Elokuva
Dave Lizewski (Aaron Johnson) on kuin kuka tahansa teininörtti, hintelä ja alituiseen turpaansa ottava yksinäinen kundi, joka diggaa sarjiksia, kyttää sydän syrjällään koulukaveriaan Katie Deauxmaa (Lyndsy Fonseca) ja miettii, miksei ole voinut syntyä supersankariksi. Dave päättää kuitenkin vauhdittaa kohtaloaan, tilaa netistä vihreäkeltaisen märkäpuvun, aloittaa taistelulajien tiukan treenaamisen ja tuo kaduille uuden puolustajan, Kick-Assin. Mutta maailma on julma ja raaka paikka, eikä ilman supervoimia ole nykyajan sankareilla paljoakaan mahdollisuuksia alati raaistuvan katuväkivallan keskellä. Kaikki muuttuu kun Dave törmää suurkaupungin yössä Damon Macreadyyn (Nicolas Cage) ja tämän 11-vuotiaaseen tyttäreen Mindyyn (Chloe Mertz), jotka rikollisten ja pahoinpitelijöiden keskuudessa tunnetaan myös armottomina oman käden oikeuden puolustajina Big Daddynä ja Hit Girlinä. Duo ei kaihda vastata tuleen tulella ja he pistävätkin konnien veren virtaamaan siinä määrin tulvimalla, että se kiinnittää myös New Yorkin tylyn ketkupomon Frank D`Amicon (Mark Strong) huomion. Kaduilla alkaa täysimittainen sota, johon haluaa sekaantua myös isänsä jälkiä seuraava Chris D`Amico (Christopher Mintz-Plasse).

Kick-Ass on kaikesta moraalista riisuttu toimintakomedia, jonka silmitön väkivalta, hersyvän hauska huumori ja vakavammat teemat sekoittuvat sutjakkaaksi kokonaisuudeksi, jonka suitsissa ohjaaja Matthew Vaughn on kuin kotonaan. Vaughnilla ei ole plakkarissaan kuin kaksi elokuvaa ohjaajana, mutta toki työt tuottajana mm. elokuvissa Puuta, heinää ja muutama vesiperä (Lock, Stock and Two Smoking Barrels, 1998) ja Snatch - hävyttömät (2000) olivat tuoneet elokuvainstrumentin jo tutuksi. Vuonna 2004 valmistunut esikoisohjaus oli tyylikäs ja erinomainen huumebisneskuvaus Layer Cake - diilerin käsikirja, jossa ennen 007-uraansa hurmanneen Daniel Craigin esittämä operaattori sai rankan oppitunnin uuden ajan narkoottimarkkinoista.

Seuraava nappiosuma, joka oli viileän ja väkivaltaisen Layer Caken jälkeen kuin eri planeetalta, oli hilpeä ja vauhdikas seikkailu Tähtisumua (Stardust, 2007), joka jäi ikävästi ilman sen suurempaa huomiota, vaikka olikin aivan riittävän omaperäinen tulkinta fantasiakirjallisuuden gurun Neil Gaimanin ylistetystä romaanista. Kokemattomuus ohjaajana ei kuitenkaan näy tippaakaan Kick-Assin hurjassa menossa, vaan se kääntyy voimavaraksi Vaughnin tykittäessä täysillä kuvia kumartamatta. Toinen seikka, joka mahdollisti Kick-Assin anarkistisen otteen, oli se, että Vaughn tuotti elokuvansa itse, ilman suurten studioiden tukea ja samalla niiden kuristusotetta paikoin varsin kontroversiaaliseen materiaaliin.

Mark Millarin ja John Romita Jr.:n kulttisarjakuvaan perustuvan Kick-Assin ovat käsikirjoittaneet Vaughn ja Jane Goldman ja kaksikko onkin valinnut ainoan oikean tien tulkitessaan sekopäisen sarjiksen maailmaa ja edesottamuksia. Sen tyylissä ja hengessä on enemmänkin yhtäläisyyksiä esimerkiksi Zack Snyderin loistavaan Watchmeniin (2009), sillä molempien sarjakuvamaailmojen ”sankarit” ovat tuiki tavallisia ihmisiä, mutta niiden esittämä väkivalta graafista ja raakaa. Populaarikulttuurin eri ilmiöiden suruton käyttö ja lainailu tuo taas mieleen Quentin Tarantinon tyylitajuisen kierrätyksen.

