Living Hell (Iki-jigoku) on olemattomalla budjetilla tehty kauhuelokuva. Sen budjetti oli noin 100.000 dollaria ja kuvaukset suoritettiin vauhdikkaasti noin yhdeksässä päivässä. Living Hell on ohjaaja Shugo Fujiin ensimmäinen kokopitkä elokuva. Living Hell halutaan esitellä japanilaisena moottorisahamurhaajana. Vaikka siinä ei nähdäkään ainuttakaan moottorisahaa, yhteneväisyydet Tobe Hooperin Texas Chain Saw Massacreen (1974) ovat ilmeiset. Shugo Ishii pyrkii selvästikin saamaan elokuvalleen maineen erityisen ilkeänä ja julmana kauhuleffana, saman leiman, jonka Tobe Hooperin ohjaama esikuva sai aikanaan.

 

Yasu (Hirihito Honda) on parikymppinen nuori mies, joka on viettänyt koko elämänsä pyörätuolissa. Hän asuu kotona vähemmän suloisessa perheessä seuranaan isä, veli ja sisko. Perheen tunteet ja käyttäytyminen Yasua kohtaan ei ole erityisen sydämellistä. Itse asiassa perhe pitää poikaa omituisena ja jopa henkisesti sairaana. He jopa tuntuvat uskovat, että Yasu kykenisi kävelemään, jos vain päättäisi tehdä niin. Yasun ainoa henkinen kumppani tuntuu olevan hänen siskonsa Mami (Rumi), joka kaikesta huolimatta kohtelee verisukulaistaan oikeudenmukaisesti. Heidän veli Ken (Kazuo Yashiro) haluaisi mieluummin päästä kiusankappaleesta eroon ja lähettää hänet laitokseen.

 

Erilaiseksi tuomittu Yasu on saanut kokea jatkuvaa nöyryytystä ja halveksuntaa kotonaan, paikassa, jonka pitäisi olla onnen ja turvallisuuden perussatama. Aivan kuin tämä ei olisi jo tarpeeksi, tilanne pahenee huomattavasti kahden ilmeisesti kaukaisen sukulaisen muuttaessa heille asumaan tilapäisesti.  Ikääntynyt ja pahasti höperöitynyt vanhus Chiyo (Yoshiko Shiraishi) elää kokonaan omissa maailmoissaan eikä mykkä Yuki (Naoko Mori) kykene kommunikoimaan kanssaihmisten kanssa yhtään paremmin. Kaiken kaikkiaan kaksikkoa pidetään harmittomina ja avuttomina ihmisinä ja täten täysin kykenemättöminä puolustamaan itseään kanssaihmisten kiusaamisesta nyt puhumattakaan. Ilmiselvästi he tarvitsevat turvallista asuinpaikkaa ja koska heillä ei ole muutakaan paikkaa, perheen pää ja nuorukaisten isä päättää kutsua sukulaisnaiset asumaan kotiinsa tilapäisesti.

 

Yasu aistii jo ensi tapaamisesta alkaen kaksikossa jotain outoa ja valitettavasti pelko osoittautuu aiheelliseksi. Kun muut perheen jäsenet lähtevät pois kotoa kuka mistäkin syystä ja Yasu jää yksin uusien vieraiden kanssa, alkaa todelliset vaikeudet. Yasu oli jo heti ensi tapaamisesta lähtien aavistanut tulokkaissa olevan jotain outoa. Valitettavasti kukaan ei ota hänen varoituksiaan kuuleviin korviin. Vielä vähemmän uskottavina pidetään Yasun kertomuksia jatkuvasta ja alati pahenevasta sadismiin yltävästä kidutuksesta. Hänen puheita pidetään sairaalloisen vainoharhaisen mielen vääristyneinä kuvitelmina ja viattomien mustamaalaamisena. Yasun kiusaus alkaa matojen syöttämisenä ja lemmikkilinnun tappamisena, mutta hyvin pian fyysinen väkivalta ja sadistinen kidutus tulevat mukaan yhä pahenevissa muodoissaan.

