Elokuva:

Ju-On on muotoutunut suureksi nimeksi japanilaisen kauhuelokuvan kannattajien parissa. Samalla sen ohjaaja Takashi Shimizu tuntuu jumiutuneen aiheeseen. Alun perin vuonna 2000 valmistui kaksi televisiolle pienellä budjetilla tuotettua Ju-On-elokuvaa. Kolme vuotta myöhemmin Takashi Shimizu palasi aiheen pariin tehden kaksi teatterielokuvaa, jolloin suurempi budjetti mahdollisti näyttävämpien tehosteiden tekemisen. Tässä vaiheessa tietyt piirit Amerikassakin huomasivat kyseiset teokset, ja japanilaisen kauhuelokuvan ollessa niin suuressa huudossa länsimaissa, tästäkin ilmiöstä piti tehdä Hollywoodin-tyyliin länsimaistettu versio. Takashi Shimizu ohjasi myös jenkkiversion, joka kantaa nimeä The Grudge (2004). Elokuvan tuottajana toimi omien sanojensa mukaan Takashi Shimizun japanilaisiin kauhistelupätkiin ihastunut Sam Raimi, joka myöskin tunnetaan parhaiten olemattoman pienellä rahoituksella toteutetusta splatter-kauhuklassikosta The Evil Dead (1981). Hollywoodissa on parhaillaan tekeillä peräti kaksi jatko-osaa julkaistavaksi vuosina 2006 ja 2007. 

Alkuperäinen Ju-On (2000) on pienellä budjetilla tuotettu reilun tunnin mittainen televisioelokuva. Tarina alkaa, kun Toshio (Ryôta Koyama), eräs opettaja Shunsuke Kobayashin (Yûrei Yanagi) oppilaista, on poissa koulusta. Yrityksistään huolimatta opettaja hän ei saa yhteyttä pojan vanhempiin, joten huolestunut opettaja päättää vierailla Toshion kotona kysymässä, onko hän kunnossa. Poika löytyy kotoaan yksin miltei katatonisessa tilassa, eikä vanhempien sijainnista tai mahdollisesta kotiin paluusta ole tietoakaan.

Tämän jälkeen elokuva luopuu lineaarisesta ajankuvasta alkaen liikkumaan ajassa edestakaisin. Tarinassa tutkistellaan Toshion kotina toimineessa rakennuksessa aiemmin eläneiden ihmisten kohtaloita. Pikkuhiljaa selviää, että talo on ehtinyt vuosien saatossa nähdä monenlaisia julmuuksia ja sadistista väkivaltaisuutta. Pohjimmiltaan kysymys on muinoin väkivaltaisen kuoleman yhteydessä syntyneestä kirouksesta. Jokainen kyseisen kirouksen kanssa tekemiseen joutunut kokee kauhean kuoleman, jonka seurauksena syntyy uusi kirous. Näin kirousten ketju levittää kuolemaa eteenpäin pahanlaatuisen virusepidemian tavoin.

Ju-Onia tekemässä oli Ringun (1998) taustalla häärineitä hahmoja, kuten tuottaja Takashige Ichise, joka on ahkeroinut japanilaisten kauhuelokuvien tuottajana. Hän oli tuottamassa mm. alkuperäistä japanilaista Ringu-trilogiaa ja kaikkia filmattuja ja suunnitteilla olevia Ju-On -leffoja. Näiden lisäksi hänellä on tilillään kymmeniä muitakin elokuvia mukaan lukien Mark Dacascosin tähdittämä ja ranskalasisyntyisen Christophe Gansin ohjaama japanilaiseen manga-sarjakuvaan perustuva Crying Freeman (1995) kaihomielisestä palkkamurhaajasta. Myös Yûrei Yanagi oli mukana alkuperäisessä Ringussa sekä sen ensimmäisessä virallisessa jatko-osassa Ring 2 (1999).

Alkuperäinen Ju-On ei perusta tehoaan tehosteilla rakennettuihin äkillisiin shokkiefekteihin tai graafisella väkivallalla mässäilyyn. Ringun tavoin se rakentaa jännitettä hiljalleen luoden pahaenteisen ilmapiirin. Katsojalle syntyy voimakas tuntemus siitä, että jotain pahaa on tapahtumassa pian. Piru voi päästä irti koska tahansa, eikä kukaan ole turvassa. Erikoistehosteiden vähyyteen osasyynä on toki resurssien puute ja rahoituksen niukkuus näkyykin yhdessä harvoista tehosteista kömpelyytenä. Sen ei kuitenkaan pilaa hyvin rakennettua kokonaisuutta ja hyytävää katsomiskokonaisuutta.

