Elokuva
Avioeroa harkitsevat Jason (Jason Bateman) ja Cynthia (Kristen Bell) löytävät täydellisen lomakohteen, jonne he haluaisivat vetäytyä tekemään selkoa suhteensa savuavista raunioista. Paikka on Eden Resort idyllisellä Tyynenmeren saarella ja ongelma on se, ettei kolmekymppisellä avioparilla ole varaa lähteä matkaan muuten kuin ryhmäalennuksen turvin. Jason ja Cynthia houkuttelevat matkalle mukaan kolme ystäväpariskuntaa, jotka hetken mietittyään ovat valmiita uhraamaan viikon elämästään auringonpalvonnalle, vesileikeille ja ylellisissä hotellihuoneissa ja rannoilla loikoilulle. Paikan päällä kuitenkin selviää, etteivät Edenin ryhmäpakettiin kuuluvat pariterapiasessiot ole millään muotoa vapaaehtoisia.

Seuraa kitinää ja vastaansanomista, mutta peli on selvä: joko koko porukka osallistuu terapiaan tai koko porukka lähtee kotiin. Niinpä miehet ja naiset joutuvat yllättäen kohtaamaan toisensa terapeutin tarkkaavaisen silmän alla hieman perinpohjaisemmin kuin mihin olivat varautuneet. Vuosikymmeniä yhdessä olleiden Joeyn (Jon Favreau) ja Lucyn (Kristin Davis) ongelmaksi paljastuu uskottomuus, kun taas Shanen (Faizon Love) ja hänen vasta tapaamansa kaksikymmentä vuotta nuoremman tyttöystävän Trudyn (Kali Hawk) kohdalla voidaan tuskin vielä edes puhua parisuhteesta. Dave (Vince Vaughn) ja Ronnie (Malin Akerman) ovat perusonnellinen, rauhallisesta perhe-elämästä nauttiva aviopari - mutta hyvä terapeutti osaa kyllä löytää ongelmia sieltäkin, missä niitä ei vaikuta olevan.

Törmäily- ja navanalushuumorin voimaan luottava Lomaterapiaa on huonolla maulla toteutettu roskakomedia, joka on malliesimerkki nyky-Hollywoodin matalaotsaisuudesta ja taidosta tuottaa hupia lähinnä tekijöille itselleen. Elokuva perustuu fyysiseen tilannekomediaan, josta kyllä etenkin Malin Akerman ja Kristin Davis suoriutuvat kelvollisesti. Mukaan on mahdutettu kaikki stereotyyppisimmät henkilöhahmot lipevästä joogaopettajasta (Carlos Ponce) englantia sössöttäen puhuvaan ranskalaiseen elämäntaitoguruun (Jean Reno), joiden ainoa näkyvä funktio on valtavan myötähäpeän synnyttäminen. Elokuvan lähin hengenheimolainen viime vuosilta on Farrellyn veljesten komedia Sekaisin suhteessa (2007), jossa ylilyödyn alapäähuumorin keinoin koetettiin paneutua Ben Stillerin näyttelemän tuoreen aviomiehen sitoutumisongelmiin.

Elokuvan alkuperäisideasta vastaavat näyttelijä-käsikirjoittajat Vince Vaughn ja Jon Favreau, joista Vaughn on lisäksi toiminut elokuvan tuottajana. Miesten yhteistyö on poikinut aiemmin mm. sellaisia box office -hittejä kuin Swingers (1996) ja The Break-up (2006), mutta tällä kertaa paketti on kursittu kehnommin kasaan. Ohjaajaksi Vaughn ja Favreau ovat valinneet ystävänsä, tuottajana ja näyttelijänä paremmin tunnetun Peter Billingsleyn, joka jää projektissa käsikirjoittajien heittopussiksi. Esikoisohjaaja Billingsley tyytyy tallentamaan näyttelijäkavereidensa hullunkurisia edesottamuksia kameran edessä, eikä persoonallisesta kädenjäljestä ole tietoakaan.

Elokuvan suurin ongelma on kuitenkin sen käsikirjoitus. Vaughnin, Favreaun ja Dana Foxin kirjoittama tarina on käsittelevinään parisuhdeproblematiikkaa useamman erilaisen pariskunnan näkökulmasta. Perusidea on hyvä ja parien ongelmat tästä elämästä, mutta tilanteille ei suoda minkäänlaista mahdollisuutta kehittyä. Vain halvimmista nauruista kiinnostunut käsikirjoitus kaahaa eteenpäin vaahtosuisen slapstickin voimin ja tekee mahdottomaksi kiinnostua henkilöistä millään tasolla. Jos nämä etualalla joutavuuksia jorisevat muovifiguurit saisi jotenkin siivottua kuvasta pois, voisi Bora Boralla kuvatun elokuvan kieltämättä komeista maisemista saada aikaan ihan kelvollisen takkatulivideon.

Yhteenveto
Nauru tekee ihmiselle hyvää, mutta Vince Vaughnin, Jon Favreaun ja Dana Foxin käsikirjoittamasta kaksituntisesta lomaterapiasessiosta on leikki kaukana. Pitkästyttävä, ennalta-arvattava ja kaavamainen tilannekomedia jää sarjaksi irrallisia sketsejä, jotka miellyttänevät ainoastaan alapäähuumorin vannoutuneimpia ystäviä.