 

Kuten Teksasin moottorisahamurhaajassa, myös Living Hellissä on suhteellisen pienellä budjetilla pyritty luomaan kolkko ja luotaantyöntävä ilmapiiri. Vääristyneet perhesuhteet ja muuten vain sairaalla tavalla vaarallisen hullunkurinen perhe on molemmissa avainasemassa. Living Hell muistuttaa Teksasin moottorisahamurhaajaa myös tyylillisesti. Vaikka Fujii onkin laittanut mukaan muutamia gorehenkisiä kauhistelupätkiä, elokuvan teho perustuu kuitenkin enemmänkin katsojan mielikuvituksen ja olettamuksien varaan. Vaikka elokuvaa markkinoidaankin Tobe Hooperin klassikon tavoin äärimmäisen väkivaltaisena pätkänä, ei siinä kuitenkaan näytetä varsinaista graafista julmuutta keskivertokauhuelokuvaa enempää. Toki esimerkiksi ihmistikkataulu on jo pelkästään ajatuksena kammottava, mutta erityisesti italialaista kauhuelokuvaa ja gialloa katselleelle tarjolla ei ole mitään uusia tai erityisen shokeeraavia kohtauksia. Elokuvan aihe erottaa sen kuitenkin selvästi hollywoodilaisista teinikauhuleffoista.

 

Living Hell saa vaikutteita toki myös monista muista elokuvista. Mukana on muutamia hitchkockmaisia juonenkäänteitä esimerkiksi Psykosta, mutta sitäkin enemmän editoinnissa ja kohtausten rakentelussa voidaan nähdä Alfred Hitchcockin toimineen Shugo Fujiin esikuvana ja eräänlaisena mallina. Fujii ei onnistu aivan esikuvansa tavoin pitämään koko elokuvaa kasassa, mutta yksittäisissä kohtauksissa on nähtävissä hyviä ideoita. Olematon budjetti ja kiireinen aikataulu kuitenkin näkyy ja editointi on paikoitellen varsin huolimatonta ja hutaisemalla tehdyn näköistä. Musiikki on erittäin sopivaa kauhuelokuvaan, niin kamalaa se on. Tavallaan se sopii kuitenkin leffan tunnelmaan saaden aikaan jääkylmiä riipaisuja aina selkärangassa saakka ja tiivistäen näin elokuvan tunnelmaa sanoinkuvaamattomalla tavalla. Visuaalisessa tyylissä ja värimaailmassa voidaan nähdä italialaisen giallon vaikutusta. Onko se tarkoituksellista, vai ainoastaan budjetin ja teknisten puitteiden rajoitusten sanelemaa, jää arvailujen varaan.

 

Pohjimmiltaan Living Hell on aiheeltaan sairas ja toteutukseltaan ennakkoluulottoman raikas kauhuelokuva, joka luotaa ihmismielen pimeämpiä puolia. Näyttelijätyö on vähäeleistä ja ilmeetöntä, muttei kuitenkaan täysin sielutonta. Ennakkoluulottomille, tekniset puutteet anteeksiantaville kauhuelokuvien ystäville Living Hell on tutustumisen arvoinen teos. Mutta älköön kukaan odottako harmittoman viihteellistä elokuvatuokiota. Toisaalta on turha odottaa kaikkein väkivaltaisinta kokemusta. Mukana ei ole mitään ennennäkemättömän raakaa väkivaltaisuutta, non-stop –tyylisestä gore-mässäilysta puhumattakaan. Joka tapauksessa ohjaaja Shugo Ishii onnistuu työssään kohtuullisesti ja jäämme mielenkiinnolla odottelemaan hänen tulevia teoksiaan.

---

 

 

Olemattomalla kengännauhabudjetilla tehdylle elokuvalle ei odotakaan referenssitason kuvanlaatua eikä sitä myöskään saa tämänkään elokuvan kohdalla. Kuva ei ole anamorfinen, mutta kuitenkin alkuperäisellä kuvasuhteella 1,85:1. Kuva lienee laadultaan täsmälleen niin hyvä kuin alkuperäinen halvalla tehty materiaali antaa myöten. Kuvaa ei kuitenkaan voi mitenkään sanoa laadukkaaksi. Monissa hämärissä kuvatuissa kohtauksissa on erittäin hankalaa saada selvää tapahtumista. Muutoinkin kuva on usein varsin pehmeä ja epätarkka.

