääntyvät pikapikaa itseään vastaan.

Mittavasta hahmogalleriasta eniten tilaa saavat kääpiöt, joiden johtajana Thorinina Richard Armitage saa kullanhimon riivaamana murista ja tuijotella muiden kaltaistensa kustannuksella. Rehellisimmin rooleissaan touhuavat Martin Freemanin Bilbo ja Ian McKellenin Gandalf, joiden yhteinen loppulausuma on onton epookin hienoin hetki, ja irtopisteen voi antaa myös Evangeline Lillyn haltianeito Taurielille.

Laajasta karaktäärikatalookista epäonnisimmat ovat suippokorvaisten haltijoiden johtajana Thrandullina valju Lee Pace, hauskaksi tarkoitettu, mutta typeräksi jäävä Ryan Gage nihilistinä opportunisti Alfridina sekä jokaisessa kuudessa kuvassa Legolasia esittänyt Orlando Bloom, jonka kohtalona on nytkin sekaantua elokuvan epäuskottavimpiin efekteihin tahattoman koomisin seurauksin, jotka tuovat mieleen Nintendo Marion. Kuin faneja varten, pikaisen läpikävelyn tekevät myös Rings -veteraanit Hugo Weaving, Cate Blanchett, Ian Holm ja Christopher Lee.

Kolmetoista vuotta ja kuusi elokuvaa (yhteiskestoltaan yli tuhat minuuttia) on kestänyt matkamme yhden jos toisenkin hobitin seurassa ja Viiden armeijan taistelun myötä jätämme hyvästit Keski-Maalle sekalaisin tuntein. Hobitti -trilogia ei missään vaiheessa kasva Sormusten herrojen kaltaiseksi, kokonaisvaltaiseksi elämykseksi, vaan kaikki se rakkaus, rohkeus ja yhteenkuuluvuus, jonka Jackson joukkoineen niin taitavasti originaaliin kolmikkoonsa rakensi, tuntuu nyt muuttuneen voiton maksimoimiseksi ja lopputulos pakonomaiselta suorittamiselta.

Yhteenveto

Vain vannoutunein fani voi puhtain sydämin sanoa olevansa tyytyväinen Hobitti -trilogiaan ja vaikkei kyseessä nyt täysi susi olekaan, kolmeen tähteen finaalin nostavat ainoastaan aiempien seikkailuiden yhteenlasketut plussat. Vaikka Keski-Maan tarinat on nyt nähty, saatteeksi uskaltaa silti sanoa: "Tenna`ento lye omenta", haltiakielellä Kunnes seuraavan kerran tapaamme, sillä ainakin tämä allekirjoittanut on varma, että Jackson joukkoineen ovat jo muutamaan otteeseen tutkineet Tolkienin Silmarillionia sillä silmällä. Onko se sitten hyvä ja kannatettava ajatus, siitä en olisi ollenkaan varma.