Elokuva
Vuonna 1944 Yhdysvaltojen ja Japanin välillä käyty Iwo Jima -saaren taistelu vaati kymmeniä tuhansia kuolonuhreja. Se on varsinkin symbolisessa mielessä yksi merkittävimmistä ja puhutuimmista toisen maailmansodan taisteluista. Aiheesta valmistui vain viisi vuotta myöhemmin kohtuullinen filmatisointi, Sands of Iwo Jima, jossa tapahtumia seurataan yhdysvaltalaiskersantti John Strykerin (John Wayne) silmin. Vuonna 2005 Clint Eastwood, 76, kertoi haaveilevansa peräti kahden Iwo Jima -aiheisen elokuvan ohjaamisesta. Kunnianhimoinen projekti on tullut nyt päätökseensä.

Ensin elokuvateattereihin ennättänyt Isiemme liput käsitteli taistelua ja sen jälkeisiä tapahtumia amerikkalaisten perspektiivistä. Tuloksena oli kiinnostava ja hyvin toteutettu elokuva, josta jäi kuitenkin uupumaan se viimeinen silaus, joka olisi tehnyt siitä mestariteoksen. Kirjeitä Iwo Jimalta on kaikkea sitä, mitä Isiemme liput olisi voinut olla. Näkökulman vaihtuminen japanilaisten leiriin piristää ja tuo kerrontaan uusia mahdollisuuksia. Asetelma toimi loistavasti jo vuonna 1970 valmistuneessa Tora! Tora! Tora! -elokuvassa, jossa japanilaiset suunnittelivat Pearl Harborin pommitusta.

Japaninkielinen Kirjeitä Iwo Jimalta ei keskity liikaa massiivisten taistelujen kuvaamiseen, vaan jalkautuu yksittäisen sotilaan tasolle. Se vie katsojan japanilaisten rakentaman luolaston etäisimpiin sopukoihin, ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle. Japanilainen propagandakoneisto on tehnyt amerikkalaisista hirviöitä, ja sotilaille on selvää, että strategisesti tärkeänä pidettyä saarta on puolustettava kuolemaan asti. Kurinalaisten kamikaze-sotureiden henkisen ylivertaisuuden uskotaan riittävän pelätyn vastustajan lyömiseen. Kuten historia on osoittanut, taistelusta tulee murhenäytelmä.

Keskeisiä henkilöitä ovat raskaana olevan vaimonsa luota sotaan värvätty reppana sotamies Saigo (Kazunari Ninomiya) ja saaren puolustusta johtava kenraali Tadamichi Kuribayashi (Ken Watanabe). Pieni toivo kotiinpaluusta ja pienokaisensa näkemisestä auttaa Saigoa pysymään hengissä, vaikka epätoivo onkin vähällä saada hänestä yliotteen. Iwo Jimalta kotirintamalle lähetetyissä kirjeissä kerrotaan vain hyviä uutisia, vaikka sekä lähettäjä että vastaanottaja tiedostavat tilanteen lohduttomuuden. Amerikassa asunut kenraali Kuribayashi ei nauti konservatiivisen upseeriston luottamusta, mutta sotilaiden keskuudessa häntä pidetään humaanina kunnian miehenä; taitavana strategina, joka yrittää muista upseereista poiketen välttää turhia uhreja ja kitkeä komentosuhteeseen liittyvän mielivallan.

Välillä lähes mustavalkoiselta näyttävää kuvaa on jälkikäsitelty hieman samaan tapaan kuin Pelastakaa sotamies Ryanissa (1998). Muutenkin visuaalisessa ilmeessä ja kamera-ajoissa on paljon yhtäläisyyksiä - liekö tuottajana toimineella Steven Spielbergillä ollut sormensa pelissä? Kirjeitä Iwo Jimalta on kuitenkin verrokkiaan huomattavasti koskettavampi ja kauniimpi teos, jonka rasitteena ei ole lapsellista kehystarinaa. Japanilaiseen romaaniin löyhästi perustuvasta käsikirjoituksesta vastaavat Iris Yamashita ja Paul Haggis. Jälkimmäinen oli kirjoittamassa Eastwoodin Million Dollar Babyä (2004), joten miesten välinen yhteistyö on ollut hedelmällistä. Myös Tom Stern on Clintin luottomiehiä; hän on aiemmin kuvannut muun muassa Mystic Riverin (2003) ja Million Dollar Babyn.

Elokuva onnistuu myös pysymään suhteellisen puolueettomana, eikä syyllisty sodan toisen osapuolen yksipuoliseen demonisoimiseen. Sodan raakuuksien turruttamat sotilaat ajautuvat sadistisiin tekoihin, mutta hädän hetkellä kovettuneen kuoren alta paljastuu hauras, tunteva ihminen, johon vastapuolen sotilaskin voi samastua. Yhdysvaltalaiset sotilaat kuvataan filmin alkupuolella etäisinä, kasvottomina vihollisina, jotka kuitenkin muuttuvat elokuvan kestäessä lihaksi ja vereksi. Sodanvastaisuutta huokuva teos kuvaa herkullisella tavalla eri kulttuurien välisiä eroja, ennakkoluuloja ja lopulta stereotypioiden romuttumista. Näyttelijöistä etenkin Watanabe on elementissään. Hän rakentaa uskottavan kuvan henkilöstä, joka on samalla sekä päättäväinen periaatteen mies että sydämellinen realisti.

Yhteenveto
Kirjeitä Iwo Jimalta täydentää hienosti ohjaajansa näkemyksen Iwo Jiman taistelusta. Itsenäisenäkin teoksena se on kenties 2000-luvun paras sotaelokuva ja Eastwoodin tähänastisen uran tasapainoisin ohjaustyö.