Viimeksi nuorena John Lennonina elokuvassa Nowhere Boy (2009) nähty Aaron Johnson on nappivalinta Daveksi, jonka osuva sarkasmi ja hervoton hetulanheittely hurjemmankin mätkeen keskellä tekee hemmosta mitä sympaattisimman säätäjän. Potentiaalia nuorella miehellä piisaa vakavampaankin tulkintaan, joten hänestä kuullaan vielä. Nicolas Cage taas tekee parhaan roolinsa 2000-luvulla hellyttävän hurjana Big Daddynä, jonka artikulaatio on varastettu suoraan originaalilta Batmanilta Adam Westiltä, eikä kostyymikaan kaukana Lepakkomiehen arkipuvusta ole. Christopher Mintz-Plasse on myös varma veto pimeän puolen supersankari Red Mistinä ja kovaa vauhtia tähtiin nouseva Mark Strong eläimellisen vaarallinen pääkonna Frank D`Amicona.

Sivurooleissa nähdään mm. Garrett M. Brown Daven nallekarhumaisena isänä, Jason Flemyng huono-onnisena ovimikkona sekä Xander Berkeley tapauksia tutkivana etsivä Gigantena. Hämmentävin ja samalla riemastuttavin tuttavuus on Chloe Mertzin pikkuvanha Mindy, joka kuin taikaiskusta muuntautuu ultravaaralliseksi ja äärimmäisen tappavaksi Hit Girliksi silmänräpäyksessä. Mertzin piskuinen ja söpöliini olemus yhdistettynä roisiin kielenkäyttöön ja raakaan väkivaltaan on moraalisesti toki arveluttavaa, mutta käytännössä kontrasti toimii lasertähtäimellä varustetun täsmäohjuksen tarkkuudella.

Peräti neljältä säveltäjältä, Ilan Eshkeriltä, John Murphyltä, Marius De Vriesiltä ja Henry Jackmaniltä, on mukaan tilattu tuhteja teemanpätkiä ja tylytystä. Vaikka pääpaino Kick-Assin soundtrackilla onkin rankalla rockmusiikilla ja tunnelmaan sopivilla viihdevedoilla, mukaan on tarantinomaisesti pukattu myös scorelainoja muista elokuvista. Maestro Ennio Morriconen Vain muutaman dollarin tähden -elokuvan (1965) ikimuistettava teema ja John Murphyn mustat maalailut elokuvista 28 päivää myöhemmin (2002) ja Sunshine (2007) saavat seurakseen mm. The Prodigyn (Stand up ja Omen), The New York Dollsin (We`re All In Love), Primal Screamin (Can`t Go Back), The Pretty Recklesin (Make Me Wanna Die) sekä pääbiisin Kick Ass esittävät Mika vs. Redonen. Herkkuhetkiin kuuluvat myös Sparksin huima veto This Town Ain't Big Enough For Both Of Us ja kunkku Elviksen An American Trilogysta napattu Battle Hymn of the Republic. Kokonaisuutena Kick-Ass-soundtrack on loistoveto ja tulee taatusti kuulumaan tulevina aikoina monen kruisailijan stereoissa.

Yhteenveto
Vihdoinkin elokuva, johon kuka tahansa voi samaistua. Kick-Ass on uuden ajan kulttikuva, yhtä moraaliton kuin oma aikamme, mutta samalla myös hullun hauska ja koskettavakin kertomus tavallisista ihmisistä, jotka joutuvat suorittamaan epätavallisia tehtäviä. Watchmenien vinoon kasvanut äpärälapsi, jolle toivoo pitkää ikää ja paljon perillisiä.