Elokuva
Itsenäinen jatko-osa parin vuoden takaiselle Metsän tarina -dokumentille, Järven tarina sukeltaa nimensä mukaisesti veden äärelle ja alle, paljastaen pinnan ja syvyyksien vilkkaan ja monipuolisen elämän, sen eläimistön, kasviston ja hyönteiset, näiden käydessä läpi kaikki neljä vuodenaikaa.

Järven tarinan tuotantoyhtiö MRP (Matila Röhr Productions OY) on elokuvista Pohjanmaa (1988) ja Talvisota (1989) alkaen personoitunut kirjailija Antti Tuurin tuotantoa filmatisoineeksi yhteistyökumppaniksi, joka todennäköisesti adaptoisi vaikka tämän rustaamaan ostoslistan filmatisoinniksi, jos se nähtäisiin tarpeelliseksi. Metsän tarinan konsepti, jossa isä tarinoi pojalleen metsän jumalista, on nyt supistettu yhteen kertojaan. Järven tarinassa Samuli Edelmannin rauhallinen kertojaääni taustoittaa kuvia Tuurin kalevalaishenkisen narraation, joka vilisee hatijahenkiä ja mystisiä tapahtumia aikojen alusta.

Puheraita ei kuitenkaan tuo lisäarvoa itse elokuvalle, vaan siirtää fokuksen enemmänkin taide-elokuvan suuntaan, vaikka kyseessä onkin ensisijaisesti luontodokumentti. Toki filkalle on tarttunut monta hienoakin hetkeä, rupikonnien painiottelu, pienen norpanpoikasen ensi pulahdukset ja karhujen unitiretki ovat kaikki luontodokumenttia aidoimmillaan, mutta Panu Aaltion maailmoja syleilevän mahtipontinen musiikki alleviivaa tapahtumia dramaattisuutta paikoin liiankin osoittelevasti. Laulajana Aaltion sfääreihin kasvavissa, jokaiselle elämänmuodolle oman teemansa antavassa musiikissa toimii Johanna Kurkela.

Teknisesti dokkari on hyvää tasoa, pääkuvaajana toimivan Teemu Liakan lisäksi panoksensa ovat antaneet Metsän tarinastakin tutut alan palkitut ammattilaiset, kuten Hannu Siitonen, Mikko Pöllänen, Jan Henriksson, Atte Henriksson, Juha Taskinen ja Juha Laaksonen. Äänisuunnittelija Juha Hakasen jälkityöt edustavat keskeliäisyydellään alansa huippua.

Yhteenveto
Mistään omaperäisestä ja mullistavasta esityksestä ei Järven tarinan kohdalla voi puhua, sillä sen kaltaisia luontoleffoja tulvii televisiostakin ilta toisensa jälkeen ja on tulvinut jo muutaman vuosikymmenenkin. Kaikki kunnia silti elokuvan tekijöille, sillä fiktiiviseen kerrontaan verrattuna luontodokumenttien tekeminen vaatii intohimoa, sen ollessa äärimmäisen aikaa, rahaa ja hermoja vievää puuhaa.