Elokuva

Mel Brooksin ohjaama Kevät koittaa Hitlerille (The Producers, 1968) on jo ilmiönä mielenkiintoinen ilmestys. Aikanaan kipeähkön aiheen vuoksi sen menestys ei ollut itsestään selvää. Moni varmaan odotti sen floppaavan elokuvassa tuotettavan musikaalin tavoin. Vain alle neljännesvuosisata toisen maailmansodan ja Hitlerin maailmanvalloitushaaveiden päättymisen jälkeen ilmestynyt Natsi-Saksan entisestä johtajasta kertova elokuva oli uhkayritys. Teos aiheuttikin ajatuksia katsojissa. Mikäli tuottaja Joseph Levine olisi saanut päättää asiasta, elokuva olisi voinut jäädä julkaisematta. Uhkayritys kuitenkin kannatti, ja Kevät koittaa Hitlerille saavutti ajan myötä laajaa hyväksyntää. Merkkinä siitä on 1969 saatu Oscar-patsas parhaasta käsikirjoituksesta. Aika oli jo kypsä saattaa maailmanvalloituksesta haaveileva diktaattori naurunalaiseksi.

Ilmeisesti komiikan takana piilevä vihamielinen suhtautuminen natsismiin ja Hitleriin auttoi asiaa. Tavallaan Mel Brooks kohtelee Hitleriä samoilla eväillä kuin Charles Chaplin vuosia aiemmin toisen maailmansodan alkuvaiheessa tuotetussa elokuvassaan Diktaattori (1940). Musikaalin valmistamisesta kertovan elokuvan tarina sai jatkoa musikaalin muodossa. Myöhemmin samaisen musikaalin valtaisan menestyksen inspiroimana tehtiin vielä sekä alkuperäisestä elokuvasta että musikaalista inspiraatioita hakeva uusi elokuvasovitus The Producers (2005).

Max Bialystock (Zero Mostel) on Broadway-tuottaja, joka on menneinä vuosina onnistunut tuottamaan lukuisia menestysmusikaaleja. Viime vuosina hänen onnensa on kääntynyt, ja nykyään hän joutuu toimimaan iäkkäiden naisten seuralaisena kerätäkseen tulevien näytelmiensä rahoituksen. Kerta toisensa jälkeen musikaalit osoittautuvat taloudellisiksi ja taiteellisiksi katastrofeiksi, jotka unohtuvat pian ensi-iltansa jälkeen. Kuin kohtalon oikusta paikalle saapuu vakavista henkilökohtaisista ongelmista kärsivä tilintarkastaja Leo Bloom (Gene Wilder), joka tilejä tutkiessa huomaa, kuinka täysin flopanneella musikaalilla voi tienata enemmän kuin jymymenestyksellä. Kaksikko ryhtyy tuumasta toimeen: suunnitelmana on kerätä seuraavaa musikaalia varten tarvittavat varat moninkertaisesti. Musikaalin kadotessa estradilta ja esityksen unohtuessa harvojen sen nähdeiden mielistä, pistäisivät yli jääneet rahansa omiin taskuihinsa. Ongelmia seuraisi ainoastaan, mikäli näytelmä osoittautuisi menestykseksi, jolloin mitkään rahat eivät riittäisi maksamaan sijoittajille heille kuuluvia voitto-osuuksia. Siksi tarkoitus on etsiä huonoin mahdollinen näytelmä. Sekopäisen, menneisyydessä elävän natsin Franz Liebkindin (Kenneth Mars) kirjoittama näytelmä Kevät koittaa Hitlerille vaikuttaa lupaavalta. Yhdistettynä kaikkein huonoimman ohjaajan ja onnettomien näyttelijöiden tarjoamaan työpanokseen luvassa pitäisi olla kaikkein aikojen surkein Broadway-esitys, josta riittäisi kauhujuttuja kerrottavaksi tuleville sukupolville.

