Elokuva
Teatteri-, dokumentti- ja lyhytelokuvaohjaajana tunnetun Ulrika Bengtsin esikoispitkää Iris mainostetaan ensimmäisenä suomenruotsalaisena pitkänä koko perheen elokuvana. Yli kahden miljoonan euron tuotantobudjetillaan draamaa voi pitää Suomen mittakaavassa reippaana satsauksena, jolle odotetaan varmasti menestystä myös ainakin muissa Pohjoismaissa. Kahdeksanvuotiaan Iris-tytön kasvukertomuksessa on hyvän perhe-elokuvan ainekset, mutta kokonaisuutena iloton ja väritön tarina jää melko etäiseksi.

Tarina sijoittuu 1890-luvun lopulle. Tukholman porvarispiireissä varttunut Iris (Agnes Koskinen) joutuu taiteilijaäitinsä (Maria Salomaa) Pariisin-matkan ajaksi sukulaisten hoteisiin Ahvenanmaalle. Köyhä ja yksinkertainen maalaiselämä on jotain aivan muuta kuin mihin hienostunut kaupunkilaisneiti on tottunut. Paikallisetkaan eivät kohtele tulokasta silkkihansikkain, joten sinnikkään Iriksen on opittava lyhyessä ajassa pärjäämään omillaan ja pitämään puoliaan. Samalla pikkuvanha tyttö saa kuitenkin myös mahdollisuuden leikkiä ja käyttäytyä kuin lapsi, mikä on ollut aikuisten seurassa kasvaneelle Irikselle aiemmin tyystin vierasta.

Annina Enckellin käsikirjoitus on monella tapaa ansiokas. Tarinan keskiössä ovat lasten ja vanhempien väliset suhteet, jotka eivät ole ongelmattomia. Iriksen äiti ei juuri kuuntele lapsensa toiveita, vaan pistää omat tarpeensa tytön tarpeiden edelle. Kun Iriksen isäkin on kuollut, ei lapselle jää turvallisen aikuisen mallia. Elokuvan teemat ovat monitasoisia: Iriksen kokemaa surua ja etenkin vihaa käsitellään pelottomasti eri kanteilta. Läheisiään menettäneenä Iris pohtii paljon myös kuolemaa. Bengts kuvaa selvästi ja hyvin realistisesti lapsen tapaa käsitellä tapahtumia ja tunteitaan leikin kautta. Lapsen maailmassa totuus ja valhe saattavat helposti sekoittua. Toisaalta lapsi aistii tavattoman hyvin myös sosiaalisia ristiriitoja, vaikkei vielä ymmärtäisikään niiden syitä.

Elokuvan runsaat draamalliset ainekset ovat melko hyvässä järjestyksessä, mutta seikkailutarinana Iris on haparoivampi. Kertomus on asetelmallinen, eikä ponneton kerronta vedä. Iriksestä ei myöskään kasva missään vaiheessa erityisen kiinnostavaa hahmoa, vaikka hänen tarinassaan on paljon kiehtovia aineksia. Elokuva paneutuu ehkä liikaakin vakavien teemojensa perinpohjaiseen tutkiskeluun. Vakavamielisestä lastenelokuvasta uupuu ilo ja riemu, vaikka elokuvan loppua kohden Iriksen elämän pahimmat umpisolmut hieman löystyvätkin. Visuaalisesti ilahduttavia ovat kuvaaja Robert Nordströmin upeat panoraamat Ahvenanmaan saaristosta, jotka lainaavat sekä sommitelmansa että väriskaalansa 1800-luvun lopun kuvataiteesta, etenkin Albert Edelfeltin maalauksista. Valinta sopii hyvin kuvattuun aikakauteen ja saaristolaisaiheeseen.

Bengts panostaa erityisesti lasten ja heidän maailmansa realistiseen kuvaamiseen. Kymmenvuotias Agnes Koskinen on Iriksenä hieman epävarma, mutta pääroolin laajuuteen ja vaativuuteen nähden hän selviytyy suorituksestaan kohtuullisen hyvin. Niin Koskisen kuin muidenkin kuvauksellisten lapsinäyttelijöiden replikoinnissa on kokemattomuudesta johtuvaa jäykkyyttä ja teatraalisuutta, mikä toki on ymmärrettävää. Elokuvan aikuisten, muun muassa Iriksen äitiä esittävän Maria Salomaan ja Iriksen enona nähtävän Tobias Zilliacuksen roolit jäävät stereotyyppisiksi ja yksiulotteisiksi.

Yhteenveto
Agnes Koskinen debytoi nuorena Iriksenä, joka joutuu kesäksi sukulaistensa hoiviin. Temaattisesti monipuolinen koko perheen elokuva käsittelee vaikeita aiheita lapsikatsojia aliarvioimatta, mutta kunnianhimoinen käsikirjoitus jää lopulta jäsentymättömän ohjauksen jalkoihin.