 

Monissa kohtauksissa värit ovat varsin haalistuneet, mutta suurimman osan aikaa ne kuitenkin ovat suhteellisen selkeitä. Nähtävissä ei kuitenkaan juurikaan ole naarmuja tai muita roskia. Parissa kohtauksessa on havaittavissa merkkejä ääriviivojen korostamisesta, mutta kuitenkin vähäisessä määrin. Kaiken kaikkiaan elokuva ei näytä lainkaan sellaiselta, mitä odottaisi näkevänsä DVD levyillä. Kaikesta huolimatta, ottaen huomioon kuvausolosuhteet ja alkeelliset välineet, tätä elokuvaa tuskin koskaan tullaan näkemään paremmalla kuvalla.

 

---

 

 

Elokuvan olematon budjetti on kuultavissa myös sen ääniraidalla. On aivan turha odottaa uusimpien elokuvien monikanavaäänien kaltaista äänimaisemaa. Alkuperäiskielinen japanilainen ääniraita on Dolby Surround versiona suhteellisen askeettinen, mutta enimmäkseen varsin selkeä. Dialogi kuuluu selkeästi kautta koko elokuvan. Kaiken kaikkiaan ääniraita sopii kyseiseen elokuvaan varsin mainiosti.

 

Musiikki kuuluu varsin selkeästi peittämättä kuitenkaan alleen dialogia. Äänimaisema käyttää enimmäkseen etukaiuttimia, mutta sopivien tilaisuuksien tullen äänitehosteita kuullaan myös takakanavistakin. Valinnainen tekstitys on tarjolla kolmella kielellä: englanti, saksa ja hollanti. Näistä ainakin englanninkielinen tekstitys sisältää varsin runsaasti virheitä. Tämä saattaa häiritä elokuvan katsomiskokemusta vaikkei sinällään olekaan esteenä ymmärtämiselle. Tekstitys on osittain mustan palkin päällä ja saattaa laajakuvatelevisiossa jäädä osittain piiloon.

 

---

 

 

Lisämateriaalia ei levyllä ole mukana juuri lainkaan. Se ei kuitenkaan ole tämän kaltaisen elokuvan ollessa kyseessä suurikaan yllätys. Elokuvatraileri on japaninkielinen ja tekstittämätön. Mukana on myös storyboard video, joka esittelee kuvakäsikirjoitusta. Lisäksi mukana on Outtakes-osio, jossa on lopullisesta elokuvasta pois leikattuja pätkiä. Ne eivät ole erityisen mielenkiintoisia ja kaiken lisäksi laadultaan erittäin heikkotasoisia. Monista on erittäin vaikea saada selvää, mitä niissä oikein tapahtuu.

Lisämateriaalin vähyys tällä levyllä ei yllätä. Tosin hieman yllättäen amerikkalaisessa R1 julkaisussa on huomattavasti runsaampi lisämateriaalivalikoima. Atlantin takana tarjolla on mm. englanninkielinen ohjaajan kommenttiraita ja neljä Shugo Fujiin lyhytelokuvaa. Valitettavasti näitä ole saatu eurooppalaiseen julkaisuun.

 

---

 

 

Living Hell on pienen budjetin kauhuleffa, joka tuo mielenkiintoista vaihtelua ollen todellinen vaihtoehto nykyään vallalla olevalle kevyelle mainstream kauhistelulle. Olemattomalla budjetilla tehty elokuva ei luonnollisestikaan voi olla teknisesti lähelläkään täydellistä suoritusta, mutta tekijöitä tuskin voi syyttää ainakaan yrittämisen tai asenteen puutteesta. Lähtökohdat huomioon ottaen DVD on hyväksyttävää laatua. Vain uusimpia hittileffoja katselemaan tottuneille se voi olla järkyttävä näky niin teknisen tason kuin elokuvan sadistisen luonteen vuoksi.