Jäntevän käsikirjoituksen ja tiiviin ohjauksen ohella oma osa kiitoksesta kiistatta kuuluu ammattitaitoisille näyttelijöille, jotka suorastaan herättävät herkulliset henkilöhahmot eloon. Erityisesti Wilder ja Mostel loistavat päärooleissa, mutta myös sivuosien esittäjien joukossa on lukuisia mestarillisia suorituksia. Kenneth Mars natsihenkisenä saksalaiskirjailijana on mehevä ilmestys ja vähintäänkin samaa voi sanoa myös uuden Hitler-musikaalin pääosan esittäjästä. Lempinimellä L.S.D. tunnetuksi tullutta sekoilija Lorenzo St. DuBoisia esittää Dick Shawn. Harva mies voi moittia ruotsalaista sihteeriä, Ullan, esittävän Lee Meredithin esiintymistä, josta tuskin löytyy pahaa sanottavaa ainakaan muotoseikkojen perusteella.

Harvemmin esikoisohjaaja osuu ensimmäisellä yrittämällään napakymppiin ja komedioissa se on erityisen harvinaista. Mel Brooks kuitenkin onnistui, ja Kevät koittaa Hitlerille on hänen vakuuttavimpia teoksiaan Villiä hurjemman lännen (1974) rinnalla. Teos on kestänyt ajan hampaan kulutusta erinomaisesti ja tuntuu yhä tuoreelta ja jossain mielessä jopa ajankohtaiseltakin. Teoksen rakenne on tarkkaan mietitty ja hiottu. Jokainen kohtaus vie tarinaa selkeästi eteenpäin ilman tyhjäkäyntiä. Kontekstistaan erotettuna tarina sinällään ei herätä suurempaa huomiota, mikäli natsismin ja Broadway-musikaalin yhdistelmää ei huomioida. Merkityksellisintä kokonaisuudessa on kohtausten toteutustapa. Stereotyyppisiä ominaisuuksia ja kliseisiä piirteitä sisältävät hahmot luovat ensi silmäyksellä hahmoista mielikuvia, joita Brooks mainiosti rikkoo uudenlaisten tilanteiden ja odottamattomien reaktioiden kautta. Mikään ei ilmeisesti ole pyhää, ja arkojakin asioita uskalletaan käsitellä, mutta varsinaisiin pyhäinhäväistyksiin ei kuitenkaan missään vaiheessa sorruta. Toinen toistaan hauskempien kohtausten väliin on sijoitettu strategisesti pari ikivihreiksi musikaalisäveliksi kelpaavaa teosta: Prisoners of Love ja Springtime for Hitler, jotka koomisista elementeistään huolimatta toimivat myös vakavasti otetavina teoksina. Kokonaisuutena Kevät koittaa Hitlerille on varsinainen helmi komedioiden joukossa, joka jokaisen elokuvista ja erityisesti komedioista pitävien kannattaisi katsoa.

Tekniikka
Teknisesti levy on varsin hyvälaatuinen ottaen elokuvan iän huomioon ottaen. Kuva on tarkka ja värit toistuvat mallikelpoisesti. Käytetty hillitty väripaletti paljastaa armotta elokuvan iän, mutta sitä ei välttämättä voi pitää huonona asiana. Pikemminkin se luo elokuvalle hurmaavan originaalin ilmiasun. Monoäänet toistuvat selkeinä ja puhtaina. Puuttuviä monikanavaefektejä ei jää tässä tapauksessa kaipaamaan ja ikivihreiden aseman saavutaneet laulut soivat upeasti. Kaiken kaikkiaan Dolby Digital 2.0 -ääniraita tuo elokuvan äänimaiseman kotikatsomoihin sellaisena kuin se alun perin on tarkoitettukin.

Lisämateriaali
Lisämateriaalina on ainoastaan alkuperäinen ja hauska elokuvatraileri, jolla elokuvaa markkinoitiin sen alkuperäisen julkaisun aikaan 1960-luvulla. Maailmalla elokuvasta on julkaistu runsain lisämateriaalein varustettu kahden levyn paketti, mutta valitettavasti Sandrew Metronome tyytyi julkaisemaan festivaalisarjassaan yksilevyisen perusversion.

Yhteenveto
Mel Brooksin varhainen komedia Kevät koittaa Hitlerille on komedian riemujuhlaa alusta loppuun. Hillittömistä henkilöhahmoista voimansa saava teos ei sisällä yhtään turhaa kohtausta tai tyhjäkäyntiä. Tarina epäonnisista Broadway-musikaalien suurinta fiaskoa suunnnittelevista kulkijoista on hauska ja se on toteutettu upeasti. Kevät koittaa Hitlerille ansaitsee kiistatta paikkansa komedioiden ja koomisten musikaalien terävimmästä kärjessä klassikkona klassikoiden joukossa.