Modernin sateenkaariperheen topakka tyttölapsi, 9-vuotias Veera (Eedit Patrakka), on päättänyt kutsua ystävänsä Outolasta, omituisen veljesparin, Tatun (Antti Holma) ja Patun (Riku Nieminen), viettämään kanssaan joulua Helsinkiin. Mutta ennen kuin ehtivät edes asemalta ulos, ovat herrat jo eksyksissä ja kohta mitä kummallisemmissa kommelluksissa. Onni onnettomuudessa on se, että Tatu ja Patu ovat keksijöitä, joiden kuin tyhjästä tempaisemat ihmevekottimet ovat kuitenkin enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Veeran tulee kiire pelastaa ystävänsä, mutta entistä vaikeampaa siitä tekee se, etteivät äidit Mirkku ja Lissu (Mari Lehtonen ja Pirjo Lonka) oikein edes usko näiden pellepelottomien olemassaoloon. Linnanmäellä on juuri alkamassa suuri juhla, mutta onneksi joulu on ihmeiden aikaa.
17 lastenkirjaa, joita on myyty yhteensä yli miljoona, on määrä, joka herättää kunnioitusta. Tähän ovat päässeet Tatun ja Patun luojat Aino Havukainen ja Sami Toivonen, ja nyt Outolan pojat saavat vihdoin myös oman elokuvansa. Ohjaaja, tv-viihteen veteraani Rike Jokela, on tarttunut haasteeseen reippaalla otteella ja tuo valkokankaille energisen anarkistisen koko perheen komedian, Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu, joka ei missään kohdassa aliarvioi katsojaa, lasta tai aikuista, vaan pysyy terävänä ja kaikille sopivana kohelluksena. Neljäs seinä rikotaan toistuvasti puuhapetejen kommentoidessa tapahtumia suoraan katsojalle ja tehokeino onkin kivasti kaavoja rikkovaa ja usean hihityksen arvoista. Aikuisille referenssejä löytyy aina ZZ Topin rockvideoista E.T. -elokuvaan.
Juonentynkäähän Havukaisen käsikirjoittamassa kohelluksessa on vain nimeksi, sillä kokonaisuus koostuu irrallisista ja sketsimäisistä kohtauksista, joiden aikana Outolan kaksikko laittaa asioita järjestykseen ja keksii mitä kummallisimpia vekottimia. Episodimainen ratkaisu toimii kuitenkin mainiosti, ja pitää niin temmon kuin kuvatkin kiihkeässä liikkeessä. Erikseen vielä mainittakoon Sepän veljesten, Jurin ja Miskan, maanmainio ja jouluisan iloinen musiikki, joka ei häpeä hiukkaakaan kansainvälistenkään kilpailijoidensa rinnalla.
Antti Holma ja Riku Nieminen ovat kuin luodut rooleihinsa ja kaksikolla on mitä mainioin synkka keskenään. Jo elokuvassa Äkkilähtö (2016) vakuuttanut, nuori Eedit Patrakka tekee niin ikään hyvää työtä, vaikka elokuvan fokus pääasiallisesti Tatussa ja Patussa pysyykin. Teeskentelemättömien Mari Lehtosen ja Pirjo Lonkan äitien rinnalla sivurooleissa nähdään mm. Tommi Korpela taitelija Angstisena, Ville Myllyrinne Joulupukkina ja Antti Virmavirta vähän joka paikassa höpöttävänä kuuluttajana. Silkkaa parhautta on aina rooliin kuin rooliin ja leffaan kuin leffaan passeli Sulevi Peltola naapurin mukavana Marttina.
Hyväntuulinen ja aidosti hauska koko perheen elokuva, joka ansaitsee ehdottomasti jatko-osan, jos toisenkin.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja