Elokuva
Elokuun 17.päivä vuonna 1962 Helsingin Olympiastadionin täyttää suuren urheilujuhlan tuntu, kun Olli Mäki (Jarkko Lahti) on astumassa nyrkkelikehään ottelemaan maailmanmestaruudesta. Ennen kuin loppuunmyyty areena pääsee todistamaan itse päätapahtumaa, Mäellä ja tämän managerilla Elis Askilla (Eero Milonoff) on kuitenkin velvoitteet sponsoreita ja muita järjestäjiä kohtaan, pitäähän mestaruusottelun näkyä ja kuulua mediassa, rahaa kun on palanut ennakkoon jo hurjasti. Pahin, mitä nyrkkeiljiä voi ennen otteluaan kohdata, on kadottaa keskittymiskykynsä, ja niin käy Ollille, kiitos Raijan (Oona Airola), joka on vienyt elämänsä matsiin valmistautuvan miehen sydämen.

Juho Kuosmasen ohjaama ja Mikko Myllylahden kanssa kirjoittama Cannes-voittaja Hymyilevä mies on maineensa arvoinen elokuva. Teknisesti briljantissa helmessä on sitä jotain taianomaista mystiikkaa, jollaista voi löytää ainoastaan elokuvista, jotka on tehty suurella sydämellä. Jotkut saattavat muistaa ensimmäisen Rocky -elokuvan (1976) taglinen, :”Hän hävisi. Ja voitti”, ja sama ajatelma pätee myös Hymyilevään mieheen.
Se on herkkä ja henkilökohtainen kertomus ihmisistä ja heidän tunteistaan, keskellä musertavan suuria paineita.

J-P-Passin 16-milliselle filmille kuvaama elokuva tuo epookin elävän aidoksi, jota harkitun hallittu mustavalkoisuus korostaa vain entisestään. Käsivaralta kuvattu ja paikoin liki dokumentinomainen kerronta tuo ihmiset lähelle ja pitkät otot muodostavat tasapainoisen ja hallitun kokonaisuuden. Kuvauksen lisäksi kunnianmaininnan voi antaa myös elokuvan leikkaajalle Jussi Rautaniemelle sekä erityisesti Pietu Korhosen johtamalle ääniryhmälle, joiden ansiosta dialogi kuuluu kuten sen kuuluukin.

Yleisesti ottaen aika moni Hymyilevän miehen tekijätiimistä voivat alkaa tehdä tilaa takan reunalle, sillä jos tällä elokuvalla ei voiteta esimerkiksi Jusseja, niin ei sitten millään.

Eero Milonoffin bisnes edellä Suomen suurinta spektaakkelia järjestävä Elis Ask on armoton promoottori, jonka tallissa pugilistit ovat ensiksi tekemässä isännälleen rahaa ja vasta sen jälkeen henkilökohtaisten ambitioiden käytettävissä. Oona Airola rakentaa luonnonlapsi Raijasta ihastuttavan aidon muotokuvan, mutta Hymyilevä mies on ennen kaikkea Jarkko Lahden elokuva. Lahti ottaa Olli Mäen roolin niin suvereenisti haltuun, ettei mies tunnu missään kohdassa edes näyttelevän, vaan niin artikulointi kuin myös kehonhallinta ovat kaikki palvelemassa samaa tarkoitusta.

Yhteenveto
Kuten elokuvakin esittää, onni on usein pieniä asioita. Se on esimerkiksi nähdä sellainen elokuva kuin Hymyilevä mies. Se tekee onnelliseksi.