Näyttelijätyö on kautta linjan mallikasta ja erityisesti Yûrei Yanagi suoriutuu roolistaan mainiosti, ja elokvan onnistuminen on suurelta osin hänen ansiotaan. Myös onnistunut kuvaus sekä minimalistisen riipaiseva musiikki ja harkitusti tehty ääniraita onnistuneesti ovat omalta osaltaan luomassa elokuvan hyytävää tunnelmaa. Hitaasti etenevä tarina poikkeaa radikaalisti nykyaikana niin tyypillisistä hauskaksi tarkoitetuista Screamin (1996) kauhuleffoista.

Ju-On koostuu lyhyistä, muutaman minuutin mittaisista jaksoista, jotka keskittyvät yhden henkilön vaiheisiin. Jokaisen jaksoon alussa kyseisen osuuden päähenkilön nimi näkyy tekstinä ruudussa. Tavallaan Ju-On onkin kokoelma lyhytelokuvia. Peräkkäiset kohtaukset eivät välttämättä tunnu liittyvän toisiinsa juuri millään tavalla. Yhdessä niistä kuitenkin syntyy yhtenäinen kokonaisuus, joka sitoo tapahtumia löyhästi toisiinsa. Lähes kaikkia tapahtumia ei kuitenkaan selitetä juurta jaksaen ja tarinaan jää monia aukkoja katsojan pohdittavaksi. Mitä oikeastaan tapahtui? Useinhan tuntematon on kaikkein pelottavinta ja Ju-Onissa tämän tyyppistä pelättävää riittää. Tarinaa jatkava Ju-On 2 tehtiin niin ikään televisiotuotantona samana vuonna.

Kuva:

Alkuperäisellä kuvasuhteella (ei-anamorfinen, 1.33:1) kuva on laadultaan varsin heikkotasoinen. Elokuvan olematon budjetti näkyy videolle taltioidussa kuvassa, joka on sanoin kuvaamattoman suttuinen ja epätarkka. Monissa pimeissä yökohtauksissa on miltei mahdoton nähdä juuri mitään. Yleisen pehmeyden lisäksi havaittavissa on runsasta laajojen pintojen elämistä ja reunakorostusta.

Ääni:

Japaninkielinen Dolby Digital 2.0 -ääniraita on asiallisesti toteutettu. Dialogi on varsin selkeä ja sekä musiikki että äänitehosteet kuuluvat piinaavan selkeästi pureutuen luihin ja ytimiin. Varsinaista tilan tuntua ei ole mukana juuri lainkaan ja takakaittuttimet saavatkin viettää tämän elokuvan aikana vapaapäivää. Tekstitys löytyy pohjoismaiden kielten lisäksi myös englanniksi.

Lisämateriaali:

Lisämateriaalina on ainoastaan Ju-On The Grudge elokuvan traileri ja Asian Vision -mainostraileri.

Yhteenveto:

Ju-On on pienellä budjetilla tehty, hyytävä kauhuleffa menneisyydessä tapahtuneiden murhien aiheuttamasta kirouksesta, joka leviää rauhallisessa lähiössä viruksen tavoin. Elokuva koostuu lyhyistä episodeista, jotka kukin keskittyvät tietyn henkilöhahmon vaiheisiin. Vähäverinen Ju-On ei perustu graafisella väkivallalla mässäilylle tai nopeiden leikkausten ja voimakkaiden äänitehosteiden luomille säikyttelykohtauksille, vaan kauhua kehitellään yksinkertaisilla, mutta tehokkailla juonellisilla ratkaisuilla. Katsojalle tarjoillaan vuorotellen nykyhetken tapahtumia ja menneistä surmatöistä, jotka synnyttivät tappavan kirouksen. Takashi Shimizun päätös luopua lineaarisesta ajankulusta tekee filmistä entistä kiehtovamman, joskin myös haasteellisemman seurattavan. Teknisesti Ju-On on vaatimaton, käytössä ollut pieni budjetti näkyy erityisesti kuvan laadun heikkoutena.